Kun hammaslääkäri kohtasi reikäpelkoisen

Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa todistanut reikäpelkoa. Ajatella, kymmenen vuotta hammaslääkärinä ja vasta nyt.

Hammashoito- ja hammaslääkäripelko on yleistä. Myös huoli hampaiden terveydestä on tavallista. Ihmiset kyllä säikähtävät suustaan löytämiään reikiä ja lohkeamia, ja säikähdyksen ansiosta hakeutuvat hammaslääkäriin.

Mutta reikäpelkoisen kohtasin vasta, kun olin eräänä vapaapäivänä lukemassa kirjaa. Olin löytänyt kiinnostavan luontokuvakirjan kaupunginkirjastosta ja selasin makro-objektiivilla otettujen kuvien täyttämää teosta haltioituneena. Lähikuvia meripihkasta, lumpeenlehdistä, karhukaisista ja piilevistä.

Kun sivullinen kirjaston-kävijä näki tämän kuvan säde-eläimestä, hän kertoi tuntevansa voimakasta pahoinvointia ja epämiellyttävää oloa.

Katsoin kuvaa uudelleen. Kauniit värit, pyöreät muodot. En nähnyt, mitä toinen näki (ja jonka vuoksi se toinen joutui väistelemään kirjan näkymää).

Ben Hoare: Luonnon ihmeet. Kustantaja Readme.fi

Tätä oli pakko selvittää. Leväytin ennakkovaroituksen kera ja luvan kanssa aukeaman kahdelle muulle koehenkilölle omassa lähipiirissäni. – Vähän epämiellyttävä, sanoi toinen. – No ei tuota mielellään katso, sanoi kolmas.

Tämä ei selvästikään ollut minun kammoni, mutta joillekin se oli. Muistin samassa, kuinka kauppakeskus Triplan ulkoverhoilun oli uutisoitu aiheuttaneen ohikulkijoissa oireita. Tämän täytyi olla samaa.

kuva: Anna Jousilahti, Iltalehti

Ymmärsin, miten onnekas olin ollut opiskellessani hammaslääkäriksi. Reiät, onkalot ja kolot eivät ole olleet minulle ongelma. Vereen totuttelu vei kauemmin ja olin sen kanssa sinut vasta klinikkavuosien alkaessa. Veri ei silti ollut pahoin. Voimakkain empatia-ahdistus tuli pitkään siitä, jos potilas kuvaili puutuneisuuden tuntuvan pahalta. Tuntopuutosten tutkiminen sai kandina pitkään aikaan kylmät väreet, aivan kuin kynsien kirskuna liitutaulua vasten.

Mutta reiät! Tenttikirjat olivat täynnä pyyhkäisyelektronimikroskoopin ottamia kuvia dentiinitubuluksista. Kun etsaan ja sidostan kaviteettia, kuvittelen mielessäni nuo Lähi-idän erakkokallioita muistuttavat luolien suuaukot, joihin sidosaineen on tunkeuduttava, jotta paikka-aine pysyy. Ihminen, jolla on trypofobia, voisi joutua pinnistelemään ajatuksen kanssa.

Sain luvan tehdä pari koetta trypofobisille tuttavuuksilleni. Kokeilimme, mitkä kaikki huokoiset pinnat aiheuttavat samanlaisen reaktion.

Haalin kotoa huokoisia esineitä.

Laavakivi, etelänmatkalta tuotu, ei aiheuttanut koehenkilöille oireita. Siinä oli vain yksi kunnon onkalo ja muut reiät liian pieniä kunnon reaktiolle.

Tokmannilta ostamani siivoussieni pienine reikineen herätti lähinnä ihastusta. – Reiät ovat jotenkin liian pieniä, eivätkä ne vaikuta madonsyömiltä, totesi yksi. – Olo tulee, jos näyttää siltä, että mato tunkeutuu sieltä.

Scrub Mummy -pesusieni

Kuvakirjassa, joka vastenmielisyyden oli alunalkaen triggeröinyt, oli myös eräs toinen kuva, joka aiheutti lievän vastenmielisen tunteen trypofobisessa. Hohkakivi, jota käytetään jauheena hampaiden puhdistukseen ennen oikomiskojeiden sementointia tai ennen proteettisia työvaiheita.

Lääkärikeskus Mehiläisen nettisivuilla on psykiatrian erikoislääkäri Seppo Hietasen haastattelun pohjalta kirjoitettu tietoisku reikäpelosta.

Reikäkammossa on Hietasen mukaan luultavasti kyse selviytymisvaistosta. Onkaloisissa kohtaisessa on myrkyllisiä eläimiä muistuttavia piirteitä. Kovassa trypofobiassa ihminen tuntee hukkuvansa tai tippuvansa edessään oleviin onkaloihin ja reikiin. Ankeriaslaumat kidat ammollaan?

Olen miettinyt tilanteita, joissa trypofobialle voisi altistua hammaslääkärinä. Tenttikirjojen kuvat dentiinitubuluksista ovat yleisin. Joskus potilaiden hampaisto on niin karioitunut, että se on kuin täynnä pieniä onkaloita, kauttaaltaan. Myös kuvat ihovaurioista voivat laukaista tuntemukset, Hietanen kertoo. Syvät onkaloiset arvet kasvoissa voisivat olla tällaisia.

Onneksi reikäpelkoon on hoitoa, jos se haittaa elämää (tai vaikka ammattia). Pelkoon asteittain totuttava käyttäytymisterapia voi olla avuksi. Ehkä jollekulle trypofobiselle käy kuten minulle – tottuu työn lomassa niin vereen kuin tuntopuutoksiinkin.

Mikä tekee laadun?

Jokaisella meistä taitaa olla käsitys laadukkaasta tutkimuksesta ja hoidosta. On hauska huomata, mitä kaikkea odotan hoidolta ja tutkimukselta, kun olen itse potilaana. Iloitsen siitä, että nuo odotukset ovat aivan samat kuin omaa työskentelyäni kohtaan.

