Tämän kesätyön voi jokainen nuori saada!

Kesätöiden löytäminen on ollut tänä vuonna koronapandemian vuoksi aiempaa vaikeampaa. Terveyskeskushammaslääkärin silmin on kuitenkin yksi kesätyö, jonka jokainen kouluikäinen lapsi ja nuori voi saada.

Kyseessä on sorminäppäryyttä ja säntillisyyttä vaativa tehtävä. Sen tekijältä edellytetään huolellisuutta ja tarkkuutta. Vastapainona tarjotaan ruhtinaallisen pitkät vapaat jokaisen työvuoron jälkeen:

Aamuvuoron ajankohta on liukuva. Työn voi aloittaa milloin tahansa, yleisimmin klo 7-10. Työvuoron kesto on minimissään 2 minuuttia, enintään noin 6 minuuttia. Työ on paikkariippumatonta, mutta työantaja (huoltaja) tarjoaa vesipisteen ja puhdasta vettä. Aamuvuoron jälkeen on keskimäärin 12-14 tunnin lepoaika.

Uudet, päheät työvälineet motivoivat parhaaseen suoritukseen! Sveitsiläisvalmisteinen Curaprox-harja on tunnettu laadukkaasta harjaspäästä.

Iltavuoron ajankohta on myös liukuva, yleisimmin klo 20-23. Iltavuoronkin kesto on minimissään 2 minuuttia, enimmillään noin 6 minuuttia. Ilta- ja aamuvuoron välinen aika (“yöaika”) on myös lepoaikaa.

Työnantajana toimii lapsen ja nuoren huoltaja ellei muuta sovita (vastuutyönantajana ei voi toimia hammaslääkäri tai suuhygienisti) Työnantaja tarjoaa kaikki työn suorittamiseen tarvittavat välineet:

-manuaaliharjan tai sähköhammasharjan

-sähköhammasharjan laturin ja latauspisteen

-henkilökohtaisen fluorihammastahnatuubin

-hammasväliharjan, -lankaa tai lankaimen

-teknisen tuen ja opastuksen

Kesätyöntekijän päivittäinen yhteenlaskettu työaika on siis vain noin 4-12 minuuttia. Kynsilakkaa, käsikoruja, kynsitarroja, lävistyksiä ja tuoksuja saa käyttää, ellei siitä erikseen ole muuta sovittu. Älypuhelimen käyttö on sallittua myös työajalla, ja erityisesti mieluista musiikkia on suotavaa kuunnella, jos se edistää työsuoritusta. Tiktok-videoita työsuoritteista saa tehdä. Työvaatetus on täysin vapaa, samoin työn suorituspaikka.

Työnantaja sitoutuu tukemaan kesätyöntekijän työterveyttä ja työssäjaksamista. Työterveyshuoltoon kuuluu:

H2O on ylivertainen janojuoma hampaille!

-veden tarjoaminen janojuomana

-selkeä ateriarytmi

-uuden harjan, tahnan ja muiden välineiden hankinta aina tarvittaessa

-kesätyöntekijän oireilevien taikka sairaiden hampaiden ja suun muiden sairauksien hoito kunnallisessa hammashoidossa tai yksityisellä hammaslääkäriasemalla, mukaan lukien tuki tupakasta tai nuuskasta irti pääsyyn

-työntekijän suojelu hammaseroosiolta

Kesätyöstä saatava palkka sovitaan paikallisesti työnantajan kanssa. Kesätyöstä kannattaa mainita heti seuraavalla hammaslääkärikäynnillä, jotta siitä saa todistuksen kansalliseen potilastiedon arkistoon. Yleensä kesätyöstä saa hammaslääkärissä tai suuhygienistillä myös merkittävän sanallisen tunnustuksen, joka lisää lapsen ja nuoren omanarvontuntoa ja kohottaa itsetuntoa. Työn hyvä suorittaminen avaa useita ovia tulevaisuudessa:

-mahdollinen oikomishoito voidaan aloittaa ilman esteitä, kun hampaissa ei ole reikiä ja ikenet ovat tulehdusvapaat

-terveet hampaat ja puhdas suu lisäävät itseluottamusta

taloudellinen hyöty on merkittävä vuosikymmeniä eteenpäin hammas- ja suusairauksista johtuvien työ- ja koulupoissaolojen, sairaspoissaolojen ja välillisten kustannusten pysyessä mahdollisimman pieninä.

Kiinnostuitko?

Näytä tämä ilmoitus huoltajallesi, pyydä häntä järjestämään työssä tarvittavat välineet ja ole tarvittaessa yhteydessä omaan hammashoitolaasi tai yksityiseen hammaslääkäriasemaan lisätuen saamiseksi.

Onnea tosi siististä ja merkityksellisestä kesätyöstä!

Apua ja neuvontaa työnantajalle:

Ei sittenkään mikä tahansa: hammaslääkärin sähköpostin lomaviesti

Tänä kesänä se tapahtui: organisaationi hammaslääkäreitä kehotettiin laatimaan sähköposteihinsa automaattinen loma- eli poissaoloviesti. -Taas yksi asia lisää muistettavaksi, huokasin. Eihän tk-hammaslääkäreiden työhön edes kuulu mitään erityistä sähköpostikirjeenvaihtoa, saatika sähköistä asiakaspalvelua, varsinkaan potilaiden kanssa. Kuka meidän lomailmoituksia edes lukee? Nihkein näpein aloin naputella omaa loma- eli poissaoloviestiäni varmana siitä, etten muistaisi tätä ensi vuonna. Vaan kuinkas kävikään?

Ymmärsin pian, että homman voisi hoitaa hyvin yksinkertaisesti.

“Hei, olen lomalla, palaan 3.7.”

Kirjoitin tällaisen viestin. Kunnes huomasin, että en ollut koskaan kiinnittänyt huomiota poissaoloviestien sisältöön. Esihenkilöltä tällaisia yleensä tuli, joskus jostakin yrityksestä, ja joskus olin innosta hihkuen avannut autoreplyn tuottaman viestin todetakseni pettyneenä, ettei vastausta kysymykseeni tulisi seuraavaan pariin viikkoon. Erään työkaverin poissaoloviestit muistin iloisuudesta. Oliko jotain, mitä ehdottomasti pitää kertoa? Onko jotain, mitä ei pidä kertoa? Onko vielä jotain, mitä kannattaa kertoa?

