Kirstunvartija käy luennoilla ja tekee muistiinpanoja

Harry Potterissa kirstunvartijoita on töissä erityisesti Irvetassa, velhojen keskuspankissa. He ovat maahisia, pieniä takaäreitä olentoja, jotka vartioivat ja tallettavat noitien ja velhojen kaikkein kalleimpia aarteita. Pankkiholvien varallisuutta turvaavat maahisten apuna lohikäärmeet ja loitsut.

Täällä jästien maailmassa kansantalouden kirstunvartijoita ei näe yhtä selvästi. Itse asiassa kaikki kirstunvartijat eivät luultavasti edes tiedä saaneensa moista tehtävää, koska siitä ei välttämättä ole ainakaan aiemmin kerrottu heidän Tylypahkoissaan, joita ovat Suomen viisi lääketieteellistä tiedekuntaa.

Maallisen maailman kirstunvartijat eivät näytä pankkitoimihenkilöiltä, vaan käyttävät tehtävässään pääosin valkoista takkia tai jopa hempeän näköistä islantilaisneuletta. Heidän Irvetansa katolla lukee sairaala, hammashoitola tai terveysasema. Lääkärit ja hammaslääkärit ovat osa Suomen kirstunvartijoiden joukkoa. Heidän tutkimus- ja hoitopäätöksensä ovat aina myös lupia tai eväyksiä käydä suomalaisten vuosikymmenten myötä täyttämissä markkojen ja eurojen holveissa ja päättää, mihin varat kulkeutuvat ja mihin ne käytetään. Lääkärit eivät ole saaneet tehtävänantoa pitää holveja lukittuina, päinvastoin varoja tulee käyttää sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen. Varojen antaja, Suomen valtio, edellyttää tehtävässä viisautta ja vaikuttavuutta. Maahisten Irvetassa asetelma on aivan toinen. Holvin avaavalla maahisella ei ole velvollisuutta ottaa kantaa siihen, miten kultaiset kaljuunat ja pronssisulmut käytetään, vaan lähinnä siihen, onko varojen hakijalla oikeutta asiointiinsa.

Suomalainen lääkäri pääsee toteuttamaan kirstunvartijan tehtävää paljon irvetalaisia monipuolisemmin. Se on myös vaikeaa, koska käytettävissä olevien kassavarojen eettisin mahdollinen käyttö edellyttää tietoa vaikuttavuudesta, rajahyödystä ja vaihtoehtoiskustannuksista. Ei riitä, että oppii sekoittamaan monijuomaliemen (farmakologia ja toksikologia), puhdistamaan ja parantamaan alruunan puraisun (infektiotaudit), kasvattamaan alaleukaa ja levittämään suulaen keskisaumaa (ortodontia), tai eristämään muistoja ajatusseulaan (neurologia, psykiatria). Kunkin intervention valinnalla on hinta.

Lääkärilehden tuoreessa uutisessa kliinisen farmakologian ja lääkehoidon professori ja Oysin sairaalajohtaja Miia Turpeinen sanoi toivovansa, että lääkärikoulutuksessa pohdittaisiin sitä, miten priorisoinnin pitäisi näkyä lääkärin vastaanotolla. Turpeisesta priorisoinnin ensisijainen tavoite ei ole säästö, vaan ottaa nopeasti käyttöön vaikuttavat menetelmät ja jättää pois terveyshyötyä tuottamattomat.

– Resurssien käyttäminen ajattelemattomasti on epäeettistä. Samaan aikaan on potilaita, jotka jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa, Turpeinen perustelee Lääkärilehdelle.

Olen nähnyt, että hyväksi kirstunvartijaksi ei pysty koskaan yksin. Kollegoiden vetoapu on välttämätöntä ja nopeuttaa vaikuttavien menetelmien käyttöönottoa ja vanhentuneista käytännöistä luopumista. Tämä työ on tehtävä ennen kaikkea yhdessä. Mukaan tarvitaan kaikkia. Lääkärit ja hammaslääkärit tarvitsevat toisiaan.

Kirstunvartijan tehtävä on lääkärille merkityksellistä siksikin, että se on todellinen mahdollisuus vaikuttaa. Kaikkeen Suomen taloudessa ja huoltosuhteessa ei ole. Esimerkiksi hyvinvointialueen tarveperusteinen rahoitus ei noin vain muutu monienkaan mittarien osalta: alueen väestö on tietyn ikäistä ja tietynlaisia sairauksia sairastavaa. Nopein ja varmin keino on käyttää niitä työkaluja, joita lääkärillä ja hammaslääkärillä jo on. Kykyä päätöksentekoon, hoidon tarpeen arviointiin ja hoitojen hyötyjen ja haittojen punnintaan, perehtyä tutkimusnäyttöön.

Yhden resurssin voi käyttää vain yhden kerran, sanotaan Lääkärilehden jutussa. Jos poskihampaan juurihoitoon käytetään 7 kappaletta yhden tunnin mittaisia vastaanottoaikoja, on sanattomasti päätetty, että kyseinen hammas tarvitsee hoitoa kaikista muista mahdollista vastaanotolle odottavista tapauksista kiperimmin ja että odotettavissa on terveyshyöty, joka on käytettyyn aikaan nähden perusteltavissa.

Yhteiskunta, jossa tätä keskustelua ei olisi mahdollista käydä, köyhdyttäisi lääkärin työtä ja muistuttaisi tehtaan tuotantolinjaa. Onneksi kirstunvartijan tehtävää ei ole ulkoistettu lääkäri- ja hammaslääkärikunnalta pois siitäkään huolimatta, että joku valvova taho olisi saattanut pitää siihen käytetyn ajan ja ajattelun määrää varsin vähäisenä kaikkeen potentiaaliin nähden. Tänään viimeksi keskussairaalassa päivystäessäni huomasin ajattelevani, kuinka rajahyödyn, vaikuttavuuden ja vaihtoehtoiskustannuksen käsitteet pikemminkin rauhoittavat kuin häiritsevät potilaan palvelemiseen suuntautunutta mieltä.

Pitkän työuran keskipäivä ja ilta ovat parhaimmillaan työvuosista hienoimpia

Haaveilen hyvinvointialueesta, jonne haluavat hakea töihin ihmiset, joilla työuraa on takana alle viisi vuotta – ja jäljellä alle kymmenen. Tässä postauksessa kerron, miksi.

Rakastan syntymävuosia 1941-1949. Sen ajanjakson aikana syntyneet aikuiset tunnen nimittäin omakohtaisesti kaikkein parhaiten. Osa heistä kuuluu ns. suuriin ikäluokkiin, osa on syntynyt hieman määritelmää aiemmin. Tunnen, millaisia kirjoja heidän kodeissaan on, miten he ovat puhuneet työelämästä ja miten he ovat itse toimineet työntekijöinä. Olen kasvanut pöydässä, jossa tuon ikäluokan ihmiset puhuvat, puhuvat ja puhuvat, ja minulle tarjotaan kaakaota, jonka jälkeen kiitän, poistun pöydästä ja siirryn lattialle leikkimään. Sattuneesta syystä, joka palaa taas noihin syntymävuosiin 41-49, kaakao oli useimmiten täysmaitoon sekoitettua, mutta pikkuhiljaa (jos seurassa oli kirurginen sairaanhoitaja joka oli nähnyt ateroskleroosin aiheuttamat vauriot) kaakao sekoitettiin vaalean sinisestä purkista kaadettuun rasvattomaan maitoon.

Minulle työelämä – tästä johtuen – on mielikuvissa ollut aina sellaista, johon osallistuvat lähinnä yli 40-vuotiaat. Töissä ovat neli-, viisi- ja kuusikymppiset, ja seitsenkymppisetkin. Se johtuu niistä lukuisista keittiöistä, joissa hörpin aikoinaan kaakaota ja joista pari-kolmekymppiset olivat jo muuttaneet aikaa sitten pois. Maailmani täyttyi kaltaisistani leikki- ja kouluikäisistä ja täydentyi tästä suuresta suomalaisesta ikäluokasta, jotka olivat aina töissä tai puhuivat töistä. Siksi en koskaan ole ajatellut, että työelämää kannattelevat lähtökohtaisesti nuoret ja että eläkeiän kynnyksellä olevat ovat työssä jotenkin haaleammin.