Laadun merkit: oma listani

  • Henkilöllisyyden varmistaminen. Olenko varmasti se henkilö, joka on kutsuttu hoitohuoneeseen? Ammattilainen tarkistaa hetun, osoitteen ja puhelinnumeron.
  • Aseptiikka. Ammattilainen käyttää käsidesiä ennen kuin ottaa verikokeen, tutkii nielun, palpoi imusolmukkeet tai asentaa kierukan. Hän ei säädä tutkimuspöytää hanskoilla, joilla on jo koskenut potilaaseen. Hän ei käy hanskoineen näppäimistöllä tai koskettele puhelintaan.
  • Anamneesi. Ammattilainen kysyy tilanteeseen nähden riittävän anamneesin. Jos hän kirjoittaa antimikrobilääkettä, hän kysyy allergioista, ja toisaalta välttää tarpeettomia kuureja. Hän toisaalta uskaltaa kyseenalaistaa allergiaoireet eikä suotta vaihda ihottumailmoituksesta laajakirjoisempiin.
  • Jälkihoito-ohjeet. Ammattilainen antaa kirjalliset jälkihoito-ohjeet ja yhteystiedot ongelmien varalta.
  • Tuplatarkistus. Ammattilainen hyödyntää avustavaa henkilökuntaa ns. lentoliikenneprotokollaan. Hän tuplatarkistaa annettavan lääkkeen pitoisuuden ja sisällön, tai puuduteaineen sopivuuden. Hammaslääkäri tuplatarkistaa hoitajan antaessa liuosta, “natriumhypokloriitti, 3%”, johon hoitaja vastaa, “on, hypokloriitti 3%.” Yleislääkäri tuplatarkistaa avustajalta “lidokaiini ilman adrenaliinia”, johon avustaja, “lidokaiini ilman adrenaliinia.”
  • Hoitovaihdoehdot. Ammattilainen kertoo hoitovaihtoehdoista, vaikka niitä kaikkia ei olisi hänen vastaanotollaan tarjolla.
  • Kustannusarvio. Potilas saa arvion hoidon, tutkimuksen tai palvelun hinnasta.
  • Myöhästymisen pahoittelu. Ammattilainen pahoittelee, jos on myöhässä yli 10 minuuttia ei-päivystyksellisestä vastaanottoajasta. Ekstrapiste sille, jos henkilökunta kertoo väliaikatietoja viivästyksestä.

Seuraavassa jutussa: Laadun merkit, jotka yleisesti vielä puuttuvat.

UKRAINA elää sen ihmisistä kunniakkaasti.

Kaikki tämän tekstin kuvat omakuvaa lukuun ottamatta:

Клініка Дубнової Стоматолог і Я -hammaslääkäriaseman Youtube-kanava, Kiova, Ukraina.

Minulla on vakavia asioita kirjoitettavana.

Suomessakin joskus osa työlle uhratusta valuu hukkaan. Lääkejääkaappi hajoaa, ja liian lämmenneitä tarve- ja lääkeaineita täytyy hävittää. Käsittelen HaiPro-ilmoituksen ja jatkan seuraavaan työsähköpostiin. Lasikärkinen kuituvalo tippuu lattialaatoitukselle kesken tutkimuksen ja särkyy, annan luvan totta kai tilata uuden. Rankkasade nostaa viemärivedet hammashoitolan lattioille, kaapistoja täytyy purkaa ja rakenteita kuivattaa. Setvimme, miten vakuutusasiat menivätkään.

Kaikki aikaansaatu on jonkun työtä. Jos luonnonvoimat eivät tarjoa resursseja, ne on luotava jostakin. Se maksaa rahaa tai aikaa. Ne rahat ovat joltakin, jonkun kävelemiä askeleita, kirjoittamia jäsenneltyjä ajatuksia, tuottamia ideoita, valuttamaa bitumia. Tiedän, että rahaa luodaan myös tyhjästä, pankit painavat valuuttaa näkymättömästä näkyväksi. Mutta silti jonkun täytyy tehdä työtä. Jos ei ihmisen, niin maapallon muiden ahertajien, kaiken orgaanisen. Joku syö aina jotakin – kryptovaluuttaa louhiva supertietokone sähköä, kaivinkoneen kauha maata, johon voi kaivaa taas uuden kaapelin. Työllä on hinta.

Usein tuhoutunut omaisuus on moraalisesti helppo korvata. Ei sille voi mitään, kun vahinko sattuu. Pitää vain toimia paremmin ja suunnitella ja varautua.

Mutta miltä tuntuu ihmisistä, joiden työ, inhimillinen pääoma ja kulttuurinen lämpö tuhotaan pahuuden vuoksi? Itse pahuus tekee menetyksestä mahdottoman hyväksyä. Tämä ei ole naiiviutta: jokaisen on hyvä tunnistaa kyky pahuuteen, mutta jos on järkevä ja tavallinen, kyky pahuuteen kääntyy jo lapsuudessa vastuuksi toiminnasta. Siitä tulee energiaa, jonka ymmärtää valjastaa toimintaan yhteiseen hyvään.

Mitä käy, jos juuri se ihminen, jolla on paljon valtaa, paljon resursseja, paljon koneistoa ja energiaa, toimiikin tietoisesti – tai ainakin vakain aikein valjastamatta vastuuta toiminnaksi? Se on hitlereitä ja stalineita. Se on helvetti, jossa ei ole kyse samanlaisesta onnettomuuden aiheuttamasta tuhosta, vaan pahuuden aiheuttamasta paljon syvemmästä kärsimyksestä. Sen aiheuttama kärsimys on kylmempi ja likaisempi kuin luonnonkatastrofi. Luonnonkatastrofi viiltää syvemmältä, jos se voimistuu pahuudesta.

On aika esitellä pala Ukrainaa.

1990-luvun lopulla julkisen sektorin suun terveydenhuolto kärsi Ukrainassa rahoituspulasta, mikä esti uusien teknologioiden käytön ja omaksumisen. Vuonna 1997 ukrainalainen Lesya Jurievna Dubnova perusti oman hammaslääkärivastaanoton.

Vuosien kuluessa vastaanotto kasvoi moninkertaiseksi. 22 hammaslääkäriin ja lääkäriin, 16 hammashoitajaan, 1 hammasteknikkoon, 1 suuhygienistiin ja 15 avustajaan.

He maalasivat seiniin sirkusteltan, ilmapalloja ja karusellin. He asensivat kattoon tauluteeveen lastenohjelmille. He asensivat hoitokoneen, käsienpesualtaan ja ilmalämpöpumpun kesähelteiden varalle.

He kouluttautuivat ilokaasu- ja nukutushammashoitoon. He tilasivat sevofluraania hoitaakseen pelkäävät lapset. He palkkasivat anestesialääkärit.

He käyttivät aikaa ja kärsivällisyyttä siihen, että lapsi tottuu imuriin, valoon, puustinkärkeen ja hoitotuoliin. He antoivat lapsen kokeilla rauhassa.

He investoivat mikroskooppiin. Kerronpa, etten olen koskaan itse nähnyt sellaista. Joku heistä nouti ja tilasi maljakkoon leikkokukkia.

He jalkautuivat, antoivat terveysneuvontaa lapsille, perheille, kehitysvammaisten perheille ja aikuisille. He opettivat harjaamaan leikin ja pelien avulla.

He kertasivat hätäensiaputaitoja. He laskivat kahteenkymmeneen ja tekivät painalluksia rintakehään harjoitusnukelle. He varmistivat, että osaavat avata ilmatiet. He kertasivat, miten käytetään hengityspaljetta. He pitivät täydennyskoulutuspäiviä.

He tilasivat kivoimmat mahdolliset työvaatteet, joista lapset pitävät. Kirahveja, leijonia, tiikereitä, lintuja, norsuja. He kuvasivat opastusvideoita.