Ensi kertaa elämässäni googletin “hyvä poissaoloviesti”, “hyvä lomaviesti”. Osumia jo suomeksi tuli tuhansittain. Apua löytyi paljon: niin Valtioneuvoston kansliasta (valmiit mediatulen kestävät fraasit kolmelle kielelle), Duunitorista (asiakaspalvelun näkökulmat) kuin Saamelaiskäräjiltäkin. Ja sitten löytyi se aivan valtavan makea juttu poissaoloviesteistä Thö New York Timesista.

https://www.nytimes.com/2017/11/06/smarter-living/out-of-office-away-email-messages.html

Yhden illan aikana opin riittävän paljon siitä, millainen hyvä poissaoloviesti on. (Illan, koska aiheen opiskelu ei oikein kuulunut työaikaan).

Opin, että hammaslääkärin on varminta turvautua perinteiseen kaavaan, jossa taiteellinen hassuttelu ei aiheuta lukijalle epäselvyyttä tai jopa vaaraa. Vaikka potilaat eivät pääsääntöisesti otakaan minuun yhteyttä sähköpostitse (enkä varsinkaan hoida asioita heidän kanssaan sähköpostitse vaan sitten soitan takaisin), se mahdollisuus on olemassa, ja sen varalle viestiä ei kannata kuitata epämääräisillä saatesanoilla. Jos sattuisi niin, että potilas tiedustelee, mitä yhtäkkiä kipeytyneen hampaan kanssa tulee tehdä, jokin varma oljenkorsi on annettava, eikä niin, että kehottaa ottamaan yhteyttä vasta 4 viikon päästä jos silloinkaan.

Toisaalta poissaoloviesti kirjoitetaan 99-prosenttisesti omalle esimiehelle, työkaverille tai kollegalle. Saapuvista sähköposteista valtaosa on tiedotteita, joihin ei kaivatakaan vastauksia (“Tässä ensi vuoden päivystyslista”, “STM:n uusin koronaohje”). Koska suuri osa viesteistä on ryhmäsähköposteja, voisin olettaa, että lomaviestin lukemisinto on matala – niitä kun voi tulla samaan viestiin kymmeniä.

Sitten on se hammaslääkärin työssä varsin satunnainen tilanne, kun joku oikeasti tarvitsee Sinua. Hän ei soita, vaan hän lähettää sähköpostia, koska hammaslääkäri on tunnetusti yksi surkeimmista puhelimeen vastaavista ammattiryhmistä (ei kuule poratessaan, pitäisi vaihtaa hanskat, puhelut käännetty, you name it) Hän kysyy, haluaisinko vaihtaa päivystysvuoroa, onko hoitolasta antaa lainaan ylimääräistä vitalometria tai olisinko käytettävissä uuteen hankkeeseen. Tai hän on organisaation ulkopuolelta, kirjoittaa kysyäkseen onko minulla kokemusta rautakaupan visiireistä tai uudesta potilastietojärjestelmästä.

Automaattinen poissaolovastaus on lähtökohdiltaan juoksupoika, joka ei voi koskaan täysin onnistua.

Ihminen, joka tavoittaa sinua, haluaisi, että olet käytettävissä heti. Siksi tieto siitä, että olet lomalla, ei oikeastaan ole sitä, mitä lukija haluaisi kuulla. Kaiken lisäksi automaattista vastausta voi erehtyä luulemaan todella nopeaksi vastineeksi, ja kun aivot viiveellä käsittävät kyseessä olevan vain automaattisen lomaviestin, ihminen kokee pienen pettymyksen.

Näillä tiedoin lähdin laatimaan omaa automaattista lomaviestiäni. Halusin, että se on:

  • potilasturvallinen
  • selkeä
  • jollain tavalla puhutteleva
  • ammattiin sopiva

Valtioneuvoston mallilausekkeiden, The New York Timesin supertaiteellisten esimerkkien ja omien kokemusten päätteeksi sain pienen pähkäilyn jälkeen laadittua itseäni miellyttävän, omannäköisen poissaoloviestin.

Sain poissaoloviestiin kaiken, mitä halusin: rakastamaani virkamiesruotsia (vaikkei se omassa tapauksessani pakollista olekaan, mutta arvostamani periaate), muodolliset tärkeät tiedot loman kestosta sekä tahosta, johon voi ottaa yhteyttä. Kirsikkana kakun päällä kiikkuu pieni terveyden edistämisen kielikuva, olenhan töissä julkisella sektorilla, joka on sitoutunut kansanterveystyöhön.

Ja TADAA, tässä se on! Annin sähköpostin automaattinen poissaoloviesti:

Valmis. Vähän ruotsia, vähän virallista asiaa, vähän kansanterveydellistä maustetta, suun terveyden edistämistä ja kielikuvilla leikkimistä.

Tuskin maltan odottaa ensi vuotta ja kesälomaa. Silloin olen jo yhtä kierrosta (ja muita lyhyempiä pätkiä) viisaampi.

Miten puhua potilaalle parodontiitista?

-Oliko mulla yhtään reikää? potilas kysyy. -Ei, mutta…, aloitan. Toivon, että potilas malttaa vielä pysyä vastaanotolla, vaikka hän huokaisee helpotuksesta pahimman pelkonsa suhteen. Kiinnityskudostuhosta kertomiseen tuo haastetta niin kulttuurinen perintö, sairauden luonne kuin sen vaatima hoitokin. Nyt avaan, miksi.

Parodontiitti on sellainen sekava kasa asioita. Kaiken tiedon keskellä on kultainen ydin.