Suomen suurin ikäluokka ovat tätä kirjoittaessani 1983 tai hieman sen jälkeen syntyneet. Silti oman sisäisen mielikuvani mukaan työssä käyvien ikärakenne näyttää tismalleen samalta kuin Suomen uusien hyvinvointialuejohtajien kokoonpano, alla olevan, Apu-lehden kokoaman kuvakollaasin mukaisesti. Viisi- ja kuusikymmenvuotiaita on heistä huomattava osa, ja vaikka kyseisiin tehtäviin on ollut useita hakijoita, he eivät ole jääneet nuorten jalkoihin. Toki vaativassa asiantuntijatehtävässä tarvitaankin työkokemusta, mutta joukossa on myös muutama nuori, joten rekrytoinnin keskiössä on kuitenkin osaaminen ja soveltuvuus, eivät varmaankaan exceliin viedyt työvuosien määrät per se.

Haluan ajatella, että kun työn sisältö on oikea, ikävuosia kerryttänyt ihminen on todellakin kaiken kasvun myötä valmiuksineen korollaarissa, parhaimmillaan. Hänen ei tarvitse olla maailman nopein qwerty-näppiksellä kirjoittaja, nopein reagoija tai muistipelimäisiä taitoja vaativa tietojärjestelmien taitava käyttäjä, vaan ennen kaikkea kyvykäs ajattelija, päätöksentekijä. Hän saattaa poiketa esimerkiksi minusta siten, että vastaa sähköpostiin niukkasanaisemmin, CAPS LOCKIT päälle vahingossa jättäen, mutta hän ei ehkä näe tarvettakaan keskittyä siihen, vaan niihin asioihin, joiden hän tietää ratkaisevan eniten. Sellainen on haaveissani työ, jonka haluaisin tarjota vanhemmille hammaslääkärille, hammashoitajalle ja suuhygienistille.

Itse asiassa ajatukseni hyvästä työelämästä kiertää aina keski-ikäisten kokemuksen kautta:

Pidän todennäköisenä, että työelämä, jossa nuori työntekijä vielä pärjää, mutta keski-ikäinen tai eläkeikää pian lähestyvä väsyy, on vielä puutteellista ihan kaikkien kannalta. Sellainen työelämä tarkoittaa tehtäviä, prosesseja ja tietojärjestelmiä, joista nuoret selviytyvät, mutta joista heidänkään ei pitäisi.

Nuoren kognitiivinen kapasiteetti, parempi palautumiskyky ja lyhytkestoisen työmuistin toiminta mahdollistaa suuren suoritteiden määrän. Joskus kuulee, kuinka iäkkäämpää kollegaa, oli mistä päin Suomea tahansa, kuvataan nuoruuden versiossaan koneeksi. Suorituskykyisiä nuoria aikuisia löytää helposti nykyäänkin vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun sisältöä lukee kauemmin, merkittävältä osalta aikaansaavista nuorista aikuisista löytyy taustalta työuupumusta. Se tarkoittaa sitä, että työ on ottanut elinvoimaisimpien ikävuosien kapasiteetista kaiken, mitä sille on ollut antaa.

Haluan ensinnäkin rakenteellisia muutoksia, joissa työn hyvän suorittamisen kannalta tarpeettomat tehtävät jäävät minimiin. Että virheiden mahdollisuus on järjestelmällisesti systeemissä karsittu ja ammattilainen saa nauttia siitä, että kykenee aina todennäköisimmin toimimaan, mikä parhaaksi on.

Yksi esimerkki tästä on potilastietojärjestelmien kutsujärjestelmä. Potilas laitetaan kutsujärjestelmän kautta jonolle, ja aikuisten kiireettömän hoidon jonossa tämä tarkoittaa, että jonoksi valitaan Lääkäri-jono. Lääkäri-jonolla ollessaan potilas ei odota aikaa kenellekään tietylle hammaslääkärille, vaan hänet kutsutaan vuoronsa mukaisesti vapautuneelle vastaanottoajalle.

Potilastietojärjestelmä mahdollistaa kuitenkin myös sen, että jonolle laitetaan hammaslääkärin nimen mukaan. Potilas on tällöin hammaslääkäri Hannes Harjasen henkilökohtaisella kutsulistalla. Omassa organisaatiossani ohjeistus on, ettei aikuisia jonopotilaita laiteta henkilökohtaiselle kutsulistalle, vaan ylätason mukaan määritellylle jonolle. Kun hyvinvointialue nimittäen ajaa jonolistan, jonka määritelmänä on Lääkäri-jono, Hannes Harjasen potilaat eivät nouse ylätason jonolle. Seurauksena on, että potilas jää katveeseen odottamaan tarkastusaikaa, jota ei välttämättä koskaan hänelle saavu.

Usein organisaatioissa tämänkaltainen ongelma ratkaistaan tehostamalla perehdytystä. Perehdytysmateriaali paisuu ja tietokoneen näytön alalaitaan liimataan taas uusia post it -lappuja muistuttamaan poikkeuksen poikkeuksista. Väistämättä näin joudutaan usein tekemään, sillä kaikki uudistukset eivät toteudu hetkessä, eikä sille aina voida mitään. Mutta se, minkä haluan muuttuvan, on ajatus siitä, että lähtökohtana on aina työntekijän kapasiteetti omaksua uutta (ja työn tuottaman arvon kannalta tarpeetonta). Ensisijaisen kysymyksen tulisi aina olla, voiko järjestelmää kehittää, ja toissijaisen, miten työntekijän tulee toimia, kun järjestelmä ei vielä toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Mielestäni lähtökohdan ja arvon tulisi olla, että järjestelmä itsessään suojelee työntekijää virheiltä. Se tarkoittaa potilastietojärjestelmän kehittämistä yhteistyössä toimittajan kanssa. Ohjelmointeja ja uusia versiopäivityksiä, joissa ylätason määreeseen saadaan sisällytettyä vahingossa tapahtunut alatason määre; tässä tapauksessa potilastietojärjestelmä kykenisi sisällyttämään Lääkärit-kutsulistaa ajaessaan siihen haluttaessa kaikki hammaslääkärit. Kukaan potilas ei jäisi rannalle ja perehdytysmateriaalissa tätä seikkaa ei tarvitsisi kehystää huomiovärein.

Esimerkkini on vain yksi tuhannesta mikrotason osasesta, joista työelämän kognitiivinen kuorma syntyy. Niistä erityisesti nuoret selviävät usein paremmin, klikkauksista klikkausten perään. Pitkistä kirjausmaratoneista, alaikäisen päätöksentekokyvystä kysyvistä OmaKanta-tarkistuksista, matkalaskujen skannaushetkistä.

Eläkeikää lähestyvien hammaslääkärien ja muiden suun terveydenhuollon ammattilaisten rekrytointi on minusta siksi niin palkitsevaa ja arvokasta. Haluan meille myös kokeneita, vanhempia kollegoita töihin. He kykenevät tarjoamaan työpaikalle näkemyksen tarkoituksenmukaisesta työmäärästä ja ennen kaikkea työn sisällöstä. Kaikki keski-ikäisiltä ja eläkeikää lähestyviltä kertynyt tieto ja tuntemukset voidaan saada siroamaan laajemmallekin, nuoremmille työntekijöille. Heidän läsnäolonsa suojelee koko laumaa, kuin norsuyhteisön matriarkka.

Onko lukijoissa jo pitkän työuran tehneitä hammaslääkäreitä, hoitajia tai suuhygienistejä, jotka kaipaavat näitä asioita? Sopivan rauhoitettua, sälältä suojattua työtä? Työpäiviä, joiden jälkeen on virtaa antaa itsestään vielä illan kauniille hetkille, kohtaamisille ja puuhille?

Jos ajatuksemme työelämän sisällöstä kohtaavat, minulle saa aina soittaa ja kysyä, miten Kainuussa tätä tavoitetta viedään eteenpäin. Haen vaikka taukohuoneen automaatista kaakaon ja istun kuuntelemaan, miten tähän Sinun nähdäksesi päästäisiin.