He kuvasivat lisää videoita. He laativat some-sivut ja Youtube-kanavan. Heidän lääkärinsä astuivat kameran eteen kertomaan työstään. Miten valmistautua nukutushammashoitoon? Mitä aineita käytetään? Mitä päivän aikana tapahtuu?

Heistä tuli taitavia aloittamaan anestesia. Tulostamaan esitietolomakkeita leikkihuoneeseen, jossa hoitaja teki lapsen kanssa palapeliä samalla, kun äiti täytti lomakkeeseen tiedot lapsen painosta, pituudesta ja allergioista.

Tuo on yksi ukrainalaisista hammaslääkäriasemista. Täynnä huippuammattilaisia, naurua, iloa, ideoita, luovuutta. Kauneutta, värejä, yhteistyötä. Kovaa työtä.

Haluatko varata ajan? Siitä vaan, mene klinikan nettisivuille.

Ystävät. Klinikka on nyt suljettu. Jatkamme heti, kun tilanne maassa vakiintuu.

Pysy rauhallisena, pidä huolta läheisistäsi, luota vain luotettavaan mediaan.

Kunnia Ukrainalle!




Nyt tämä on suljettu tai toisessa tarkoituksessa. 

Sokeriturvallinen vuosi 2022

Seuraava käyttöön tuleva manuaaliharjani, Jordanin Sensitive, mehiläiskuvin.

Haastaja: Suklaa. Valkosuklaa. Kinusti. Fudge. Toffee. Marmeladi. Lakritsi. Salmiakki. Hedelmäkarkki. Viinikumimakeinen. Kirpeä karkki. Minttukaramelli. Tikkari. Vaahtokarkki. Suklaarae. Nougat. Täytekeksi. Pikkuleipä. Myslipatukka. Karkkijogurtti, muroiksi naamioidut karkit eli suklaatyynyt, kaakao- ja hasselpähkinälevite, keksilevite, jäätelöksi naamioidut karkit, munkki, viineri, täytepulla, sokeripurukumi.

Altavastaaja, minä: Vadelma. Mansikka. Vesimeloni. Hunajameloni. Pensasmustikka. Mustikka. Aprikoosi. Luumu. Kiivi. Porkkana, oikein mehevä sellainen, supermakea, raasteena. Keräkaali. Ananas. Taateli. Satsuma. Paprika. Luumu. Persikka. Nektariini. Litsi.

Tästä ei tahdo tulla mitään. Mielikuvitukseni häviää sokerin maailmanvalloitukselle. Kansakunta hukkuu sokeriin, sanon. Sama kansa sairastuu suolasta, joka on ihmiskunnalle vaarallisempi kuin korona, sanoo tuntemani infektiolääkäri Pohjois-Suomesta.

Pakkauskoot ovat jättimäisiä. On vaikea pitää yllä turvallista ruokatarjontaa, sillä yhä lisääntyvät juhlakaudet pitkittyvät vuosi vuodelta. Syksy on lähes katkeamaton herkkujen virta, joka taittuu jouluun, siitä ystävänpäivään, pääsiäiseen ja lopulta kesään. Siirtyvätkö lapset kesällä nauttimaan savustetusta siiasta ja lahnasta, syömään uusia perunoita ja poimimaan metsämansikoita? Kokemukseni todistaa kaikkea muuta. Kesä on hedelmäisten karkkien aikaa, jäätelöpikarien, joissa on viinikumimakeisia ja kirpeitä karkkirakeita. Unohdin toki limsat. Ja energiajuomat. Pillimehut, makukaakaot, mehujäät ja pirtelöt.

Ajattelen, että turvallinen syöminen ei ole helppoa 2020-luvulla. Tämä on ollut tähän asti houkutusten vuosikymmen. Mitään sokerista ei toistaiseksi rajoiteta. Hunajapurkki on ainoa makea herkku, jonka kyljessä on pakollinen varoitusteksti: “Vain yli 1-vuotiaille.” Se on botulismin, ei sokerin, takia. Botulismi on yleensä lihashalvauksena ilmentyvä myrkytys, jonka aiheuttavat botuliinitoksiinit, hermomyrkyt. Botuliini tulee latinan makkaraa tarjoittavasta sanasta botulus, sillä huonosti säilyvät lihavalmisteet, kinkut, säilykkeet (ja hunaja) voivat aiheuttaa sairastumisen. On ärsyttävää, että samalla kun botulismi on aiheuttanut kymmenessä vuodessa kaksi vauvojen myrkytystä, ja tästä syystä hunajapurkki on saanut varoitustekstin, ei makeispakkauksissa ole varoitusta eikä mainontaa säännöstellä. Lapsia päätyy karieksen takia kuitenkin sairaalahoitoon. Asiaa kannattaisi harkita, sillä antibioottiresistenssin yleistyessä hammasperäisten infektioiden hoitomahdollisuudet voivat kaventua ja kuolleisuus niihin voi nousta.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on img_3915-2.jpg
Kaunis joulumakeinen.

Lahjoitin pienen määrän elintarvikkeita vähävaraisille jouluksi. Kaupan kassan päässä oli kärry, johon ostokset lastattiin lahjoituksia varten. Kärryssä oli ennestään pääasiassa keksejä, suklaata, piparkekkuja, sokerihuurrettuja muroja, mutta myös pastaa, kaurahiutaleita ja riisiä. Ymmärrän herkut hyvin, sellaiset elintarvikkeet ovat edullisia hinnan puolesta ja tarkoitus on ilahduttaa joulun aikaan vähävaraisia perheitä. Lisäksi kärryyn on turha laittaa huonosti säilyviä hedelmiä, vihanneksia ja meijerituotteita. Lappasin kärryyn kotimaisia sydänmerkin saaneita muropaketteja. Sitten kannoin kärryyn pähkinöitä, joissa ei ollut suolaa, suklaakuorrutusta eikä chilitahnaa. Lopuksi asettelin kärryyn muutaman pussillisen täysksylitolipurukumeja, joiden merkityksestä en tosin ollut aivan yhtä varma kuin kahdesta muusta valinnastani. (Pelkään yhä, että purukumin syönti vähentää suomalaisten harjausintoa. Hampaiden harjaus fluoriditahnalla on selkeä ykkönen, purkka mahdollisesti kelpo lisä. Pelkään myös sitä, että purukumien ekstaattiset maut johdattavat makeisten maailmaan. Valkosuklaakolapurkka tänään, valkosuklaakolakarkki huomenna?)

Jos olisi ollut aikaa ja mahdollisuus, olisin kaikkein mieluiten halunnut vatkata hyväntekeväisyyteen litroittain puolukkarahkaa, raastaa oikein mehevää porkkanaraastetta, sellaista, jonka mehu suorastaan tiristyy kielen päälle, ja vähärasvaista viiliä, jonka pinnalla on herkullinen, samettinen kerros kermaa. Ne ovat minun herkkujani.

Pakollinen varoitusteksti hunajapurkissa.