Haaste 1: Sen nimi

Kummasta kuulitte lapsena ensin? Rei’istä ja hammaspeikoista vain kiinnityskadosta ja hampaan tukikudoksen sairaudesta, yli neljän millin taskuista? Luultavasti rei’istä. Parodontiitilta puuttuu vielä suomenkielinen sielu. Suomenkieli on yleensä nimennyt sairaudet vakuuttavasti, meillä on hyvä sairastamisen kieli: syöpä, tippuri, kihomato, parvorokko ja noidannuoli, tai hammaslääkärissä ihan vaan reikä, kolmoishermosärky, suupolte. Meheviä, rakkulaisia ja kutisevia tautinimikkeitä riittää. Mutta miten on parodontiitin kanssa? “Teillä on viisi reikää” saa potilaan säpsähtämään, mutta “Teillä on parodontiitti ja kymmenen kappaletta yli kuuden millin taskuja” voi kuulostaa potilaasta riippuen kehulta tai kuivalta kommentilta.

En tavallisesti käytä parodontiitti-sanaa potilaiden kanssa, ainakaan heti diagnoosin alussa. Jos potilas on sairastanut paroa vuosia ja tottunut ylläpitokäynteihin, saatan jo puhua parosta, mutta uuden potilaan kanssa arastelen. Kun aloitin opinnot hampaalla, en ollut koskaan kuullutkaan parodontiitista ja yllätyin, että kliinisen vaiheen opinnot alkoivat parodontologialla. Täysin hammaslääketieteellisen yhteisön ulkopuolelta tulleena olin pitkään ihmeissäni siitä, miten laaja parodontologian oppikokoinaisuus oli. Paroa opiskeltiin paljon suhteessa siihen, kuinka vähän hampaiden tukikudosten sairaudet kuuluivat kansantajuiseen mielikuvaani hammaslääkärin työstä. Minulle hammaslääkäri oli ensin oikomishoidon osaaja (omat hampaani oiottiin), sitten proteetikko (sukulaisten tekarit) ja kolmantena poraan tarttuva paikkaaja (luokkakaverilla reikä).

Sittemmin uutisointi parodontiitista on lisääntynyt valtavan paljon. Silti hammaskarieksella ja purentavirheillä tuntuu olevan parodontiittiin nähden etumatkaa. Monesti juuri ne potilaat, joilla on paljon parodontiitin riskitekijöitä ja suurin hoidon tarve, ovat sairauden olemassaolosta tietämättömimpiä. Jos olemassa olisikin hyvä suomenkielinen vaihtoehto, käyttäisin sitä. Mitä siis on tarjolla?

Jos googlaa parodontiittia, haulla “parodontiitti eli” löytyy monia vaihtoehtoja:

  • Hampaan kiinnityskudossairaus
  • Hampaan kiinnityksen menetys
  • Ientulehduksen vakavampi muoto
  • Hampaita irrottava sairaus
  • Hampaan tukikudostulehdus
  • Hampaan kiinnityskudoksen tuhoutuminen

En tiedä, mitä mieltä Kotimaisten kielten keskus Kotus on näistä, mutta luultavasti suomenkieli pystyisi parempaankin. Sanaan, joka kuvastaisi sairauden koko keholle aiheuttamaa riskiä, tulehduksen laajuutta ja leukaluuta tuhoavaa, hampaita irrottavaa luonnetta.

Ruotsinkieli on onnistunut tässä hyvin, heillä on tandlossningssjukdom, hampaanmenettämissairaus. (Nykytiedon mukaan parodontiitin takia voi menettää muutakin kuin hampaat – kuten aivoverenkierron terveyden ja täysiaikaisen raskauden – mutta ei mennä vielä siihen.) Jos itse saisin keksiä sairaudelle kokonaan uuden termin, se olisi hammaskatosairaus. Hoitamattomana parodontiitti etenee kohti hampaiden menetystä.

Keltasirkku

Haaste 2: Potilas ei tunne olevansa sairas

Potilailla on usein mielikuva, että sairaus suussa ilmoittaa itsestään kivulla. Jos kipua tai oireita ei ole, potilaan voi olla vaikea sisäistää, että suusta on löytynyt hoidon tarvetta. Kun sitten parodontiittia ruvetaan hoitamaan, potilas voi kokea vaivojen lisääntyvän (pahimmassa tapauksessa jopa alkavan) hoidon myötä: ikenet aristavat anti-infektiivisen hoidon jälkeen, ja antibioottitukihoitoa vaativissa tapauksissa vatsa tulee kipeäksi. Bakteeripeitteiden ammattimaisen poiston jäljiltä voi ilmetä lyhytaikaista lämpöilyä ja huonovointisuutta. Lisäksi se hammaslääkärin ja suuhygienistin opastama hammaslanka tai -väliharja aiheuttaa verenvuotoa! Joskus hammaskiven poiston myötä vanha, huonokuntoinen paikkakin irtoaa ja hammaskauloihin ilmaantuu jälkivihlontaa. Potilasta on hyvin informoitava tästä kaikesta, jotta hoito tuntuu mielekkäältä.

Haaste 3: Parodontiitti on aina kanssasi

Parodontiitti on kansantauti. Kroonista parodontiittia sairastava potilas tarvitsee säännöllistä ylläpitohoitoa ja ennen kaikkea sitoutumista hyvään hampaiden hoitoon niin kauan, kuin hampaita on suussa. Se on siis sellainen viheliäinen krooninen sairaus, joka vaatii potilaalta jaksamista, energiaa ja jonkin verran rahaakin. Alttius parodontiitille usein pysyy, eikä hammaslääkäri voi poistaa sitä. Parodontiitin etenemisen voi onneksi pysäyttää ja suun voi saada tulehdusvapaaksi, mutta tilanne pahenee, jos ote herpaantuu. Parodontiitissa on jotain samaa kuin MS-taudissa: sen kanssa voi tulla pahenemisvaiheita ja helpompia kausia ja taudin etenemistä ei voida varmuudella ennustaa.

Järripeippo

Haaste 4: Sen hoito on liiankin yksinkertaista

Monia sairauksia voidaan hoitaa lääkkein tai yhdellä toimenpiteellä: helikobakteerin voi karkottaa antibioottikuurilla, liian suuret nielurisat voi poistaa tonsillektomialla, ihomuutoksen voi laseroida.