Lasi puoliksi täynnä

Sekasortoisuus on lisännyt iloa pienistä asioista.

Tapahtui tänään työhuoneessani.

Olin perehdyttämässä työntekijää uuteen tehtävään. Samassa huomasimme, että työntekijä tarvitsi kulkulätkän työajanseurantaa varten ja se oli toistaiseksi anomatta. Oli siis minun vuoroni anoa kulkulätkä siihen tarkoitetusta henkilöstöhallinnon käyttöoikeusohjelmasta.

Tein anomuksen ensimmäistä kertaa tietojärjestelmässä, jossa on tähän saakka anottu vain muita käyttöoikeuksia. Kulunvalvontalätkä oli sen uusin ominaisuus.

Kulkulätkän anomista varten oli ohjelmaan laadittu uusi kuvake. Kuvakkeessa oli ihan oikea valokuva kulkulätkistä, havainnollistamassa ja helpottamassa uuden ominaisuuden löytymistä. Joku oli kaiken keskellä ehtinyt ottaa valokuvan ja liittää sen kulkulätkän valintalaatan kohdalle.

Siirryin kulkulätkien tilauskohtaan – siihen valokuvan päälle – ja täytin lomakkeen, joka sekin oli uudistunut. Kysymyksistä oli tullut osuvampia ja lomakkeen täyttö oli paljon helpompaa kuin aiemmin.

Tuntui, että elin tuon pienen edistysaskeleen voimalla koko päivän. Olin valtavan iloinen pienestä helpottavasta ominaisuudesta.

Kuluneen viikon aikana olen ollut kiitollinen hirmuisen vaihtelevista asioista.

Mietin,mistä kiitollisuus voi johtua ja luulen, että tiedän vastauksen.

Kiitollisuus on sitä, että mieltää asioiden sujuvan hyvin, ennemmin kuin yksiselitteisen huonosti. Kiitollisuus on korostunut ajattelussani sen jälkeen, kun olen alkanut nähdä elämää jonkinlaiselta näköalapaikalta. Yhteisöt voivat mennä lukuisiin suuntiin, ja omat mahdollisuudet vaikuttaa ovat rajalliset. Vaikka terveydenhuollossa on helppo puhua rakenteista ja hoitotakuun kaltaisista laeista, mikään toiminnassa ei ole fysiikan lakien varassa, vaan ihmisten. Ihmiset ovat toiminnon oikea aikaansaava voima.

Meillä ihmisillä, oli se sitten maailma, kaupunki tai vaikka työyhteisö, on alati elämä heittämässä eteemme tapahtumia, kokemuksia ja koettelemuksia, jotka sysäävät pienen ihmisen Saturnuksen renkaien ulkokehälle. Jo se, että saa tehtyä aivan tavallisen, vaikka innottomankin työpäivän, on iso saavutus siihen nähden, mitä kaikkea ihmisten eteen elämä tuo.

Piirtelin illalla Paintilla kuvan, joka ehkä koostaa ajatukseni.

Ihmisten elämän ajattelee helposti olevan oikeanpuoleista. Useimmiten se on kuitenkin vasemmanpuoleista. Miten iso saavutus on jo se, että saa aikaan tasaisen viivan: pystyy työhön, pystyy suunnilleen olemaan mukava työkaveri ja perheenjäsen ja pystyy tulemaan ihmisten ilmoille, hoitamaan asioita. Jaksaa edes perusasiat: toivottaa hyvää huomenta, odottaa suunvuoroa, puhua nätisti ja ojentaa oikea instrumentti. Voi miten paljoon se riittää. Koska kapasiteetin kannalta käytössä voi olla kaikki (alempi kuva). Joskus kaikkensa tekeminen johtaa tasaiseen viivaan. Siksi tasainen viivakin on niin arvokas. Joskus se on jopa huippusuoritus. Tulla töihin ajoissa, sanoa huomenta ja heihei, tehdä välttämättömät.

Elämä lävähti eteeni erilaisella tavalla, kun aloitin nykyisessä työssä esihenkilönä. Ponnistelut jäävät herkästi piiloon, koska vauhti ei kasva, vaan pysyy vakiona. Pienet ilonaiheet työpäivieni aikana ovat varmaankin sitä: on nyt vähän haastavaa, mutta laineet ovat maltilliset ja veneessä voi tähystää eteenpäin jopa seisten.

Toivottavasti ihmiset antavat itselleen kiitosta siitä, miten pärjäsivät ja saivat perusasiat hoidettua. Silloin, kun elämä toi eteen muuta kuin tikapuita.

Mitä Kainuu tekee hammaslääkärille

Tasainen arkinen työ voi olla hammaslääkärin oma flow-festari. Työn flown.

Kainuu on hyvä valinta, jos pitää terveyskeskushammaslääkärin työstä.

Mainos. Kirjoittaja työskentelee Kainuun Sotella.

Meitä on paljon, jotka olemme tulleet muualta. Espanjasta, Tukholmasta, Oulusta, Pohjanmaalta, Turusta.

Kun kuulin ensimmäisen kerran Sotkamosta, luulin sen sijaitsevan jossakin Mikkelin naapurissa. Luulo heitti 365 kilometriä, ei enempää. Mutta onko Kainuu kaukana vai keskellä? Minun vastaukseni on ehkä yllättävä.

Kainuu on hammaslääkärille avokätinen ja vauras. Se vaurastuu koko ajan. Vauraudella tarkoitan työssä kertyvää pääomaa, mutta toki palkkaakin.

Keskeinen on aina ihmisten mielestä sijanniltaan se, joka on edistyksellinen, saavutettava ja vauras. Keski-Afrikan tasavalta on keskellä Afrikkaa, keskellä maapallon pintaa napojen välillä mitattuna, mutta ei silti keskellä. Sveitsi on jo enemmän keskellä, ja Köpis enemmän kuin Reykjavik.

Jos osallistuisin Hesarin Minä väitän -sarjaan, sanoisin, että Kainuu on terveyskeskushammaslääkärille keskellä. Täällä on luettu ja kuultu niistä asioista, joita tk-hammaslääkäri kaipaa. Isoissa kaupungeissa sinne muuttavien ja siellä pysyvien toiveet johtavat pilvenpiirtäjien, moottoriteiden, pyöräteiden, puistojen ja lentokenttien rakentamiseen ja kaavoittamiseen. Kainuussa on rakennettu urapolkuja, joita kyselyissä ja tutkimuksissa hammaslääkärien tiedetään kipeästi kaipaavan. Myös uusia oikeita seiniä on tulossa: Sotkamon ja Kuhmon sotekeskuksissa näkyy kymmenien ihmisten toivomuslista. Työpaikallani on rakennettu kaupunkien puistojen tapaan myös virkistystä ja palautumista. Vaikka potilaita on jonoiksi asti, kysyntä on suurta, niin tarvitsemme myös mielen puistoja. Niitä, joihin voi mennä hengähtämään ja virkistäytymään, vaikka kaupunki ympärillä sykkii.

Kuva: Kainuussa luonto on lähellä, tiet ruuhkattomat ja lumen valaisema talvi. Ananas ei kasva, mutta suovehkan hedelmä tekee vaikutuksen.

Google ei (vielä) löydä Kainuun jatkuvan työn flow -festivaalin ohjelmaa eikä kaavoitussuunnitelmaa, mutta esittelen siitä paloja tässä.

Kainuun vetovoima on vahvistunut viimeisten vuosien aikana. Kandin sanoin: “En olisi parempaa kesäkandipaikkaa voinut toivoa. Joko teidän ensi kesän käytännön harjoittelun paikat on haettavissa?”

Tänä kesänä käynnistyi kandien mentorointiohjelma. Sama hoitola, pysyvät kaverit kokemassa yhdessä ekaa kandikesää. Mentori, joka on koko ajan käytettävissä. Satoja, satoja WZC00-konsultaatiokoodeja.