Jos sokerin Suomen-valloitukselle ei tehdä mitään, pitää porata vähintään entiseen malliin ja kirjoittaa yhä lisää lähetteitä anestesiaan, kun kyse on hyvin pienistä lapsista. Terve hammas on kestävä ja ihan lyömätön. Olen nähnyt ja tehnytkin muovitäytteitä, joiden olen ilokseni nähnyt kestävän pitkään. Elämä niiden kanssa jatkuu, ihminen voi unohtaa muovipaikkansa olemassaolon parhaimmillaan vuosiksi. Harjata vain sen päältä menemään, unohtaen missä täyte ylipäänsä sijaitsee.

Harmittaa vain, kuinka vähän hampaita ja suita suojellaan 2020-luvulla. Sokerille ollaan aika sokeita. Ei ole helppoa väistellä sokeripommeja, johdattaa perhe tarjonnan ohitse marketissa, selvitä viikosta hillityllä määrällä sokeria. Ei ole helppoa suojella lapsia ja nuoria kausiherkuilta. On mahdotonta hallita sitä, että joka kuukaudelle ilmestyy taas joku uusi juhla, jota on yksinäistä ja tylsää viettää ilman asiaankuuluvaa sokeria.

Noin reilun vuoden päästä kiireettömään hammashoitoon pitäisi päästä puolta lyhyemmässä ajassa. Se on vähän sama kuin että pelastuslaitosten vasteaika puolittuisi. 10 minuutin sijasta kohteessa tulisi olla jo 5 minuutissa. Samalla pelastuslaitoksen vastuualueeseen kuuluvien kotien, asuinkerrosten ja kiinteistöjen määrä kaupungissa lisääntyisi, rakennuksiin asennettaisiin yhä herkemmin palavia materiaaleja ja pakollisista palovaroittimista luovuttaisiin lainsäädännössä kokonaan. Markkinoille tulisi puhelimen latureita, joiden tiedettäisiin sytyttävän vuosittain 10% enemmän tulipaloja. Silti niiden myyntiä ei rajoitettaisi muuten, kuin kehottamalla ihmisiä tekemään turvallisia valintoja. Paloherkät laturit olisivat myynnissä kaupan kassan vieressä, tarjoushinnoin, ympäri vuoden.

Mistä jonot johtuvat? Näistä ainakin.

Vastasin viime viikolla toimittajan kysymykseen siitä, mistä jonot johtuvat. – Suuresta hoidon kysynnästä.

Siinä oli hyvin pelkistetty vastaus, joka on sinänsä totta, mutta vähän kehämäinen. Olen tyytyväinen, että käytin nimenomaan sanaa kysyntä, en tarve, vaikka jälkimmäinen olisi ollut ehkä yhtä oikea. Mutta ei välttämättä.

Jäin miettimään vastausta. Sittemmin olen suunnilleen joka kahdestoista tunti keksinyt aina uuden syyn pitkille hammashoitojonoille. Lista tuntuu kasvavan päivä päivältä. Lähes yhtä nopeasti kuin jonot.

Tässä alati kasvava lista vastauksista kysymykseen, mistä pitkät hammashoitojonot kunnallisessa hammashoidossa johtuvat.

  1. Määritelty tutkimusväli. Potilas on käynyt joskus aiemmin hammaslääkärissä, joka on määritellyt tälle tutkimus- ja hoitovälin. Hammaslääkäri on kehottanut varaamaan ajan esimerkiksi 24 kuukauden päästä. Potilas tekee työtä käskettyä.

2. Omasta terveydestä huolehtiminen. Potilas ei ole aikoihin käynyt hammastarkastuksessa. Hän havahtuu asiaan ja ottaa yhteyttä julkiseen hammashoitoon.

3. Huoli omasta terveydestä, epäily sairaudesta. Potilas on havainnut suussa jotakin ja haluaa asiaa tutkittavan. Vaiva ei ole akuutti, ei edes tarkasti määriteltävissä, joten hän päättää varata tarkastusajan ja ottaa huolenaiheet puheeksi.

4. Hammaslääkäri tai suuhygienisti kehottaa. Potilas käy hammaspäivystyksessä tai suuhygienistillä. Ammattilainen suosittaa hakeutumista kokonaishoidon piiriin, koska suussa havaitaan epäilyttäviä reiänalkuja, hoidon tarvetta tai epäily suun sairaudesta.

5. Lääkärin käskystä. Potilas on aloittamassa biologista lääkitystä, luustolääkettä, sädehoitoa, sytostaattihoitoja, uraa rauhanturvaajana, uraa sukeltajana, ammattilaisurheilijana tai on menossa leikkaukseen. Potilaalle järjestetään aika hampaiston tutkimukseen. Suurin osa menee jonon ohi. Jono toki kasvaa.

6. Potilas unohtaa tulla vastaanotolle. Käyttämättä jääneen ajan vuoksi jono kasvaa, koska potilas yleensä tarvitsee uuden, vastaavan mittaisen ajan.

7. Aikaa ei voida hyödyntää, koska maailma ei ole valmis. Potilas tulee hampaanpoistoajalle, mutta poistoa ei voida tehdä potilaan uuden lääkityksen takia. Hammaslääkäri konsultoi lääkkeen tauotuksesta ja varaa uuden ajan. Aikaa ei myöskään voida hyödyntää vaikkapa akuutin huuliherpeksen, koronaan sopivien oireiden tai potilaan itsensä ilmoittaman syyn takia. Joskus potilas tulee tuoliin ja kertoo, ettei jaksa toimenpidettä, pelkää liian paljon tai ei kestä käyntiä hankalan elämäntilanteen takia.

8. Aikaa ei ole, koska hammaslääkäri on pois töistä. Hammashoitoloissa ei pääsääntöisesti ole varahammaslääkäreitä.

9. Aikaa ei ole, koska hammashoitaja on pois töistä. Hammashoitoloissa on jonkin verran hammashoitajasijaisia, mutta ei täydellä varmuudella.

10. Hampaiden määrä kasvaa. Suuressa osassa Suomea hampaallisen väestön määrä suhteessa hampaattomaan väestöön kasvaa, koska myös ikäihmisillä on yhä useammin suussa omat hampaat. Hampaissa on enemmän hoidettavaa kuin hammasproteeseissa.

11. Kirjaamisen määrä kasvaa. Potilaan käynnistä kirjataan enemmän kuin aiemmin. Vanha kirjaus vuodelta 2010: T, p, hkp. Nykyaikainen kirjaus samasta asiasta: [xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx x x xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx x x xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx x x xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

12. Potilas tutkitaan tarkemmin. Parodontologinen status, limakalvojen valokuvaus, BEWE-indeksi, DC/TMD, motivoiva haastattelu…

13. Karies. Kansantauti. Lyhenisivätkö jonot varmasti, jos karies poistuisi maailmasta rokotteella? Vai syvennyttäisiinkö silloin paroon, TMD:hen ja limakalvoihin?