Parodontiitin hoito on parhaimmillaan yksinkertaista, mutta samalla ehkä liiankin yksinkertaista, niin helppoa että se on helppo jättää tekemättä. Potilas tarvitsee hammasharjan, hammasväliharjoja, lankaimen ja mielellään keinot tupakasta vieroittumiseen. Näillä kulmakivillä saavutetaan sairaudesta suurin niskaote, ei kerran puolessa vuodessa tapahtuvalla suuhygienistin vastaanottokäynnillä. Toki on tilanteita, että potilas tarvitsee antibioottitukihoitoa, parodontologista kirurgiaa, oikomishoitoa, osaprotetiikkaa ja kiskotuksia, mutta kaiken perustana on sitoutuminen biofilmin päivittäiseen hajottamiseen, aivan kuten kasvimaalta on häädettävä räkättirastaat pois joka aamu ja ilta, jos aikoo saada mansikkasadon talteen ihmisten suihin saakka.

Tehtävää kerrakseen. Lähde: Duodecim, parodontiitin Käypä hoito -suositus

Haaste 5: Jonot

Kun potilaalle on sitten suurella huolellisuudella tehty parodontologinen tutkimus röntgenkuvineen, selostettu sairauden olemassaolo, sen syyt, taudin kulku ja hoidon periaatteet ja motivoitu ja opastettu puhdistustekniikat, hänen pitäisi myös päästä hoitoon. Tänä keväänä se on monin paikoin vaikeampaa kuin aikoihin.

Ruuhkistakin huolimatta parodontiitin diagnosoiminen on ensiarvoisen tärkeää.

LYHYESTI:

  • parodontiitista kertominen voi olla haastavaa, mutta jo Käypä hoito -suositus kehottaa hyvään informointiin
  • suomenkielessä parodontiitille on monta nimeä, allekirjoittanut kaipaisi jotain vielä nasevampaa
  • kyseessä on krooninen kansantauti, jonka hoito vaatii sitoutumista kaikilta osapuolilta
  • parodontiitti liittyy koko yleisterveyteen
  • parodontiitti on alidiagnosoitu ja häviää kokemuksni mukaan tunnettavuudessa kariekselle ja purentavirheille
  • paron hoito on palkitsevaa ja terveet hampaan tukikudokset ovat nykyään hammaslääkärin työn kirkkaimpia tavoitteita

Hienosti kerrottua parodontiitista:

Terveyskirjaston artikkeli parodontiitista potilaille

Parodontiitin Käypä hoito -suositus

Parodontiitti jää usein kirjaamatta – Hammaslääkärilehden uutinen

Parodontiittia ei pidä unohtaa Covid 19 -epidemian aikana, Hesarin mielipidekirjoitus

Päivystysvuoroa edeltää varovainen ilta

Viikonlopun hammaspäivystys sattuu omalle kohdalleni joitakin kertoja vuodessa. Edeltävä ilta kuluu varoen niin trampalla, hiihtoladulla kuin keittiössäkin.

Tänään sunnuntaina uskaltauduin taas trampoliinin päälle hyppimään. Se on hauskaa treeniä ja tasapainon hallintaa, ja välillä tulee heitettyä jokunen volttikin. Vaan ei koskaan päivystysvuoroa edeltävänä iltana: silloin hypitään vain pää taivasta kohti ja kaihdetaan riskejä.

Puhelimen tärkein ominaisuus päivystysvuorossa on kova soittoääni. Onneksi Nokian uumenista löytyy korvia vihlovia pimputuksia, jotka peittävät alleen kodin äänet.

Omassa organisaatiossani viikonloppupäivystys osuu kunkin hammaslääkärin kohdalle muutaman kerran vuodessa. Se tarkoittaa, että yksi hammaslääkäri ja yksi hoitaja ottaa vastaan päivystyskriteerit täyttäviä potilaita maakunnan keskuskaupungissa. Päivystys alkaa aamukymmeneltä ja jatkuu niin kauan kuin potilaita paikalle saapuu – heitä voi olla nolla tai kaksikymmentä. Varsinaisen päivystysrupeaman jälkeen hammaslääkäri ja hoitaja pitävät vielä puhelinta auki iltayhdeksään. Jos puhelin soi 20:59, ja tulee tieto päivystyshoitoa vaativasta potilaasta, on vielä lähdettävä päivystyksen tiloihin uudelleen.

Tietoisuus siitä, että on ainoa koko maakunnan päivystyksestä vastuussa oleva hammaslääkäri, kytkee joka kerta aivoistani päälle kiinnostavan vaihteen, jonka olemassaolosta en tiennyt aiemmin. Se on vaihde, joka on valmis reagoimaan nopeasti, herkistämään kuuloa ja tekemään hyvin turvallisuushakuiseksi. Kun arki-iltapäivänä lähden töistä luuppeineni ja suojavisiireineni, ja pakkaan työvaatteet mukaan, alkaa erityisen varovainen ilta.

Trampalla ei tehdä voltteja sinä iltana. Pajupillejä ei veistellä puukolla, eikä munkkeja paisteta kuumassa rasvassa. Maastoon ei lähdetä liian kauas autosta pitkospuiden kevätkestävyyttä testaamaan. Jos kesällä tekee mieli pulahtaa veteen, uidaan rannassa pieniä pyrähdyksiä puhelimen kantaman päässä. Ylipäänsä itsesuojeluvaisto on pinnassa: nyt on parasta olla maltillinen ja tavallinen, kokeilunhalun aika on vasta päivystyspäivän jälkeen.

Onneksi on varajärjestelmä. On useampikin lääkäri, joka voi ottaa päivystyksen hoitaakseen, jos varsinainen päivystäjä on äkillisesti sairastunut tai estynyt. Hoitajienkin takapassari löytyy nykyisin aiempaa helpommin, oikeastaan kiitos koronan edellyttämän varahenkilön. Silti päivystys tuntuu joka kerta kunniatehtävältä ja seikkailulta: eteen voi tulla mitä vain, ja siksi mieleni suhtautuu edessä olevaan kuin kuulentoon.