Ensi kesänä mentoritukikohdat perustetaan Kuhmoon ja Kajaaniin. Kandien ja käytännön harjoittelijoiden kesä kokoaa yhteen yhdessä töihin hakeneita kaveruksia ja uusia tuttuja. Konsultaatiokoodeja taas sadoittain, yhdessä tulkittuja apikaalikuvia, yhdessä etsittyjä kanavia, yhdessä pintaan kaivettuja juuria.

Joka torstai pidetään Ajankohtaiset Teamsissa, avoin kutsu, saa tulla kuulolle jos ehtii. Enemmistö sadan ammattilaisen porukasta tulee. Kyseessä ei ole mediatalo, mutta kyllä Annin Ajankohtaisilla oma pieni toimituskunta on. Joka viikko pikaiset uutiset, kaikille hammaslääkäreille, hoitajille ja suuhygienisteille yhtä aikaa 7 kuntaan. Ei joka päivä kesken kirjausten keskittymistä häiritseviä sähköposteja, vaan yhä tietoisemmin keskitetty uutiskirje saatesanoin “Lue tämä, niin et missaa mitään erityisen tärkeää.”

Vuoden 2023 alusta kokeilemme, mitä tapahtuu, kun hoitoloihin laskeutuu täydellinen työrauha. Joka tiistai esimies lupaa olla lähettämättä sähköpostia, palavereita ei pidetä, keskiössä on aivan tavallinen työpäivä, jossa on hoitaja, lääkäri ja potilas. Miltä tuntuu, kun ei ole metatyötä, vaan kaikki on valmiina, tarjottimet valmiiksi kasattuina, ja maailman kiire ja jonot ovat aivan jonkun toisen päänvaiva? Kuplapäivän fiiliksiä seurataan ja mitataan kevään ajan.

Kuvakollaasissa yllä vasemmalla: Kesäkandit 2022 perehdytyspäivän lounastauolla.

Mitä tapahtuu jo tänä syksynä, kun tulet töihin ja saat automaattisen ilmoituksen, että olet onnistunut jossakin erityisen hyvin? Eilen oli tavallinen syyskuinen päivä. Käsittelin 1 saapuneen PosiPro-ilmoituksen ja tein toissapäivänä itse kaksi. Syitä tunnustukselle on pilvin pimein, ne auttavat oman vahvuuden löytymisessä. Ei tarvitse olla tietynlainen, on älyttömän monta tapaa olla hyvä hammaslääkäri. Olenko minä se lääkäri, jonka kirjaaminen auttaa kollegoitakin noin hyvin? Siitä tuli PosiPro. Se, että tarjouduin päivystämään toisessa ihoitolassa, oli isompi juttu kuin osasin kuvitella, sain siitä onnistumisilmoituksen. Se, että kaivoin kandiaikaiset luentomuistiinpanot ja löysin toimivan tapaturmalausunnon fraasin, johti kiitoksiin niin vakuutusyhtiöltä kuin lääkäreiltä. PosiPro tuli. Hammashoitaja, joka oli valmistellut lempeät ekat työpäivät pitkän poissaolon jälkeen palaavalle hammaslääkärille, sai PosiPron työkaveriltaan. Suuhygienisti, joka huomasi kuvantamistutkimuksen laatupoikkeaman, sai PosiPron.

Jotta suunta olisi vielä ylöspäin (sen on oltava), saimme tänä vuonna jotain tärkeää. Aivan erityisen tärkeää nuorille hammaslääkäreille. Työhyvinvoinnin oman asiantuntijahammaslääkärin.

Euroopan Unionilta keväällä anottu hankerahoitus mahdollisti sen, että yksi lääkäri on koko syksyn ajan viikoittain seuraamassa työhyvinvointia. Viikoittaisten QuestBack-kyselyiden keskiarvo kieppuu 8,5 ja 9:n välillä. Se näyttää nousevan viikko viikolta. Mitä ihmettä tapahtuu? Ihme se ei ole vaan työtä, josta minullekin näkyy vain jäävuoren huippu. Asiantuntijahammaslääkärin työajasta ainakin neljännes kuluu lukemattomien työhyvinvointijohtamisen materiaalien lukemiseen, interventioihin ja lääkärien, hoitajien ja suuhygienistien tarkkaan kuunteluun. Joskus interventiot ovat lähes näkymättömiä, mutta juuri ne selittävät, miksi työhyvinvointipisteet hipovat ysiä.

Ensimmäiset vaikutukset alkoivat näkyä helmikuussa. Koronaepidemian pahimmissa vaiheessa osa työntekijöistämme oli siirtynyt töihin koti- ja laitoshoitoon. Kun he palasivat kotihoitolaansa Sotkamossa, heiltä kysyttiin, millainen työtehtävä olisi raskaiden poikkeusviikkojen jälkeen toiveissa: haluatko ajanvaraukseen, taustatöihin tai avustamaan hammaslääkäriä? Miten palaudut parhaiten?

Google, et löydä vielä kaikkea sitä, mitä asiantuntijahammaslääkärimme työkalupakissa on, mutta mittauksemme näyttävät, että siellä on enemmän kuin vatupassi ja kuusiokoloavain. Asiantuntijahammaslääkärin työ on Kainuun vetovoimaisuuden keskeisimpiä tekijöitä seuraavien vuosien ajan. Kuin Keskuspuisto New Yorkin asukkaille. Vihreä, rauhoittava tila, jossa ylikierroksilla käymisen riski on yhä pienempi. On tilaa hengittää.

Kuvassa oikealla: työhyvinvoinnin asiantuntijahammaslääkäri Noora Riikola.

Jos kiinnostuit Kainuun tavasta kohdata hammaslääkäri, ole yhteydessä.

Uusia vakituisia työpaikkoja haussa 16.9.2022 alkaen.

Työhyvinvointi ja Sotkamon rekrytoinnit: Noora Riikola, etunimi piste sukunimi @kainuu.fi

Kaikki avoinna olevat hammaslääkärin työpaikat Kainuussa: Anni Temonen, etunimi piste sukunimi @kainuu.fi

Kun hammaslääkäri kohtasi reikäpelkoisen

Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa todistanut reikäpelkoa. Ajatella, kymmenen vuotta hammaslääkärinä ja vasta nyt.

Hammashoito- ja hammaslääkäripelko on yleistä. Myös huoli hampaiden terveydestä on tavallista. Ihmiset kyllä säikähtävät suustaan löytämiään reikiä ja lohkeamia, ja säikähdyksen ansiosta hakeutuvat hammaslääkäriin.

Mutta reikäpelkoisen kohtasin vasta, kun olin eräänä vapaapäivänä lukemassa kirjaa. Olin löytänyt kiinnostavan luontokuvakirjan kaupunginkirjastosta ja selasin makro-objektiivilla otettujen kuvien täyttämää teosta haltioituneena. Lähikuvia meripihkasta, lumpeenlehdistä, karhukaisista ja piilevistä.

Kun sivullinen kirjaston-kävijä näki tämän kuvan säde-eläimestä, hän kertoi tuntevansa voimakasta pahoinvointia ja epämiellyttävää oloa.

Katsoin kuvaa uudelleen. Kauniit värit, pyöreät muodot. En nähnyt, mitä toinen näki (ja jonka vuoksi se toinen joutui väistelemään kirjan näkymää).

Ben Hoare: Luonnon ihmeet. Kustantaja Readme.fi

Tätä oli pakko selvittää. Leväytin ennakkovaroituksen kera ja luvan kanssa aukeaman kahdelle muulle koehenkilölle omassa lähipiirissäni. – Vähän epämiellyttävä, sanoi toinen. – No ei tuota mielellään katso, sanoi kolmas.

Tämä ei selvästikään ollut minun kammoni, mutta joillekin se oli. Muistin samassa, kuinka kauppakeskus Triplan ulkoverhoilun oli uutisoitu aiheuttaneen ohikulkijoissa oireita. Tämän täytyi olla samaa.

kuva: Anna Jousilahti, Iltalehti

Ymmärsin, miten onnekas olin ollut opiskellessani hammaslääkäriksi. Reiät, onkalot ja kolot eivät ole olleet minulle ongelma. Vereen totuttelu vei kauemmin ja olin sen kanssa sinut vasta klinikkavuosien alkaessa. Veri ei silti ollut pahoin. Voimakkain empatia-ahdistus tuli pitkään siitä, jos potilas kuvaili puutuneisuuden tuntuvan pahalta. Tuntopuutosten tutkiminen sai kandina pitkään aikaan kylmät väreet, aivan kuin kynsien kirskuna liitutaulua vasten.

