Harry Potterissa kirstunvartijoita on töissä erityisesti Irvetassa, velhojen keskuspankissa. He ovat maahisia, pieniä takaäreitä olentoja, jotka vartioivat ja tallettavat noitien ja velhojen kaikkein kalleimpia aarteita. Pankkiholvien varallisuutta turvaavat maahisten apuna lohikäärmeet ja loitsut.

Täällä jästien maailmassa kansantalouden kirstunvartijoita ei näe yhtä selvästi. Itse asiassa kaikki kirstunvartijat eivät luultavasti edes tiedä saaneensa moista tehtävää, koska siitä ei välttämättä ole ainakaan aiemmin kerrottu heidän Tylypahkoissaan, joita ovat Suomen viisi lääketieteellistä tiedekuntaa.
Maallisen maailman kirstunvartijat eivät näytä pankkitoimihenkilöiltä, vaan käyttävät tehtävässään pääosin valkoista takkia tai jopa hempeän näköistä islantilaisneuletta. Heidän Irvetansa katolla lukee sairaala, hammashoitola tai terveysasema. Lääkärit ja hammaslääkärit ovat osa Suomen kirstunvartijoiden joukkoa. Heidän tutkimus- ja hoitopäätöksensä ovat aina myös lupia tai eväyksiä käydä suomalaisten vuosikymmenten myötä täyttämissä markkojen ja eurojen holveissa ja päättää, mihin varat kulkeutuvat ja mihin ne käytetään. Lääkärit eivät ole saaneet tehtävänantoa pitää holveja lukittuina, päinvastoin varoja tulee käyttää sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen. Varojen antaja, Suomen valtio, edellyttää tehtävässä viisautta ja vaikuttavuutta. Maahisten Irvetassa asetelma on aivan toinen. Holvin avaavalla maahisella ei ole velvollisuutta ottaa kantaa siihen, miten kultaiset kaljuunat ja pronssisulmut käytetään, vaan lähinnä siihen, onko varojen hakijalla oikeutta asiointiinsa.
Suomalainen lääkäri pääsee toteuttamaan kirstunvartijan tehtävää paljon irvetalaisia monipuolisemmin. Se on myös vaikeaa, koska käytettävissä olevien kassavarojen eettisin mahdollinen käyttö edellyttää tietoa vaikuttavuudesta, rajahyödystä ja vaihtoehtoiskustannuksista. Ei riitä, että oppii sekoittamaan monijuomaliemen (farmakologia ja toksikologia), puhdistamaan ja parantamaan alruunan puraisun (infektiotaudit), kasvattamaan alaleukaa ja levittämään suulaen keskisaumaa (ortodontia), tai eristämään muistoja ajatusseulaan (neurologia, psykiatria). Kunkin intervention valinnalla on hinta.
Lääkärilehden tuoreessa uutisessa kliinisen farmakologian ja lääkehoidon professori ja Oysin sairaalajohtaja Miia Turpeinen sanoi toivovansa, että lääkärikoulutuksessa pohdittaisiin sitä, miten priorisoinnin pitäisi näkyä lääkärin vastaanotolla. Turpeisesta priorisoinnin ensisijainen tavoite ei ole säästö, vaan ottaa nopeasti käyttöön vaikuttavat menetelmät ja jättää pois terveyshyötyä tuottamattomat.

– Resurssien käyttäminen ajattelemattomasti on epäeettistä. Samaan aikaan on potilaita, jotka jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa, Turpeinen perustelee Lääkärilehdelle.
Olen nähnyt, että hyväksi kirstunvartijaksi ei pysty koskaan yksin. Kollegoiden vetoapu on välttämätöntä ja nopeuttaa vaikuttavien menetelmien käyttöönottoa ja vanhentuneista käytännöistä luopumista. Tämä työ on tehtävä ennen kaikkea yhdessä. Mukaan tarvitaan kaikkia. Lääkärit ja hammaslääkärit tarvitsevat toisiaan.
Kirstunvartijan tehtävä on lääkärille merkityksellistä siksikin, että se on todellinen mahdollisuus vaikuttaa. Kaikkeen Suomen taloudessa ja huoltosuhteessa ei ole. Esimerkiksi hyvinvointialueen tarveperusteinen rahoitus ei noin vain muutu monienkaan mittarien osalta: alueen väestö on tietyn ikäistä ja tietynlaisia sairauksia sairastavaa. Nopein ja varmin keino on käyttää niitä työkaluja, joita lääkärillä ja hammaslääkärillä jo on. Kykyä päätöksentekoon, hoidon tarpeen arviointiin ja hoitojen hyötyjen ja haittojen punnintaan, perehtyä tutkimusnäyttöön.
Yhden resurssin voi käyttää vain yhden kerran, sanotaan Lääkärilehden jutussa. Jos poskihampaan juurihoitoon käytetään 7 kappaletta yhden tunnin mittaisia vastaanottoaikoja, on sanattomasti päätetty, että kyseinen hammas tarvitsee hoitoa kaikista muista mahdollista vastaanotolle odottavista tapauksista kiperimmin ja että odotettavissa on terveyshyöty, joka on käytettyyn aikaan nähden perusteltavissa.
Yhteiskunta, jossa tätä keskustelua ei olisi mahdollista käydä, köyhdyttäisi lääkärin työtä ja muistuttaisi tehtaan tuotantolinjaa. Onneksi kirstunvartijan tehtävää ei ole ulkoistettu lääkäri- ja hammaslääkärikunnalta pois siitäkään huolimatta, että joku valvova taho olisi saattanut pitää siihen käytetyn ajan ja ajattelun määrää varsin vähäisenä kaikkeen potentiaaliin nähden. Tänään viimeksi keskussairaalassa päivystäessäni huomasin ajattelevani, kuinka rajahyödyn, vaikuttavuuden ja vaihtoehtoiskustannuksen käsitteet pikemminkin rauhoittavat kuin häiritsevät potilaan palvelemiseen suuntautunutta mieltä.