Päivystysvuoron jatkuminen puhelinpäivystyksenä jatkaa varovaisuuden tunteja iltamyöhään saakka. Alussa en ollut varma, kuinka hyvin puhelimen – tuon niin yksinkertaisen perus-Nokian – soittoääni kuuluu, ja kantaako se vaikkapa imuroinnin yli. Kaupassa käyntiä varten tuli valittua vaatteita, joissa on povitasku, ja joista ääni varmasti kantoi yli taustamelun. Onneksi yhtään vastaamatonta puhelua ei ole kohdalleni sattunut. Sen sijaan yhden aamulla yllättäneen päivystysvuoron muistan varmaan aina – koronan vuoksi tyhjentyneestä ajanvarauskirjasta kun oli hävinnyt myös päivystyksestä kapitaaleilla muistuttava merkintä.

Päivystysvuorosta muistuttaa nykyisin puhelimen kalenteri, kodin seinäkalenteri, työpaikan ajanvarauskirja kahtena eri päivänä ja työpaikan seinäkalenteri. Jokohan tämä riittäisi?

Viikonloppupäivystyksessä on jotain kiehtovaa: se on vastuullista, ennakoimatonta ja jännittävääkin. Hoitajapari voi olla vieras, hoitolan tarveainevalikoima erilainen ja eksoottinen, ja potilaiden vaivat vaikeudessaan mieleenpainuvia. Minulle päivystys tuntuu tuovan kulttuurista evoluutiota, jossa käynti toisella paikkakunnalla tarkoittaa lähes joka kerta jonkin uuden tavan tai työmenetelmän omaksumista. Kannattaa siis joskus lähteä merta edemmäs kalaan!

Tämä puoli päivystyksestä ja siihen valmistautumisesta ei kuitenkaan näy potilaille. Viikonloppupäivystyksen kriteerit ovat arkipäivystystä paljon tiukemmat, ja puhelimen päässä päivystävä hammaslääkäri lähtee matkaan vasta vielä tätäkin tiukempien kriteerien täyttyessä. Ehkä jollekin potilaalle tiukka kriteeristö näyttäytyy välinpitämättömänä suhtautumisena häntä huolestuttavaan vaivaan. Toisinaan (toivottavasti aniharvoin) voi käydä niin, että päivystyskriteerit täyttävä potilas ei saakaan apua samana päivänä.

Hammaslääkärinä ajattelen, että kaikki vaiva ja kipu suussa on sellaista, joka ansaitsisi ideaalimaailmassa tutkimuksen ja hoidon saman tien. On ilman muuta hammaslääketieteellisesti hyvä asia, jos kieltä hankaavaan lohkeamaan saa paikan tänään eikä kolmen päivän päästä. Päivystyksen tiukka kriteeristö johtuukin muusta, eikä vähiten kustannuksista, riskinarvioista ja tasavertaisuuden vaatimuksista.

Monissa kunnallisen puolen organisaatioissa rekryilmoituksissa vahvuutena mainitaan ulkoistettu päivystys. Omakohtaisesti olen vain tyytyväinen, että saan osallistua viikonloppupäivystykseen, oppia erityisen haastavista keisseistä ja omaksua uusia taitoja sairaalapäivystyksen tiloissa. Ainakin tähän saakka kaikki himmailu edeltävinä iltoina on ollut sen arvoista.

Päivystysvuoron päättyessä voi kuvata lintuja, kunhan puhelin on mukana, liikkuu matkapuhelinverkon kuuluvuusalueella, ei taita nilkkaansa ja pääsee riittävän nopeasti päivystyspisteeseen, jos soitto tulee.

Jännittää jo: syksy 2020

Yhä tiheämmin odotukset ja ajatukset alkavat kääntyä kohti syksyä. Kevät on ollut poikkeuksellinen, mutta myös syksystä tulee sellainen. Millainen siitä tulee? Miten me tämän kunnallisella handlaamme? Mikä on tärkeintä, mikä turhinta? Ja miten määritellään onnistuminen? Mieleni valmistautuu kolmeen kovin erilaiseen syksyyn. Kunpa niistä vain yksi, skenaario 3, toteutuisi.

Skenaario 1: se todella, todella ruuhkainen syksy

Leimaan itseni sisään töihin, vuorossa on päivystyspäivä. Kello on vasta kahdeksan, mutta kuulen toimistossa puhelimen soivan jatkuvasti. Päivystyskirja täyttyy hyvää vauhtia. Potilaat laitetaan kirjalle 45 minuutin välein, jotta välipyyhinnät ehditään tehdä, Kofferdam asettaa, anamneesi tarkistaa, visiiri pyyhkiä, ja mahdollinen pulpiittihammas laajentaa heti kokoon kolmekymmentä.

Puoleen päivään mennessä päivystyskirja on täynnä. Silti särkyjä ja hankalia lohkeamia pyrkii yhä vaan vastaanotolle. Ajanvaraushoitaja kirjaa ylös potilaiden vaivoja:

11:30 Särky. Juurihoitoaika peruttu huhtikuussa, aika marraskuussa, ei pärjää sinne asti.

12:15 Keraaminen silta irronnut, yksityisen potilas, yksityishammaslääkäri karanteenissa, ei pääse sinne.

13:00 Poski turvoksissa, kuumetta. Hammas jätetty auki toukokuussa, perunut silloin jatkoajan hampaan poistoon flunssan takia.

Töistä ei pääse lähtemään kolmelta. Leimaan ulos 16:40, mikä on täysin poikkeuksellista, yleensä olen nopea päivystäjä.

Eletään lokakuuta. Maakunnan tautihuippu on nyt. Kukaan hoitolasta ei ole sairastunut, mutta päivystävä hammaslääkäri on vaihtunut jo kolmena viikkona peräkkäin covid-19-altistuksen takia ja muiden hammaslääkärien kiireettömät potilaat on jouduttu taas perumaan useammalta päivältä, jotta päivystys toimii. Emme pääse lyhentämään korjausvelkaa: useamman kuntalaisen hammas on ollut duotipalla tai sinkkioksidieugenolilla tammikuusta saakka: ensin peruttiin maaliskuun aika, sitten toukokuun ja nyt lokakuun.