14. Parodontiitti. Kansantauti.

15. Eroosio. Purennan madaltuminen. Kansantauteja.

16. Hampaiston saattohoito. Ikäihmisten suihin tehdään toimenpiteitä potilaan voinnin mukaan.

17. Ikääntyvän väestön turvallinen hoito ja kohtaaminen. Potilaat tarvitsevat enemmän aikaa hammashoitotuoliin siirtymiseen, siitä poistumiseen, nielaisemiseen ja leukojen leppuuttamiseen, turvalliseen hoitoasentoon, taksin tilaamiseen, omaisen informointiin, kuulokojeen säätämiseen, esitietolomakkeen täyttämiseen ja jälkihoito-ohjeiden läpikäyntiin.

18. Purentavirheet. Lasten ja nuorten purentavirheiden seuranta ja hoito vievät ison osan julkisen hammashoidon ajasta.

19. Päivystys. Päivystyksissä hoidetaan hammassärkyjä, turvotuksia, lohkeamia, tapaturmia.

20. Olemassa olevat resurssit. Hoidon kysyntä on suurta, mutta kyse on näkökulmasta. Voisi sanoa myös, että ehkä resurssit eivät ole riittävät. Ehkä hammaslääkäreitä, hoitajia, ja suuhygieniestejä on liian vähän. Toisaalta milloin heitä olisi tarpeeksi?

21. Syöminen: Makeiset, keksit, marmeladit, hillot, murot, jäätelöt, jogurtit, sipsit.

22. Juominen: Limsat, siiderit, mehut, sokeroitu kahvi, tee, kaakao.

23. Tupakointi, nuuska, nikotiininuuska.

24. Plakkiset hampaat. Lähes sama asia kuin se, että ihmiset eivät harjaa riittävän hyvin, riittävän usein.

25. Tavat, riippuvuudet: Alkoholi ja muut päihteet.

26. Sairaudet, joiden hoito aiheuttaa syljenerityksen alenemista.

27. Tapaturmat: kaatumiset, pahoinpitelyt, urheilutapaturmat.

28. Terveydelle haitalliset arkiset ympyrät: makeismyynti joka paikassa, päihteet joista ei pääse eroon, jouluherkut, halloween-herkut, Black Friday -herkut, pääsiäisherkut, wappusokerit, työpaikkojen jatkuvat makeistarjoilut, nimipäiväpullat, tuliaistoffeet.

29. SUOLA. Kyllä, suola. Korkea verenpaine, josta sydän- ja verisuonisairaudet, josta suuta kuivattavat lääkkeet ja verenohennuslääkkeet.

30. Syrjäytyminen, turvattomuus, köyhyys.

31. Jotkin toimenpidevalinnat ja hoitomuodot, jotka eivät todennäköisesti tuo riittävää lisähyötyä tai elämänlaatua potilaalle hoitoon käytettyyn aikaan ja vaivaan nähden. Biokalkin vaihto viisi kertaa ennen juurentäyttöä. Kuudesti lohkeilleen hampaan paikkaus yhä uudelleen.

32. Tuolit, autot, sohvat, istuminen. Sedentary lifestyle. T2DM eli tyypin 2 diabetes, ylipaino, joista komplikaatiot, suuta kuivattavat lääkkeet, infektioalttius, suun sairaudet.

33. Luottamus. Se, että ihmiset hakeutuvat potilaiksi julkiseen terveydenhuoltoon, on pitkistä jonoista huolimatta ylväs ja vaalittava asia. Julkiseen luotetaan, palvelua pidetään hyvänä, asiantuntijuutta turvallisena. Vaihtoehtoisia skenaarioita voisi olla niin monia.

Purentakisko aviotekona

Pärjäisin itse ilman.

Kandiaikana syntyneet kulumisfasetit kenties lisääntyisivät vain maltillisesti. Säästäisin kolmisensataa euroa. Päiväsaikainen poisoppiminen auttaisi.

Sitten tulee taas päivä, kun hoitotuolissa on kivulias potilas. Jotain tapahtuu, ja minulla on teoria, että se liittyy ihmiseen laumassa. Aivan kuten palliatiivisen hoidon lääkäriin tarttuu suru ja koululääkäriin pieni pala teinin ahdistusta tai toivoa, minä saan osani suusta. Tämä on vasta arvaus, tieteellistä näyttöä ei tuekseni ole: peilisolut reagoivat kivuliaan potilaani suuhun ja seuraavina öinä narskuttelen herkemmin.

Silloin kyseessä ei olekaan vain minun terveyteni ja virkistymiseni. Olen kuullut sen nauhalta: ääni on erikoinen, rytmikäs, kuitenkin vailla Mozartin teosten struktuuria. Barokkimusiikin trillien aihioita, mutta barbaarisina. Löydän hampaista vastinparit: ne loksahtavat toisiinsa kuin palapelin palat. D.22 ja d.32 muistuttavat kohtaamispisteessään Afrikan länsirannikkoa ja Brasilian itärantaa, niissä on kohtaamisesta kaareva jälki. En oikein toivo, että se menee yhtään pidemmälle.

The Africa-South America Bilateral Trade Potential (Dr. Cisse) - Africa  Logistics Network Africa Logistics Network
dd.22, 32 yön jäljiltä. kuva: africalogisticsnetwork.com

Purentakiskoja ei pitäisi tehdä liukuhihnalta kaikille. Kaikki eivät niitä tarvitse siihen, että masseter vähän palpoidessa aristaa. Mutta nyt tajuan, kuinka iso vaikutus purentakiskollani on. Se suojaa mieheni unta. Sen kautta seuraavaa työpäivää, virkeää heräämistä uuteen aamuun. Palautumista, verenpainetta, muistia, verensokeritasapainoa, kaikkea mitä uni turvaa. Kiskon nimi on stabilisaatiokisko. Se stabiloi yhteiselon.

Purentakiskoa ei tarvita avioliiton stabilointiin, jos asuu kartanossa, jossa on pohjoispääty, eteläpääty, länsisiipi ja itätorni, ja jossa on palvelusväkeä asettelemassa tyynysi, lämminvesipullon ja jokaisen aatelisen omiin makuukammareihinsa.

Täällä puoliso voinee paeta bruksausta itäsiipeen, ja lapset kukin omiin makuukammareihinsa. kuva: https://www.sbidawards.com/finalist/the-mansion-2/

Ehkei sitä myös tarvita, jos asuu pienessä kaksiossa Eirassa ja käyttää muutenkin korvatulppia kadulta kantautuvien aamuisten roska-auton äänten vaimentamiseen.

Täällä hiljaisuuden ympäröimässä kolkassa, jossa taustamelu on vain talvisin käynnistyvä matalantasainen lumitykkien hyrinä, yön eheyttävä vaikutus vaarantuu bruksismistani.