Mutta reiät! Tenttikirjat olivat täynnä pyyhkäisyelektronimikroskoopin ottamia kuvia dentiinitubuluksista. Kun etsaan ja sidostan kaviteettia, kuvittelen mielessäni nuo Lähi-idän erakkokallioita muistuttavat luolien suuaukot, joihin sidosaineen on tunkeuduttava, jotta paikka-aine pysyy. Ihminen, jolla on trypofobia, voisi joutua pinnistelemään ajatuksen kanssa.

Sain luvan tehdä pari koetta trypofobisille tuttavuuksilleni. Kokeilimme, mitkä kaikki huokoiset pinnat aiheuttavat samanlaisen reaktion.

Haalin kotoa huokoisia esineitä.

Laavakivi, etelänmatkalta tuotu, ei aiheuttanut koehenkilöille oireita. Siinä oli vain yksi kunnon onkalo ja muut reiät liian pieniä kunnon reaktiolle.

Tokmannilta ostamani siivoussieni pienine reikineen herätti lähinnä ihastusta. – Reiät ovat jotenkin liian pieniä, eivätkä ne vaikuta madonsyömiltä, totesi yksi. – Olo tulee, jos näyttää siltä, että mato tunkeutuu sieltä.

Scrub Mummy -pesusieni

Kuvakirjassa, joka vastenmielisyyden oli alunalkaen triggeröinyt, oli myös eräs toinen kuva, joka aiheutti lievän vastenmielisen tunteen trypofobisessa. Hohkakivi, jota käytetään jauheena hampaiden puhdistukseen ennen oikomiskojeiden sementointia tai ennen proteettisia työvaiheita.

Lääkärikeskus Mehiläisen nettisivuilla on psykiatrian erikoislääkäri Seppo Hietasen haastattelun pohjalta kirjoitettu tietoisku reikäpelosta.

Reikäkammossa on Hietasen mukaan luultavasti kyse selviytymisvaistosta. Onkaloisissa kohtaisessa on myrkyllisiä eläimiä muistuttavia piirteitä. Kovassa trypofobiassa ihminen tuntee hukkuvansa tai tippuvansa edessään oleviin onkaloihin ja reikiin. Ankeriaslaumat kidat ammollaan?

Olen miettinyt tilanteita, joissa trypofobialle voisi altistua hammaslääkärinä. Tenttikirjojen kuvat dentiinitubuluksista ovat yleisin. Joskus potilaiden hampaisto on niin karioitunut, että se on kuin täynnä pieniä onkaloita, kauttaaltaan. Myös kuvat ihovaurioista voivat laukaista tuntemukset, Hietanen kertoo. Syvät onkaloiset arvet kasvoissa voisivat olla tällaisia.

Onneksi reikäpelkoon on hoitoa, jos se haittaa elämää (tai vaikka ammattia). Pelkoon asteittain totuttava käyttäytymisterapia voi olla avuksi. Ehkä jollekulle trypofobiselle käy kuten minulle – tottuu työn lomassa niin vereen kuin tuntopuutoksiinkin.

Mikä tekee laadun?

Jokaisella meistä taitaa olla käsitys laadukkaasta tutkimuksesta ja hoidosta. On hauska huomata, mitä kaikkea odotan hoidolta ja tutkimukselta, kun olen itse potilaana. Iloitsen siitä, että nuo odotukset ovat aivan samat kuin omaa työskentelyäni kohtaan.

Laadun merkit: oma listani

  • Henkilöllisyyden varmistaminen. Olenko varmasti se henkilö, joka on kutsuttu hoitohuoneeseen? Ammattilainen tarkistaa hetun, osoitteen ja puhelinnumeron.
  • Aseptiikka. Ammattilainen käyttää käsidesiä ennen kuin ottaa verikokeen, tutkii nielun, palpoi imusolmukkeet tai asentaa kierukan. Hän ei säädä tutkimuspöytää hanskoilla, joilla on jo koskenut potilaaseen. Hän ei käy hanskoineen näppäimistöllä tai koskettele puhelintaan.
  • Anamneesi. Ammattilainen kysyy tilanteeseen nähden riittävän anamneesin. Jos hän kirjoittaa antimikrobilääkettä, hän kysyy allergioista, ja toisaalta välttää tarpeettomia kuureja. Hän toisaalta uskaltaa kyseenalaistaa allergiaoireet eikä suotta vaihda ihottumailmoituksesta laajakirjoisempiin.
  • Jälkihoito-ohjeet. Ammattilainen antaa kirjalliset jälkihoito-ohjeet ja yhteystiedot ongelmien varalta.
  • Tuplatarkistus. Ammattilainen hyödyntää avustavaa henkilökuntaa ns. lentoliikenneprotokollaan. Hän tuplatarkistaa annettavan lääkkeen pitoisuuden ja sisällön, tai puuduteaineen sopivuuden. Hammaslääkäri tuplatarkistaa hoitajan antaessa liuosta, “natriumhypokloriitti, 3%”, johon hoitaja vastaa, “on, hypokloriitti 3%.” Yleislääkäri tuplatarkistaa avustajalta “lidokaiini ilman adrenaliinia”, johon avustaja, “lidokaiini ilman adrenaliinia.”
  • Hoitovaihdoehdot. Ammattilainen kertoo hoitovaihtoehdoista, vaikka niitä kaikkia ei olisi hänen vastaanotollaan tarjolla.
  • Kustannusarvio. Potilas saa arvion hoidon, tutkimuksen tai palvelun hinnasta.
  • Myöhästymisen pahoittelu. Ammattilainen pahoittelee, jos on myöhässä yli 10 minuuttia ei-päivystyksellisestä vastaanottoajasta. Ekstrapiste sille, jos henkilökunta kertoo väliaikatietoja viivästyksestä.

Seuraavassa jutussa: Laadun merkit, jotka yleisesti vielä puuttuvat.

UKRAINA elää sen ihmisistä kunniakkaasti.

Kaikki tämän tekstin kuvat omakuvaa lukuun ottamatta:

Клініка Дубнової Стоматолог і Я -hammaslääkäriaseman Youtube-kanava, Kiova, Ukraina.

Minulla on vakavia asioita kirjoitettavana.

Suomessakin joskus osa työlle uhratusta valuu hukkaan. Lääkejääkaappi hajoaa, ja liian lämmenneitä tarve- ja lääkeaineita täytyy hävittää. Käsittelen HaiPro-ilmoituksen ja jatkan seuraavaan työsähköpostiin. Lasikärkinen kuituvalo tippuu lattialaatoitukselle kesken tutkimuksen ja särkyy, annan luvan totta kai tilata uuden. Rankkasade nostaa viemärivedet hammashoitolan lattioille, kaapistoja täytyy purkaa ja rakenteita kuivattaa. Setvimme, miten vakuutusasiat menivätkään.

Kaikki aikaansaatu on jonkun työtä. Jos luonnonvoimat eivät tarjoa resursseja, ne on luotava jostakin. Se maksaa rahaa tai aikaa. Ne rahat ovat joltakin, jonkun kävelemiä askeleita, kirjoittamia jäsenneltyjä ajatuksia, tuottamia ideoita, valuttamaa bitumia. Tiedän, että rahaa luodaan myös tyhjästä, pankit painavat valuuttaa näkymättömästä näkyväksi. Mutta silti jonkun täytyy tehdä työtä. Jos ei ihmisen, niin maapallon muiden ahertajien, kaiken orgaanisen. Joku syö aina jotakin – kryptovaluuttaa louhiva supertietokone sähköä, kaivinkoneen kauha maata, johon voi kaivaa taas uuden kaapelin. Työllä on hinta.

Usein tuhoutunut omaisuus on moraalisesti helppo korvata. Ei sille voi mitään, kun vahinko sattuu. Pitää vain toimia paremmin ja suunnitella ja varautua.