Tykkään yhä päivystää. Kollegoilla, jotka tekevät tänään kiireetöntä hoitoa, on paradoksaalisesti vielä kuormittavampaa, koska suunnitelmat eivät pidä. Potilaiden suissa ei ole mikään ennallaan jopa vuoden tauon jälkeen, koska statuskaaviot eivät päde, kustannusarviot eivät kelpaa, potilaat joutuvat muuttamaan mieltään taloustilanteen takia, lasten kasvuspurtit ovat ohittaneet mahdollisuuden jo suunniteltuun oikomiskojeeseen ja väliaikaiset paikat ovat irronneet niin kauan sitten, että on tullut uutta kariesta, ruoanpalasten täyttämiä juurikanavia ja tulehdusta. Hoitajaa käy sääliksi, kun suunnitelmat vaihtuvat lennossa – ei tarvitakaan paikkausvälineitä, nyt poistetaan. Ei sementoidakaan niskavedon renkaita, vaan korjataan kuutosista isot kariesleesiot.

Tärkeimmät luottovälineeni ovat Ubistesin, Hygenic Fiestan upeat uudet klammerit, duotippa, heebeli ja premolaaripihdit. Toimenpidemäärät paisuvat ja niiden vastapainona viikonloput ovat entistä tärkeämpiä. Mutta en vain ota tottuakseni siihen hetkeen, kun päivystyspotilaalle pitäisi antaa jatkoaika. Sitä ei vain kerta kaikkiaan löydy. On kirjoitettava palveluseteli, ja kaipaisin sen laadintaan paljon nykyistä nopeampaa sovellusta. Kun olen jo kirjoittamassa palveluseteliä excel-sovelluksella, potilas empii vielä, kertoo taloustilanteestaan ja pyytää sittenkin aikaa huhtikuulle 2021.

Haluaisin meille kolme hammaslääkäriä lisää, ainakin viisi hoitajaa ja kaksi heistä jatkuvasti ajanvaraukseen ja taustalle, kolmen suuhygienistin vahvuuden ja ajanvarauskirjan, jossa on paljon vihreitä palkkeja merkkinä vapaista ajoista. Tämä syksy palkitsee vain rahallisesti. Sekin on suuri etuoikeus, mutta potilaiden hoidon edistymättömyys ja kognitiivisen kuorman kasvu verottaa palkasta paljon enemmän kuin veroprosentin. Keväällä viimeistään on tehtävä lyhennettyä työviikkoa akkuja ladatakseen.

Skenaario 2: hitaasti sateessa mateleva syksy

Leimaan itseni töihin, vuorossa on päivystyspäivä. Kello on vasta kahdeksan, ja kuulen ajanvaraushoitajan juttelevan työtoverin kanssa. Puhelin soi tasaisesti. Päivystyspäivä on puolittain täynnä, ja iltapäivällä, lounastauon jälkeen, hoidetaan vielä muutama akuuttihoitoa tarvitseva potilas. Koska iltapäivän viimeinen aika jää tyhjäksi, soitamme siihen potilaan, jonka juurihoito on aloitettava pian, sillä biologinen lääkitys on ollut tauolla infektiofokuksen löytymisestä lähtien eikä erikoissairaanhoidon lääkäri halua enää pitkään odottaa, tai potilaan sairaus pahenee.

Joudumme yhä tekemään toimenpiteet varoen ja aerosoleja välttäen. Meininki muistuttaa kevättä, kun korona saavutti Suomen ja kiireetön hoito ajettiin alas. Meidän on yhä vältettävä aerosolien tuottoa, ja pystymme ottamaan paljon vähemmän potilaita kuin tavallisesti, koska aerosolien välttäminen vaatii aikaa. Kofferdam pelastaa paljolta, punaisia kulmakappaleita on tilattu lisää ja muutamia keväällä väliaikaisella paikattuja hampaita paikataan vieläkin väliaikaisella. Hienoja muovikruunua ei voi tehdä vieläkään.

Epidemia jyllää yhä. On lokakuu ja koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on enemmän potilaita kuin muina kuukausina – epidemian huippua eletään nyt. Potilaat, kuntalaiset, ovat kuitenkin osin jo turtuneet uuteen normaaliin, ja soraääniä alkaa kuulua enemmän kuin keväällä. Potilaat eivät noin vain hyväksykään kuukausien päähän meneviä jatkoaikoja ja pyrkivät päivystykseen hoidattamaan oireettomia hampaita. Varsinkin perussairauksista kärsivät potilaat ja parodontiittidiagnoosin aiemmin saaneet ovat aktivoituneet ja pyrkivät vastaanotolle saamaan suun tulehduskuorman alas. Tämä on todella ristiriitaista: on ilman muuta perusteltua hakeutua hoitoon, aina, sen pienenkin lohkeaman takia ja ennen kuin mikään pahenee. Mutta keskussairaalan petipaikat alkavat täyttyä siihen malliin, että alueellinen rajoitus kiireettömästä hoidosta on voimassa ja joudumme himmailemaan vereslihalla. On vain pieni lohtu, että pääsen iltapäivisin kotiin hyvissä ajoin ja jaksan päivät hyvin läpi.

Skenaario 3: hammaslääketieteellisesti palkitseva syksy

Leimaan itseni töihin, vuorossa on päivystyspäivä. Tämä on todennäköisesti työviikon työteliäin, sillä muuten tämä syksy on tuonut eteen aivan uudenlaisen tavan olla hammaslääkäri.

Keväällä ja kesällä järjestettiin runsaasti webinaareja ja päivitetty osaaminen on päässyt käyttöön heti kesälomien jälkeen. Olen alkanut paikata Kofferdamin kanssa, hoitolaan on tilattu hyvissä ajoin Wedjets-kofferdamkuminauhoja, lisää kauniita ja toimivia klammereita, teräskruunuja ja kaikkea muuta tarpeellista. Keväällä, kun potilaita ei kerta kaikkiaan ollut täyttämään ajanvarauskirjoja ääriään myöten, oli aikaa selvittää asioita, tarkistaa, ketkä potilaat tulee kutsua limakalvokontrolleihin ja ketkä tarvitsevat syksyllä hoitoa ensimmäisenä mm. perussairauksien ja lääkitysten vuoksi.