Tässä isommassa kontekstissa keittoakryylinen tai sitten 3d-tulostettu kisko alkaa kuulostaa jo siltä, mihin hammaslääketiede on halunnut jo pitkään: vaikuttamaan kokonaisterveyteen, sosiaaliseen hyvinvointiin ja kaventamaan terveyseroja. Pienessäkin kammarissa, ahtaissa asumuksissa voidaan saada tervettä unta.

(Nauhoittakaa sitä – ette muuten uskoisi.)

Itsestään paraneva penkki

Minulla on kukkapenkki, jonka pääasiallinen tarkoitus on ilahduttaa keväisin, kun luonto on vielä raaka ja paljas. Se on vartavasten tehty tulppaaneille, pomponette-lajin sipulikukille, jotka elävät ennen maitohorsmia, apiloita ja kimalaisia.

Sipulikukkien elämän ehdyttyä penkki jää niille sijoilleen. Minulle riittää pariviikkoinen tulppaaninäytös, enkä ole hankkinut penkkiin muita kasveja niiden jälkeiseen aikaan.

Luonto kuitenkin päätti toisin. Nyt penkissä on – minusta riippumatta – kaunis rengasmuodostelma ORVOKKEJA. Jep, makealta tuoksuvia jopa syötäviä pikkukukkaisia, jotka ovat itäneet mullassa minusta riippumatta. Keltaisia, tricoloreja ja taivaansineä. Orvokit nousivat lähes symmetrisesti penkin laitamilta talkootyyliin, pelastamaan rennon puutarhurin etupihan.

Jos olisin istuttanut penkkiin tulppaanien lisäksi muita kasveja, olisi kesäni ollut erilainen. Kasveja olisi pitänyt kastella, hoitaa, leikata ja niistä olisi täytynyt maksaa. Silti lopputulos olisi voinut olla huonompi kuin nyt – orvokit ovat selvästi menestyneet penkissä sinnikkäästi ja elinvoimaisesti.

Tietenkään kukinnot eivät ole minkään suunnitelman mukaiset. Orvokkien värivalikoima on sattumanvarainen, ja niiden asettautuminen muodostelmaan yhtä holtiton. Saatoin vain seurata vierestä, mitä sieltä vielä nousee. Tyytyväisyyteni penkkiin on kuitenkin yhtä suuri kuin aiempina vuosina, jolloin olen itse tehnyt työtä kasvien kukoistamiseksi. Osa kasveista on aiempina suvina nuupahtanut hyvästä hoidosta huolimatta.

Jos olisin istuttanut penkkiin kasveja, luonnon oma kyky kaunistaa penkki olisi jäänyt havaitsematta. Lääketieteellisesti sanottuna hoitotoimenpide olisi peittänyt alleen satunnaisvaihtelun ja spontaanin paranemisen.

Orvokkien palvelukseen astunut kukintaporukka on muistuttanut minua muutamasta kliiniseen työhön liittyvästä ilmiöstä:

  • spontaani paraneminen ja sopeutuminen olotilaan voi toisinaan olla lopputuloksena yhtä hyvä kuin hoidolla saavutettu. Tämä pätee mm. protetiikassa, purentafysiologiassa ja oikomishoidossa.
  • hoito vaatii sitoutumista, aikaa, resursseja, rahaa
  • aktiiviseen hoitoon liittyy haittoja, riskejä ja komplikaatioita, mutta myös iloa, tervehtymistä ja tuloksia
  • hoitotoimenpiteen hyödyt voivat selittyä osin satunnaisvaihtelulla. Spontaani paranemistaipumus voi jäädä havaitsematta

Alla oleva kuva muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on ottaa potilas mukaan päätöksentekoon. Mitkä ovat potilaan toiveet, tarpeet ja odotukset?

Kuvan alle linkatun tutkimuksen mukaan lyhentyneen hammaskaaren hoito irrotettavin osaproteesein versus sopeutuminen (ei tehdä mitään) johtaa yhtä hyvään lopputulokseen toiminnan, koettujen kipujen, ulkonäön ja psykososiaalisen elämänlaadun mittareilla. Julkisella puolella tämä tarkoittaa sitä, että lähtökohtana on sopeutuminen. Lopullisen päätöksen ratkaisee keskustelut potilaan kanssa – jaettu päätöksenteko.

https://ars.els-cdn.com/content/image/1-s2.0-S153233822100097X-ga1_lrg.jpg
Oliver Schierz, Daniel R. Reissmann, Angelika Rauch, Mike T. John, Birgit Marré, Ralph Gunnar Luthardt, Torsten Mundt, Wolfgang Hannak, Ralf Kohal, Matthias Kern, Frank Nothdurft, Sinsa Hartmann, Klaus Böning, Julian Boldt, Helmut Stark, Daniel Edelhoff, Bernd Wöstmann, Stefan Wolfart, Florentine Jahn, Michael Horst Walter,
Impact of shortened dental arch on oral health-related quality of life,
Journal of Evidence Based Dental Practice, https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S153233822100097X?casa_token=lu5IOMV8E20AAAAA:8N5fs4ttP946xCeEx-FbwUtUYn3N_POgBuxSYJ6P-I6oYPuO1zhhdQeVXwgiw7b5enlV0gl-kB8

Minulle orvokit toivat riittävän puutarhaisen elämänlaadun. Innokkaalle perennaharrastajalle elämä ei ole mitään ilman kunnon interventiota.

Kun potilaat jäävät sinne, missä lääkäreitä ei ole

Nyt näen sen itsekin tapahtuvan.

Potilaiden asuinsijojen ja lääkärien asuinpaikkojen välinen kuilu kasvaa.

Hammaslääkärikunnassa on tapahtumassa sukupolvenvaihdos. Nuoret hammaslääkärit lisäävät osuuttaan ammattia harjoittavista. Heistä yhä pienempi osuus lähtee opiskelemaan alaa pieniltä kuihtuvilta paikkakunnilta, koska pienillä, kuihtuvilla paikkakunnilla ei asu entisessä määrin nuoria. Monen kunnan nuorison määrä on yhtä pieni kuin japanilaisen ystäväni asuinkerrostalon yhden rapun tai vähemmän.

Ei ole enää niin paljon kandeja, jotka olisivat kotoisin Valtimolta, Taivalkoskelta tai Rautavaaralta. Ei tietenkään, koska yhä useampi kandi on syntynyt 70-luvulla syntyneille pariskunnille, jotka asuvat Oulussa, Turussa tai Helsingissä. Nuorimmat kandit ovat syntyneet nyt 2000-luvulla.