Mutta miltä tuntuu ihmisistä, joiden työ, inhimillinen pääoma ja kulttuurinen lämpö tuhotaan pahuuden vuoksi? Itse pahuus tekee menetyksestä mahdottoman hyväksyä. Tämä ei ole naiiviutta: jokaisen on hyvä tunnistaa kyky pahuuteen, mutta jos on järkevä ja tavallinen, kyky pahuuteen kääntyy jo lapsuudessa vastuuksi toiminnasta. Siitä tulee energiaa, jonka ymmärtää valjastaa toimintaan yhteiseen hyvään.

Mitä käy, jos juuri se ihminen, jolla on paljon valtaa, paljon resursseja, paljon koneistoa ja energiaa, toimiikin tietoisesti – tai ainakin vakain aikein valjastamatta vastuuta toiminnaksi? Se on hitlereitä ja stalineita. Se on helvetti, jossa ei ole kyse samanlaisesta onnettomuuden aiheuttamasta tuhosta, vaan pahuuden aiheuttamasta paljon syvemmästä kärsimyksestä. Sen aiheuttama kärsimys on kylmempi ja likaisempi kuin luonnonkatastrofi. Luonnonkatastrofi viiltää syvemmältä, jos se voimistuu pahuudesta.

On aika esitellä pala Ukrainaa.

1990-luvun lopulla julkisen sektorin suun terveydenhuolto kärsi Ukrainassa rahoituspulasta, mikä esti uusien teknologioiden käytön ja omaksumisen. Vuonna 1997 ukrainalainen Lesya Jurievna Dubnova perusti oman hammaslääkärivastaanoton.

Vuosien kuluessa vastaanotto kasvoi moninkertaiseksi. 22 hammaslääkäriin ja lääkäriin, 16 hammashoitajaan, 1 hammasteknikkoon, 1 suuhygienistiin ja 15 avustajaan.

He maalasivat seiniin sirkusteltan, ilmapalloja ja karusellin. He asensivat kattoon tauluteeveen lastenohjelmille. He asensivat hoitokoneen, käsienpesualtaan ja ilmalämpöpumpun kesähelteiden varalle.

He kouluttautuivat ilokaasu- ja nukutushammashoitoon. He tilasivat sevofluraania hoitaakseen pelkäävät lapset. He palkkasivat anestesialääkärit.

He käyttivät aikaa ja kärsivällisyyttä siihen, että lapsi tottuu imuriin, valoon, puustinkärkeen ja hoitotuoliin. He antoivat lapsen kokeilla rauhassa.

He investoivat mikroskooppiin. Kerronpa, etten olen koskaan itse nähnyt sellaista. Joku heistä nouti ja tilasi maljakkoon leikkokukkia.

He jalkautuivat, antoivat terveysneuvontaa lapsille, perheille, kehitysvammaisten perheille ja aikuisille. He opettivat harjaamaan leikin ja pelien avulla.

He kertasivat hätäensiaputaitoja. He laskivat kahteenkymmeneen ja tekivät painalluksia rintakehään harjoitusnukelle. He varmistivat, että osaavat avata ilmatiet. He kertasivat, miten käytetään hengityspaljetta. He pitivät täydennyskoulutuspäiviä.

He tilasivat kivoimmat mahdolliset työvaatteet, joista lapset pitävät. Kirahveja, leijonia, tiikereitä, lintuja, norsuja. He kuvasivat opastusvideoita.

He kuvasivat lisää videoita. He laativat some-sivut ja Youtube-kanavan. Heidän lääkärinsä astuivat kameran eteen kertomaan työstään. Miten valmistautua nukutushammashoitoon? Mitä aineita käytetään? Mitä päivän aikana tapahtuu?

Heistä tuli taitavia aloittamaan anestesia. Tulostamaan esitietolomakkeita leikkihuoneeseen, jossa hoitaja teki lapsen kanssa palapeliä samalla, kun äiti täytti lomakkeeseen tiedot lapsen painosta, pituudesta ja allergioista.

Tuo on yksi ukrainalaisista hammaslääkäriasemista. Täynnä huippuammattilaisia, naurua, iloa, ideoita, luovuutta. Kauneutta, värejä, yhteistyötä. Kovaa työtä.

Haluatko varata ajan? Siitä vaan, mene klinikan nettisivuille.

Ystävät. Klinikka on nyt suljettu. Jatkamme heti, kun tilanne maassa vakiintuu.

Pysy rauhallisena, pidä huolta läheisistäsi, luota vain luotettavaan mediaan.

Kunnia Ukrainalle!




Nyt tämä on suljettu tai toisessa tarkoituksessa.

Sokeriturvallinen vuosi 2022

Seuraava käyttöön tuleva manuaaliharjani, Jordanin Sensitive, mehiläiskuvin.

Haastaja: Suklaa. Valkosuklaa. Kinusti. Fudge. Toffee. Marmeladi. Lakritsi. Salmiakki. Hedelmäkarkki. Viinikumimakeinen. Kirpeä karkki. Minttukaramelli. Tikkari. Vaahtokarkki. Suklaarae. Nougat. Täytekeksi. Pikkuleipä. Myslipatukka. Karkkijogurtti, muroiksi naamioidut karkit eli suklaatyynyt, kaakao- ja hasselpähkinälevite, keksilevite, jäätelöksi naamioidut karkit, munkki, viineri, täytepulla, sokeripurukumi.

Altavastaaja, minä: Vadelma. Mansikka. Vesimeloni. Hunajameloni. Pensasmustikka. Mustikka. Aprikoosi. Luumu. Kiivi. Porkkana, oikein mehevä sellainen, supermakea, raasteena. Keräkaali. Ananas. Taateli. Satsuma. Paprika. Luumu. Persikka. Nektariini. Litsi.

Tästä ei tahdo tulla mitään. Mielikuvitukseni häviää sokerin maailmanvalloitukselle. Kansakunta hukkuu sokeriin, sanon. Sama kansa sairastuu suolasta, joka on ihmiskunnalle vaarallisempi kuin korona, sanoo tuntemani infektiolääkäri Pohjois-Suomesta.

Pakkauskoot ovat jättimäisiä. On vaikea pitää yllä turvallista ruokatarjontaa, sillä yhä lisääntyvät juhlakaudet pitkittyvät vuosi vuodelta. Syksy on lähes katkeamaton herkkujen virta, joka taittuu jouluun, siitä ystävänpäivään, pääsiäiseen ja lopulta kesään. Siirtyvätkö lapset kesällä nauttimaan savustetusta siiasta ja lahnasta, syömään uusia perunoita ja poimimaan metsämansikoita? Kokemukseni todistaa kaikkea muuta. Kesä on hedelmäisten karkkien aikaa, jäätelöpikarien, joissa on viinikumimakeisia ja kirpeitä karkkirakeita. Unohdin toki limsat. Ja energiajuomat. Pillimehut, makukaakaot, mehujäät ja pirtelöt.

Ajattelen, että turvallinen syöminen ei ole helppoa 2020-luvulla. Tämä on ollut tähän asti houkutusten vuosikymmen. Mitään sokerista ei toistaiseksi rajoiteta. Hunajapurkki on ainoa makea herkku, jonka kyljessä on pakollinen varoitusteksti: “Vain yli 1-vuotiaille.” Se on botulismin, ei sokerin, takia. Botulismi on yleensä lihashalvauksena ilmentyvä myrkytys, jonka aiheuttavat botuliinitoksiinit, hermomyrkyt. Botuliini tulee latinan makkaraa tarjoittavasta sanasta botulus, sillä huonosti säilyvät lihavalmisteet, kinkut, säilykkeet (ja hunaja) voivat aiheuttaa sairastumisen. On ärsyttävää, että samalla kun botulismi on aiheuttanut kymmenessä vuodessa kaksi vauvojen myrkytystä, ja tästä syystä hunajapurkki on saanut varoitustekstin, ei makeispakkauksissa ole varoitusta eikä mainontaa säännöstellä. Lapsia päätyy karieksen takia kuitenkin sairaalahoitoon. Asiaa kannattaisi harkita, sillä antibioottiresistenssin yleistyessä hammasperäisten infektioiden hoitomahdollisuudet voivat kaventua ja kuolleisuus niihin voi nousta.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on img_3915-2.jpg
Kaunis joulumakeinen.