Puhelimet alkoivat soida toden teolla elokuussa ja potilaat, joiden aikoja oli siirretty keväältä syksyyn, löysivät tiensä vastaanotolle. Emme voi edelleenkään hoitaa flunssaisia potilaita omassa hoitolassa, ja myös henkilökunnan on oltava töissä vain terveenä ja koronatestiin joutuu hengitystieinfektion vuoksi heti. Hoitolan henkilökunnasta muutama on pitkin syksyä ollut karanteenissa altistusten vuoksi, ja päivystyksiä on jouduttu järjestelemään sen vuoksi uudelleen.

Suurin asia on kuitenkin se, että vaikka on lokakuu ja tautitapauksia on nyt enemmän kuin aiempina kuukausina, työ on hallinnassa. Olemme saaneet palveluseteleitä varten selkeämmän sovelluksen ja nopean “linjan”, ja potilaat toden totta ohjautuvat yksityiselle jatkohoitoon, mikäli terveyskeskuksen aikoja ei ole tarjota. Kela-korvausta on päätetty nostaa takaisin sille tasolle, jolla se oli ennen vuoden 2015 leikkauksia ja kaikki yksityishammaslääkärit ovat mukana purkamassa keväällä kertynyttä ennätyksellistä sumaa. Positiivinen käänne ei kuitenkaan johdu vain resursseista, vaan siitä, että kevään koulutusten myötä tarkentui, millaisiin asioihin hammaslääkärin vastaanotolla kannattaa panostaa ja kiinnittää huomiota. Kevät mahdollisti pysähtymisen: hyötyykö tämä potilas tästä hoidosta, ja onko hänellä edellytyksiä hoitaa oma osuutensa, jos suuhun tehdään nyt tätä ja tuota?

Kevät, niin outo ja poikkeuksellinen kuin olikin, oli ensimmäinen ajanjakso vuosikausiin, kun potilaiden kanssa todella istuttiin rauhassa alas, tuumattiin ja pohdittiin mikä kussakin tilanteessa on parasta, selvitettiin toiveita ja taloutta ja maltettiin käydä vaihtoehtoja läpi. Muistisairaiden potilaiden omaisten kanssa käytiin keskusteluja, joissa huomioitiin kotona uusien proteesien kanssa selviämiseen vaikuttavia seikkoja, ja joissa myös omaishoitajan valmiuksia kuultiin tavalla, jota en koskaan aiemmin ollut ehtinyt tehdä. Tämä kaikki heijastuu nyt syksyyn, jossa harkinta ja potilaan kuuleminen korostuu ja tekee työstä palkitsevaa.

Leimaan itseni ulos 14:50, hoidettuani täyden päivän potilaita, mutta ilman hallitsematonta kiirettä ja painetta. On perjantai ja huomenna vuorossa on koronajäljitystä osana jäljitystiimiä. Se työ onnistuu hyvin kotona. Tällä koronan ansiosta hitaammaksi opitulla tahdilla ja näillä resursseilla työ on palkitsevampaa kuin koskaan.

Webinaarit, nuo ihanat webinaarit (ja oma koti)

Ehkä isot kongressit ja messut ovat yhä monelle tarpeellisia ja kiinnostavia, mutta juuri nyt mikään ei tunnu paremmalta tavalta päivittää osaamistaan kuin webinaarit. Ne kun osaavat nykyään olla todella hyvin järjestettyjä elämyksiä.

Vielä kaksi vuotta sitten täydennyskouluttautuminen näytti tältä:

Se oli EuroPerio 9 -kongressi Hollannissa, 3 päivää parodontologiaa ja implantologiaa. Tuhansia kävijöitä, tuhansia näytteilleasettajien ständejä, kymmeniä luentoja, metreittäin valkokangasta ja videotykkien tulivoimaa. Uusinta tiedettä, kansainvälisyyttä, parhaita asiantuntijoita ja kaunis Amsterdam.

Oli mahdollisuuksia testata ja kokeilla uutta, seurata livekirurgiaa, tavata kollegoita Kolumbiasta Australiaan, väistellä tyylikkäitä pyöräilijöitä ja ihmetellä hollantilaista tapaa levittää strösseliä leivän päälle.

Sitten tuli korona ja tämän kevään koulutukset ovat siirtyneet verkkoon, jos eivät siellä ole aiemmin olleet. Seuraan luentoa pieneltä läppärin näytöltä, pienessä nurkassa, ilman taksikuitteja, lentovarauksia ja vaeltelua jättimäisessä näyttelyhallissa. Olohuoneen ikkuna on vain kymmenesosa siitä jättimäisestä valkokankaasta, joka tarjosi kunnon show’n RAI-kongressikeskuksessa kaksi vuotta aiemmin. Välillä leppuutan ikkunassa silmiäni ja näen, kuinka kevät etenee ja luonnon live-esitys jatkaa striimaustaan.

Kaikkein ihmeellisintä tässä on, etten kaipaa mitään aiemmasta.

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian tänään järjestämä webinaari suun limakalvosairauksista ja eri ikäisten potilaiden kirurgiasta oli jälleen kerran täydellinen. Tämä oli myös ensimmäinen koulutustilaisuus, johon osallistui omasta kodista. Aiemmat webinaarit on tullut sentään katsottua työpaikalla tai webinaaria varten on täytynyt matkustaa 200 kilometriä.

Keksin tästä kaikesta vain hyviä puolia, sillä tämä kaikki tuntuu toimivan erittäin hyvin, ellei loistavasti.

Ensinnäkin kenties tärkein: webinaarien kautta oppiminen ei häiriinny eikä jää vajaaksi. Näiden aikana totta vie oppii, voi elämä miten antoisaa tämä onkaan. Videoluennon rinnalla kulkeva viestiseinä antaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä luennoitsijalle, ja sen voi tehdä nimimerkin takaa, mikä madaltaa kynnystä kysyä kaikesta siitä, mikä on itselle vierasta tai epävarminta. Kysymyksiin vastaamiselle on varattu selkeä väli, jolloin ne käydään perusteellisesti läpi. Tämä kaikki on todella ihanaa ja tehokasta. Luennoitsijat ovat huippuja, diat ovat havainnollisia, asiat täyttä tiedettä ja käytäntöä, ja kaikki on lähellä omaa työtä ja täysin ajankohtaista.