Ja vaikka hammaslääkäreitä valmistuu paljon, he jäävät sinne, missä ihmisiä on paljon. Missä on heidän perheensä, sukunsa ja puolisonsa, tai tarkalleen ottaen lähelle sitä, vähän isompaan kuntaan.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on image.png
https://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus__kehittaminen/Tutkimus_ja_kehittamishankkeet/Hankkeet/Yhdyskuntarakenteen_hyvat_kaytannot_ja_kokeilut__YKRdemo/Yhdyskuntarakenteen_hyvat_kaytannot_uutiskirje/Syntymavuosittainen_tarkastelu_paljastaa(56882)

Kuukausi sitten ajoin läpi yhden Oulun suurimmista ja eniten kasvavista asuinalueista. Kuinka valtavan paljon taloja siellä on! Kuinka uusia taloja, monia lastenvaunuja, skuutteja, potkupyöriä, rullalautoja, sähköpotkulautoja ja postilaatikkorivejä! Asukkaista vain pieni osa lienee syntyjään oululaisia. Geeneissä on palasia Kuusamosta, Kajaanista, Pellosta, Kuhmosta.

Suomessa kandeja, saatika valmistuneita hammas- ja yleislääkäreitä ei sijoiteta valtiojohtoisesti mihinkään kuntaan määräyksellä. Jos näin olisi (ja tätä ehdotetaankin netin keskustelupalstoilla varsin usein), syrjäisimmilläkin paikkakunnilla olisi ehkä lääkäreitä. He hoitaisivat paikkakunnan hupenevaa väestöä niin kauan, kunnes väkimäärä olisi niin pieni, että jäljellä on taksiin mahtuva määrä ihmisiä.

Demografinen muutos on siinä kohdassa, jossa hammaslääkärit eivät ajaudu enää syrjäisimpien kuntien rannoille pora ja luupit taskussaan. Surullista tässä on se, että näillä rannoilla on yhä ihmisiä sairauksineen ja kipuineen, pieni joukko lapsiakin, joiden lapsuus on etäisten rantojen puhtaissa ja kauniissa maisemissa.

Luvassa on monta kiperää tilannetta, luopumista ja yrityksiä palauttaa se, mikä on hupenemassa. Lääkärien väestöllinen keskipiste on yhä kauempana varsinkin vanhusväestön maantieteellisestä keskipisteestä.

Vieraskielinen potilas

Maallikkona, ennen lääkisopintoja, olin sitä mieltä, että lääkärilatina lisää luottamusta lääkäriä kohtaan. Sellainen vaikeat termit osaava tohtori on varmaan erittäin pätevä, älykäs ja taitava!

Sinulla on komplisoitunut parodontiitti, jossa dominoi punaisen kompleksin patogeenit. Tarvitset anti-infektiivistä hoitoa ja mikrobitukihoitoa.

En kaivannut lääkäristä kansantajuistajaa enkä leppoisasti rupattelevaa lohduttajaa – silloinhan lohduttavalla läheisellä ja lääkärillä ei ole – ajattelin – mitään eroa. Äidit ja mummit voisivat puhua haavasta pipinä ja hoitaa sitä piharatamon lehdillä ja puhaltamalla. Lääkärin kyky tehdä oikeita diagnooseja ihan kerrassaan rapautuu, jos hän päästää irti infektiosta ja inflammaatiosta, lipoomasta ja adrenomyeloneuropatiasta.

Strategiani laimentui lääkiksessä. Aloin arvostaa rauhoittavaa puhetta ja rauhoittavaa kosketusta. Annoin vuorovaikutukselle lääketieteellisen, terveyttä edistävän arvon.

Haluan eroon vaikeista termeistä varsinkin silloin, kun potilas ei osaa suomea. Kun yhteisiä sanoja ei ole, lähestyn kudoksia kuin kissaeläin, joka hivuttautuu kohti lajikumppaniaan nenä ilmaa nuuhkien.

Sanotaan, että kieli tekee ihmisestä ihmisen. Kaikkein inhimillisimmilläni tunnen kuitenkin olevani, kun yhteistä kieltä ei ole. Silloin korostuu kaikkien maailman ihmisten yhteinen kokemus kivusta, pelosta, rauhallisuudesta ja luottamuksesta – ilman sanoja.

Jos päälläni olisi ajatuspilvi ollessani kumartuneena potilaan ylle, hammashoitaja näkisi mitä hassuimpia kielellisiä viritelmiä ja ajatuskulkuja, kun yritän keksiä, miten asiat kannattaisi esittää.

Erään kerran poistin ultraäänilaitteella hammaskiveä, joka oli tiukassa. Mustaa pinttymää oli vaikea saada pois ja työ eteni hitaasti. Yritin kertoa venäjänkieliselle potilaalle, että tässä kestää vielä hetki.

Muistin, että hammaskivi on venäjäksi

камень, kamen

joka tarkoittaa venäjäksi myös kiveä. Sanasta juontuu suomenkielen sana “kamina”, uuni, minkä vuoksi sana on jotenkin näppärän helppo muistaa. Mutta miten kerron, että hammaskivi on tosi tummaa ja pinttynyttä?

En nimittäin vielä tuolloin muistanut, mitä “musta” on venäjäksi.

Sitten mieleen tuli, siinä ultratessa, vanha venäläinen kansanlaulu, Ochi Chernye, Очи чёрные, suomeksi Tummat silmät. Ihana venäläinen kappale, jonka sanat kirjoitti ukrainalainen Євген Павлович Гребінка.

Kokeilin varovasti. En ollut kuin pari kertaa aiemmin puhunut kenellekään venäjää. Laskin ultran kädestä.

черный камень... все хорошо?
tummaa kiveä... kaikki hyvin?

Odotin. Sinne päinkään? Potilas nyökkäsi, kaikki hyvin, jatka vain.

нет боли
ei kipua

Potilas ei nähnyt ajatuspilveeni, joka seikkaili kansanlaulua esittävästä Neuvostokuorosta metallirakenteiseen lämmityslaitteeseen.

Kun hoitaja nosti hoitotuolin ylös, huoneessa oli ihan rauhallista ja tyyntä. Olimme kaksi kissaa, jotka olivat kohdanneet ruohikossa, tunnustelleet, tuleeko tästä hyvää, onko aihetta säikkyä vai luottaa. Olin naukaissut slaavilaisittain pari naukaisua, muuten hivellyt tassuillani ja höristänyt korviani. Sitten olimme sulassa sovussa lähteneet kumpikin omiin suuntiimme. Onneksi välissämme ei ollut latinaa. Se olisi vain pilannut kaiken.

88900 Kuhmo – kultainen kaupunki kunnianhimoiselle hammaslääkärille

Aloitin oman hammaslääkärinurani Kuhmossa. Olin otaksunut, että koska pienessä kaupungissa oli hammaslääkäripula ja hoitovelkaa, olisi työ myös varsin kuormittavaa. Kuhmo kuitenkin yllätti. Sain purkaa hoitovelkaa ja tehdä valtavasti töitä, mutta vastaanotolla kävivät vain potilaat. Heidän saattajanaan ei ollutkaan jatkuva kiire ja kuormitus.

Vasta lähdettyäni Kuhmosta tajusin, millaisen luksuksen olin saanut kokea.

