
Olen onnellinen, vaikka tähän pisteeseen pääsy on vaatinut paljon työtä. Kaikki on kuitenkin nyt valmista.
Kuhmon pikkukaupungin hammashoitolassa on vuonna 2025 paikka nuorelle hammaslääkärille, joka haluaa vakuuttavan merkinnän CV:een terveyskeskustyöskentelystä.
Olemme tarjonneet Kuhmon ponnahduslaudan viimeisen parin vuoden aikana kahdeksalle nuorelle hammaslääkärille, jotka ovat työkokemuksellaan edenneet sittemmin toivomiinsa töihin Kainuun ulkopuolella ja Kainuussa. Myös Kainuun hyvinvointialueelle on työllistytty Kuhmon jälkeen vakituisiin tehtäviin.
Reuna-alueilla mielekkään ja sisällöltään hyvän tehtävänkuvan rakentaminen vaatii työtä ja paljon tahtoa. Kuhmo on ottanut viime vuosina kollegakasvattamon roolin, olen itsekin aloittanut oman työurani siellä. Kuhmon yksikkö tarjoaa kasvurauhan ja täyden tuen niin hoitohenkilökunnalta, suuhygienisteiltä kuin hammaslääkäreiltä. Tämä työyhteisö pitää huolta omistaan.
Kuhmossa kasvaa kliinisiltä valmiuksiltaan taitavia hymyntekijöitä, jotka työllistyvät ympäri Suomen ja menestyvät työnhaussa. Työnantajat arvostavat Kuhmossa kertyvää kokemusta ja mainintaa Kainuussa työskentelystä, sillä hyvinvointialueellemme on enemmän tulijoita kuin vakansseja ja pystymme tulemaan motivoituneita nuoria lääkäreitä. Tieto mentoripolustamme on kulkenut muualle Suomeen ja nuoret hammaslääkärimme ovat pitkälti itse vastanneet rekrytoinnista suosittelemalla Kainuuta yliopistoissa ja kandiseuroissa.
Mitä Kuhmo tarjoaa?
-työyhteisön joka toimii edunvalvojanasi. Paljon sanottu, mutta on Kuhmon vahvuus.
-koulutuspäivän kerran kuukaudessa: valitse webinaari, hands-on-treeni seniorikollegan vastaanotolla tai vaikka oman erityispätevyystyön aloittaminen. Suosittuja erityispätevyyksiä ovat muun muassa kivunhoidon, suugeriatrian ja vastaavan hammaslääkärin erityispätevyydet.
–joka kuukauden toinen tiistai lääkäriporukan sparraushetki. Olet osa viiden reuna-alueen kolleegiota. Kollegoidesi erityisosaamista on tarjota suun terveydenhuoltoa pitkän etäisyyden päässä esh-polista ja isojen yksiköiden kimppakirjoista. Pääset osaksi pientä mutta moniäänistä lääkäririnkiä, jossa on omat taiturinsa Zirkoniasta pihtimestariin.
–konsultaatiolähetteet: tutki potilas, lähetä potilaasi ehl-arvioon joko dokumentteina tai fyysisesti, toteuta hoito ehl-ohjauksessa. Kasvata itsevarmuutta hoitamalla yhä vaativampia potilaita.
Kuhmo on mahdollista kokea tammikuusta 2025 alkaen. Mitä vielä piti sanoa? Kevään laskiaispullat saa mantelimassalla ja hillolla Kaesan kahvilasta, laskettelurinteet löytyvät hyvin lumetettuina Vuokatista, Ukkohallasta ja Rukalta ja hiihtoladut avautuvat ympäri erämaakaupunkia.
Tule, näe, koe.
Ole yhteydessä somessa, sähköpostilla (anni.temonen ät kainuu.fi) tai soita.