Lahjoitin pienen määrän elintarvikkeita vähävaraisille jouluksi. Kaupan kassan päässä oli kärry, johon ostokset lastattiin lahjoituksia varten. Kärryssä oli ennestään pääasiassa keksejä, suklaata, piparkekkuja, sokerihuurrettuja muroja, mutta myös pastaa, kaurahiutaleita ja riisiä. Ymmärrän herkut hyvin, sellaiset elintarvikkeet ovat edullisia hinnan puolesta ja tarkoitus on ilahduttaa joulun aikaan vähävaraisia perheitä. Lisäksi kärryyn on turha laittaa huonosti säilyviä hedelmiä, vihanneksia ja meijerituotteita. Lappasin kärryyn kotimaisia sydänmerkin saaneita muropaketteja. Sitten kannoin kärryyn pähkinöitä, joissa ei ollut suolaa, suklaakuorrutusta eikä chilitahnaa. Lopuksi asettelin kärryyn muutaman pussillisen täysksylitolipurukumeja, joiden merkityksestä en tosin ollut aivan yhtä varma kuin kahdesta muusta valinnastani. (Pelkään yhä, että purukumin syönti vähentää suomalaisten harjausintoa. Hampaiden harjaus fluoriditahnalla on selkeä ykkönen, purkka mahdollisesti kelpo lisä. Pelkään myös sitä, että purukumien ekstaattiset maut johdattavat makeisten maailmaan. Valkosuklaakolapurkka tänään, valkosuklaakolakarkki huomenna?)

Jos olisi ollut aikaa ja mahdollisuus, olisin kaikkein mieluiten halunnut vatkata hyväntekeväisyyteen litroittain puolukkarahkaa, raastaa oikein mehevää porkkanaraastetta, sellaista, jonka mehu suorastaan tiristyy kielen päälle, ja vähärasvaista viiliä, jonka pinnalla on herkullinen, samettinen kerros kermaa. Ne ovat minun herkkujani.

Pakollinen varoitusteksti hunajapurkissa.

Jos sokerin Suomen-valloitukselle ei tehdä mitään, pitää porata vähintään entiseen malliin ja kirjoittaa yhä lisää lähetteitä anestesiaan, kun kyse on hyvin pienistä lapsista. Terve hammas on kestävä ja ihan lyömätön. Olen nähnyt ja tehnytkin muovitäytteitä, joiden olen ilokseni nähnyt kestävän pitkään. Elämä niiden kanssa jatkuu, ihminen voi unohtaa muovipaikkansa olemassaolon parhaimmillaan vuosiksi. Harjata vain sen päältä menemään, unohtaen missä täyte ylipäänsä sijaitsee.

Harmittaa vain, kuinka vähän hampaita ja suita suojellaan 2020-luvulla. Sokerille ollaan aika sokeita. Ei ole helppoa väistellä sokeripommeja, johdattaa perhe tarjonnan ohitse marketissa, selvitä viikosta hillityllä määrällä sokeria. Ei ole helppoa suojella lapsia ja nuoria kausiherkuilta. On mahdotonta hallita sitä, että joka kuukaudelle ilmestyy taas joku uusi juhla, jota on yksinäistä ja tylsää viettää ilman asiaankuuluvaa sokeria.

Noin reilun vuoden päästä kiireettömään hammashoitoon pitäisi päästä puolta lyhyemmässä ajassa. Se on vähän sama kuin että pelastuslaitosten vasteaika puolittuisi. 10 minuutin sijasta kohteessa tulisi olla jo 5 minuutissa. Samalla pelastuslaitoksen vastuualueeseen kuuluvien kotien, asuinkerrosten ja kiinteistöjen määrä kaupungissa lisääntyisi, rakennuksiin asennettaisiin yhä herkemmin palavia materiaaleja ja pakollisista palovaroittimista luovuttaisiin lainsäädännössä kokonaan. Markkinoille tulisi puhelimen latureita, joiden tiedettäisiin sytyttävän vuosittain 10% enemmän tulipaloja. Silti niiden myyntiä ei rajoitettaisi muuten, kuin kehottamalla ihmisiä tekemään turvallisia valintoja. Paloherkät laturit olisivat myynnissä kaupan kassan vieressä, tarjoushinnoin, ympäri vuoden.

Mistä jonot johtuvat? Näistä ainakin.

Vastasin viime viikolla toimittajan kysymykseen siitä, mistä jonot johtuvat. – Suuresta hoidon kysynnästä.

Siinä oli hyvin pelkistetty vastaus, joka on sinänsä totta, mutta vähän kehämäinen. Olen tyytyväinen, että käytin nimenomaan sanaa kysyntä, en tarve, vaikka jälkimmäinen olisi ollut ehkä yhtä oikea. Mutta ei välttämättä.

Jäin miettimään vastausta. Sittemmin olen suunnilleen joka kahdestoista tunti keksinyt aina uuden syyn pitkille hammashoitojonoille. Lista tuntuu kasvavan päivä päivältä. Lähes yhtä nopeasti kuin jonot.

Tässä alati kasvava lista vastauksista kysymykseen, mistä pitkät hammashoitojonot kunnallisessa hammashoidossa johtuvat.

  1. Määritelty tutkimusväli. Potilas on käynyt joskus aiemmin hammaslääkärissä, joka on määritellyt tälle tutkimus- ja hoitovälin. Hammaslääkäri on kehottanut varaamaan ajan esimerkiksi 24 kuukauden päästä. Potilas tekee työtä käskettyä.

2. Omasta terveydestä huolehtiminen. Potilas ei ole aikoihin käynyt hammastarkastuksessa. Hän havahtuu asiaan ja ottaa yhteyttä julkiseen hammashoitoon.

3. Huoli omasta terveydestä, epäily sairaudesta. Potilas on havainnut suussa jotakin ja haluaa asiaa tutkittavan. Vaiva ei ole akuutti, ei edes tarkasti määriteltävissä, joten hän päättää varata tarkastusajan ja ottaa huolenaiheet puheeksi.

4. Hammaslääkäri tai suuhygienisti kehottaa. Potilas käy hammaspäivystyksessä tai suuhygienistillä. Ammattilainen suosittaa hakeutumista kokonaishoidon piiriin, koska suussa havaitaan epäilyttäviä reiänalkuja, hoidon tarvetta tai epäily suun sairaudesta.

5. Lääkärin käskystä. Potilas on aloittamassa biologista lääkitystä, luustolääkettä, sädehoitoa, sytostaattihoitoja, uraa rauhanturvaajana, uraa sukeltajana, ammattilaisurheilijana tai on menossa leikkaukseen. Potilaalle järjestetään aika hampaiston tutkimukseen. Suurin osa menee jonon ohi. Jono toki kasvaa.

6. Potilas unohtaa tulla vastaanotolle. Käyttämättä jääneen ajan vuoksi jono kasvaa, koska potilas yleensä tarvitsee uuden, vastaavan mittaisen ajan.

7. Aikaa ei voida hyödyntää, koska maailma ei ole valmis. Potilas tulee hampaanpoistoajalle, mutta poistoa ei voida tehdä potilaan uuden lääkityksen takia. Hammaslääkäri konsultoi lääkkeen tauotuksesta ja varaa uuden ajan. Aikaa ei myöskään voida hyödyntää vaikkapa akuutin huuliherpeksen, koronaan sopivien oireiden tai potilaan itsensä ilmoittaman syyn takia. Joskus potilas tulee tuoliin ja kertoo, ettei jaksa toimenpidettä, pelkää liian paljon tai ei kestä käyntiä hankalan elämäntilanteen takia.

8. Aikaa ei ole, koska hammaslääkäri on pois töistä. Hammashoitoloissa ei pääsääntöisesti ole varahammaslääkäreitä.

9. Aikaa ei ole, koska hammashoitaja on pois töistä. Hammashoitoloissa on jonkin verran hammashoitajasijaisia, mutta ei täydellä varmuudella.