Eräänä kesänä pyöräilin maantien reunaa pidemmälle kuin koskaan olin polkenut. Olin päättänyt käydä tutustumassa tulevaan työpaikkaani, Kuhmon terveyskeskukseen. Perillä esittelin itseni ja istuuduin kahvihuoneen sohvalle. Suuhygienisti ja yksi hammashoitajista tarjosivat kahvia. Juttelimme; minua kerrottiin kovasti jo odotetun.

Kuhmon terveyskeskuslääkärin työ oli tähänastisista työkokemuksistani arvokkain ja rakkain – se näkyy vieläkin hymyssä huulilla, kun ylitän kaupunginrajan.

Aloitin työt myöhemmin saman vuoden syksyllä. Ajanvarauskirjaani oli varjeltu huolellisesti – se oli täytetty väljästi, tarkastusaikoja oli kohtuullinen määrä. Minulla oli aivan uusi unitti, hoitohuoneen keskusradiosta sai vaihdettua kanavan ja useimmiten kuuntelimme Tuure Kilpeläistä. Luulin erästä Tuuren biisiä pitkään varta vasten Kuhmolle sävelletyksi:

Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin,
Tämä kylä on kun autiosaari,
Mä oon sun perjantai ja maanantai,
Missään ei kettää, lähekkö silti
Tänä yönä meillon ankkurit irti,
Mä oon sun perjantai ja maanantai

Mutta Kuhmossa ei ollut autiota.

Yhtäkkiä ympärillä oli ihmisiä, joihin sai helposti yhteyden. Tein yhteistyötä jopa ravitsemusterapeutin kanssa, mikä on suunterveydenhuollossa vielä marginaalista. Nautin äärettömän kokeneen suuhygienistin osaamisesta ja hädin tuskin halusin purkaa väliaikaisia paikkoja, jotka hän oli potilaille laittanut. Yhteisessä virkistysiltapäivässä uudet kollegat kirjoittivat selkääni pieniä lappusia, joissa kerrottiin vahvuuksistani. Jos yleensä nuoret hammaslääkärit kokevat riittämättömyyden tunnetta, Kuhmossa oli lähellä käydä toisinpäin: miten ihmeessä pitää pää kylmänä, kun ihmiset ympärillä ovat niin kiitollisia ja tyytyväisiä? Riitti, että halusi kohdata ihmiset, huomioida pelot ja tehdä, kuten koulutus oli opettanut. Riitti, että oli riittävän hyvä.

Hoidimme yhteistuumin hammaslääkärien kanssa vaativia purennallisia akuuttitapauksia. Yhden esittelin hyvin pian Helsingissä nuorten hammaslääkärien koulutuspäivässä sen erityislaatuisuuden vuoksi.

Koulutustapahtumassa esitelty potilas näki minua varten paljon vaivaa ja etsi käyttööni vanhan henkilökohtaisen harrastevälineensä, joka oli aiheuttanut erikoisella tavalla hampaiston hankalan kulumisen. Hän myös lahjoitti tuon esineen minulle. Lyhyellä varoitusajalla pääsin useammankin kerran maakunnan keskussairaalaan seuraamaan vaativia leikkauksia, ja kollegat joustivat. Kaikkien yhteinen intressi oli tukea nuorta hammaslääkäriä yhä paremmaksi.

Mutta kaikkein ihmeellisimpiä olivat yhteiset tauot ja ovensuukonsultaatiot. Vaikka tein koko ajan töitä ja vaikka potilasmäärät olivat lähes samat kuin minulla nykyisin, niin hoitolassa hammaslääkärin työrauhaa varjeltiin taidokkaammin kuin missään olen ikinä sen jälkeen saanut kokea. Tauot olivat taukoja – kaikki se puhe, mitä työhyvinvoinnista käydään teoriassa, toteutui Kuhmossa käytännössä, pyytämättä. Kyse oli toimintakulttuurista, jolla oli pitkät juuret, mutta joka oli ollut läsnä vuosia ennen saapumistani. Ammatissa on jo ihan riittämiin tekemistä siinä, että saa pulpiittipotilaan hyvin puutumaan ja whiplash-vammapotilaan aseltetua hyvin hoitotuoliin.

Sittemmin lähdin Kuhmosta. Vastentahtoisesti, mutta työmatkaan käytettyjä tunteja laskien. Kuhmo ei kuitenkaan lähtenyt minusta. Palasin sinne aina, kun tilaisuus tuli.

Kun aloin tehdä nelipäiväistä viikkoa toisaalla, ajoin tiistaisin, vapaapäivänäni (sic!), lempikahvilaani, Kaesan kahvilaan, lukemaan Helsingin Sanomat, juomaan cafe latten ja syömään rönttösen. Olen tehnyt sittemmin joka vuosi töitä Kuhmossa vähintään viikonloppuisin. Sama rauha ja täysi mahdollisuus keskittyä työhön on ollut läsnä jokaisella kerralla. Olen huojentunut, ettei se ole kadonnut. En ole aivan päässyt selville siitä, kuinka tämä työnimultaan paras kokemani kaupunki sen tekee, mutta olen onnellinen, että Kuhmossa se on. Se pitää yllä uskoani siihen, että sopivan kuormittavaa työtä on yhä mahdollista tehdä terveyskeskuksissakin.

Kuhmo on sittemmin panostanut erittäin paljon paikkariippumattomaan työhön ja tarjoaa etätyötiloja sekä kaupungin keskustassa että Iivantiirassa, sen pohjoisessa kylässä. Puolisoille, jotka tekevät tietotyötä, on siis aiempaa paremmat mahdollisuudet muuttaa mukana.

Terveyskeskushammaslääkärin työ ei ole nykyisin helppoa. Lähes puolet hammaslääkäreistä kärsii eriasteisista työuupumusoireista. Noin joka neljäs kokee paljon kuormittavaa työperäistä stressiä. Kyllähän minäkin siitä olen kuullut, ympärilläni nähnyt, työpäivien jälkeen itsekin väsymyksestä lähes kangistunut – mutta oikeasti vasta lähdettyäni Kuhmosta. Siksi olen tarvinnut tällaisen alkukokemuksen: tiedon siitä, että on olemassa erilaisia työpaikkoja ja erilaisia toimintakulttuureita. Silloin on helpompaa katsoa asioita hieman etäältä, kun valtava hoitovelka vyöryy koko maassa päälle.

Kuhmo tarvitsee tavallisen, hyvän hammaslääkärin. Luultavasti käy niin, että se sama hammaslääkäri huomaa tarvinneensa Kuhmoa enemmän kuin koskaan osasi arvata. T

Ovi Kuhmoon on nyt auki. Yksi hammaslääkärin toimi on julistettu tänään haettavaksi. Katso lisää täältä.

Kirjoitus on kirjoittajan henkilökohtainen näkemys eikä edusta työnantajaorganisaatiota. Kirjoittaja työskentelee Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä, johon myös Kuhmon suunterveydenhuolto kuuluu.