10. Hampaiden määrä kasvaa. Suuressa osassa Suomea hampaallisen väestön määrä suhteessa hampaattomaan väestöön kasvaa, koska myös ikäihmisillä on yhä useammin suussa omat hampaat. Hampaissa on enemmän hoidettavaa kuin hammasproteeseissa.

11. Kirjaamisen määrä kasvaa. Potilaan käynnistä kirjataan enemmän kuin aiemmin. Vanha kirjaus vuodelta 2010: T, p, hkp. Nykyaikainen kirjaus samasta asiasta: [xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx x x xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx x x xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx x x xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

12. Potilas tutkitaan tarkemmin. Parodontologinen status, limakalvojen valokuvaus, BEWE-indeksi, DC/TMD, motivoiva haastattelu…

13. Karies. Kansantauti. Lyhenisivätkö jonot varmasti, jos karies poistuisi maailmasta rokotteella? Vai syvennyttäisiinkö silloin paroon, TMD:hen ja limakalvoihin?

14. Parodontiitti. Kansantauti.

15. Eroosio. Purennan madaltuminen. Kansantauteja.

16. Hampaiston saattohoito. Ikäihmisten suihin tehdään toimenpiteitä potilaan voinnin mukaan.

17. Ikääntyvän väestön turvallinen hoito ja kohtaaminen. Potilaat tarvitsevat enemmän aikaa hammashoitotuoliin siirtymiseen, siitä poistumiseen, nielaisemiseen ja leukojen leppuuttamiseen, turvalliseen hoitoasentoon, taksin tilaamiseen, omaisen informointiin, kuulokojeen säätämiseen, esitietolomakkeen täyttämiseen ja jälkihoito-ohjeiden läpikäyntiin.

18. Purentavirheet. Lasten ja nuorten purentavirheiden seuranta ja hoito vievät ison osan julkisen hammashoidon ajasta.

19. Päivystys. Päivystyksissä hoidetaan hammassärkyjä, turvotuksia, lohkeamia, tapaturmia.

20. Olemassa olevat resurssit. Hoidon kysyntä on suurta, mutta kyse on näkökulmasta. Voisi sanoa myös, että ehkä resurssit eivät ole riittävät. Ehkä hammaslääkäreitä, hoitajia, ja suuhygieniestejä on liian vähän. Toisaalta milloin heitä olisi tarpeeksi?

21. Syöminen: Makeiset, keksit, marmeladit, hillot, murot, jäätelöt, jogurtit, sipsit.

22. Juominen: Limsat, siiderit, mehut, sokeroitu kahvi, tee, kaakao.

23. Tupakointi, nuuska, nikotiininuuska.

24. Plakkiset hampaat. Lähes sama asia kuin se, että ihmiset eivät harjaa riittävän hyvin, riittävän usein.

25. Tavat, riippuvuudet: Alkoholi ja muut päihteet.

26. Sairaudet, joiden hoito aiheuttaa syljenerityksen alenemista.

27. Tapaturmat: kaatumiset, pahoinpitelyt, urheilutapaturmat.

28. Terveydelle haitalliset arkiset ympyrät: makeismyynti joka paikassa, päihteet joista ei pääse eroon, jouluherkut, halloween-herkut, Black Friday -herkut, pääsiäisherkut, wappusokerit, työpaikkojen jatkuvat makeistarjoilut, nimipäiväpullat, tuliaistoffeet.

29. SUOLA. Kyllä, suola. Korkea verenpaine, josta sydän- ja verisuonisairaudet, josta suuta kuivattavat lääkkeet ja verenohennuslääkkeet.

30. Syrjäytyminen, turvattomuus, köyhyys.

31. Jotkin toimenpidevalinnat ja hoitomuodot, jotka eivät todennäköisesti tuo riittävää lisähyötyä tai elämänlaatua potilaalle hoitoon käytettyyn aikaan ja vaivaan nähden. Biokalkin vaihto viisi kertaa ennen juurentäyttöä. Kuudesti lohkeilleen hampaan paikkaus yhä uudelleen.

32. Tuolit, autot, sohvat, istuminen. Sedentary lifestyle. T2DM eli tyypin 2 diabetes, ylipaino, joista komplikaatiot, suuta kuivattavat lääkkeet, infektioalttius, suun sairaudet.

33. Luottamus. Se, että ihmiset hakeutuvat potilaiksi julkiseen terveydenhuoltoon, on pitkistä jonoista huolimatta ylväs ja vaalittava asia. Julkiseen luotetaan, palvelua pidetään hyvänä, asiantuntijuutta turvallisena. Vaihtoehtoisia skenaarioita voisi olla niin monia.

Purentakisko aviotekona

Pärjäisin itse ilman.

Kandiaikana syntyneet kulumisfasetit kenties lisääntyisivät vain maltillisesti. Säästäisin kolmisensataa euroa. Päiväsaikainen poisoppiminen auttaisi.

Sitten tulee taas päivä, kun hoitotuolissa on kivulias potilas. Jotain tapahtuu, ja minulla on teoria, että se liittyy ihmiseen laumassa. Aivan kuten palliatiivisen hoidon lääkäriin tarttuu suru ja koululääkäriin pieni pala teinin ahdistusta tai toivoa, minä saan osani suusta. Tämä on vasta arvaus, tieteellistä näyttöä ei tuekseni ole: peilisolut reagoivat kivuliaan potilaani suuhun ja seuraavina öinä narskuttelen herkemmin.

Silloin kyseessä ei olekaan vain minun terveyteni ja virkistymiseni. Olen kuullut sen nauhalta: ääni on erikoinen, rytmikäs, kuitenkin vailla Mozartin teosten struktuuria. Barokkimusiikin trillien aihioita, mutta barbaarisina. Löydän hampaista vastinparit: ne loksahtavat toisiinsa kuin palapelin palat. D.22 ja d.32 muistuttavat kohtaamispisteessään Afrikan länsirannikkoa ja Brasilian itärantaa, niissä on kohtaamisesta kaareva jälki. En oikein toivo, että se menee yhtään pidemmälle.

The Africa-South America Bilateral Trade Potential (Dr. Cisse) - Africa Logistics Network Africa Logistics Network
dd.22, 32 yön jäljiltä. kuva: africalogisticsnetwork.com

Purentakiskoja ei pitäisi tehdä liukuhihnalta kaikille. Kaikki eivät niitä tarvitse siihen, että masseter vähän palpoidessa aristaa. Mutta nyt tajuan, kuinka iso vaikutus purentakiskollani on. Se suojaa mieheni unta. Sen kautta seuraavaa työpäivää, virkeää heräämistä uuteen aamuun. Palautumista, verenpainetta, muistia, verensokeritasapainoa, kaikkea mitä uni turvaa. Kiskon nimi on stabilisaatiokisko. Se stabiloi yhteiselon.

Purentakiskoa ei tarvita avioliiton stabilointiin, jos asuu kartanossa, jossa on pohjoispääty, eteläpääty, länsisiipi ja itätorni, ja jossa on palvelusväkeä asettelemassa tyynysi, lämminvesipullon ja jokaisen aatelisen omiin makuukammareihinsa.

Täällä puoliso voinee paeta bruksausta itäsiipeen, ja lapset kukin omiin makuukammareihinsa. kuva: https://www.sbidawards.com/finalist/the-mansion-2/

Ehkei sitä myös tarvita, jos asuu pienessä kaksiossa Eirassa ja käyttää muutenkin korvatulppia kadulta kantautuvien aamuisten roska-auton äänten vaimentamiseen.

Täällä hiljaisuuden ympäröimässä kolkassa, jossa taustamelu on vain talvisin käynnistyvä matalantasainen lumitykkien hyrinä, yön eheyttävä vaikutus vaarantuu bruksismistani.

Tässä isommassa kontekstissa keittoakryylinen tai sitten 3d-tulostettu kisko alkaa kuulostaa jo siltä, mihin hammaslääketiede on halunnut jo pitkään: vaikuttamaan kokonaisterveyteen, sosiaaliseen hyvinvointiin ja kaventamaan terveyseroja. Pienessäkin kammarissa, ahtaissa asumuksissa voidaan saada tervettä unta.

(Nauhoittakaa sitä – ette muuten uskoisi.)