Toiseksi kenties yllättävin: webinaarit eivät näytä olevan sen alttiimmat tekniikan bugeille kuin ihan tavallisetkaan luennot. Ääni kuuluu, kuva näkyy, slaidit vaihtuvat, aikataulut pitävät. Ja tämä kaikki näyttää toimivan vielä varmemmin nyt, kuin silloin, kun olemme kaikki luentosalissa, aloitamme vartin myöhässä, koska paikalle saapuneen luennoitsijan läppäri ei toimi tai muistitikku ei pyöritä esitystä hotelliketjun auditorion päivittämättömällä koneella tai videotykki rebuuttaa. Niin, se ääni! Sen kanssa on helppoa: säädä koneestasi niin lujalle kuin tarvitset tai niin hiljaiselle kuin korvasi halajavat. Ei myöskään tule sitä niin tavallista tilannetta, jossa luennoitsija yrittää ensin ilman mikkiä (“Minulla on kantava ääni, kuulette varmaan”) ja sitten jossain vaiheessa on rohkaistuttava pyytämään häntä kuitenkin vaihtamaan mikkilinjalle.

Kolmanneksi webinaarin valtava keventävä vaikutus kaikelle logistiikalle: tämä on energiataloudellisesti käsittämättömän ihanaa. On tietenkin sellaisia takseja, varsinkin niitä Mersuja, joissa on kauniit mokanväriset nahkapenkit ja sulava ajotyyli, joiden kyydissä on harvakseltaan miellyttävää taittaa matkaa vaikka lentokentältä, kun lentokenttäbussi ei kulje enää niin myöhään. Todellisuudessa webinaari vapauttaa meidät maakunnissa työskentelevät hammaslääkärit siltä aamu 4:30 pihaan saapuvalta kelmeältä ajoneuvon valokeilalta, jonka kyydiin on kivuttava silmät verestäen ehtiäkseen luennolle yhdeksäksi. Tämä vapauttaa myös niiltä lentoasemalla vietetyiltä tunneilta, jotka joskus ensi kertoina tuntuivat jännittäviltä mutta jotka sittemmin muuttuivat välttämättömäksi pahaksi jonoineen, turvatarkastuksineen ja myöhästymisineen. Tämä vapauttaa majoittumisilta, kokonaisilta vuorokausilta pois kotoa ja koti-ikävältä, ja voi luoja miten tämä vapauttaakaan vuorokaudesta tunteja oppimisen kannalta parhaaseen eli kunnon yöuniin.

Neljänneksi tuntuu mukavan järkevältä, että saman spesialiteetin osaajat ovat kukin nyt vähän hajallaan. Se, millainen joukkosairastuminen (noroon) tapahtui Pohjois-Suomessa muuan koulutuspäivillä lääkäreille vuosia, vuosia sitten oli ikävää, mutta myös riskialtista. Ei ehkä ole huoltovarmuuden huippu, että puolet pienen maakunnan spesialisteista lentää samalla potkurikoneella Helsinkiin mennen tullen – ei korona-aikana eikä milloinkaan muutenkaan.

Viidenneksi: vaikka nyt onkin tärkeää tukea paikallisia yrittäjiä, on webinaarissa se itseni arvostama puoli, jossa pukeutumiseen, kenkien ja vaatteiden valintaan ei tarvitse paljon aikaansa käyttää. Tänä toukokuisena torstaina, kun lumi on näillä korkeuksilla vielä paikoin maassa, ei tarvinnutkaan miettiä Helsingin lämpötiloja ja päivittää asujaan, kenkiään ja takkejaan, vaan saattoi olla ihan tyytyväinen, että webinaarin alkaessa oli harjannut hyvin hampaat ja harjannut hiukset poninhännälle – siinä oma käsitykseni laittautumisesta.

Ja mitä Hollannin kongressiin tulee, niin vaikka tulppaanimaassa oli antoisaa käydä, niin nyt tuntuu, että sitä ei olisi tarvinnut tehdä tulppaanienkaan takia. Tulppaanit kun näyttävät pystyvän tuottamaan saman ilon täällä 64. leveyspiirilläkin. Ja näitä tulppaaneja pääsee seuraamaankin koko kasvukauden ajan.

F45.8: hampaiden kiristely – takuulla tämänkin pandemian lisävitsaus

Hammaskiilteeseen on tullut särö, yhtenä syynä narskuttelu.

Ulkona puhaltaa hyinen loppukevään tuuli, ja yhtä kylmääviltä tuntuvat näiden viikkojen uutiset pandemian aiheuttamista murheista. Etäopetuksessa olevat lapset, työn ja toimeentulon epävarmuus, yksinäisyys ja huoli lisäävät nyt ihmisten stressiä. Oman ammattini näkövinkkelistä se tarkoittaa, että yhdessä jos toisessakin makuuhuoneessa ympäri maailman narskutellaan tänä vuonna ennätysmäärin.

Bruksaaminen eli hampaiden narskuttelu on parafunktio, joka voi aiheuttaa suurta kärsimystä. Bruksaajat ovat olleet mielessäni näinä poikkeusaikoina, sillä veikkaan ihan kliiniseen tuntumaan perustuen, että monella ihmisellä vaiva pahenee tai alkaa juuri nyt. Päivystykseen onkin tullut jonkin verran enemmän potilaita, joiden kivun syyksi on paljastunut kosketusarka purentalihas ja hampaiden yöllinen yhteenpureminen. Kipu voi olla niin kova, että potilaat luulevat hampaan tai korvan tulehtuneen.

Minullakin on käytössä purentakisko. Ensimmäiset kulumisfasetit löysin hampaistani silloin, kun meille alettiin opettaa purentafysiologiaa (oh gosh), ja kandiaikana narskuttelun jälkiä alkoi ilmaantua kandeille kuin opintopisteitä. Oulun hammaslääkiksen entinen opiskelijaravintolakin oli nimetty narskuttelun mukaan – me söimme Pruxiksessa.

Sittemmin olen miettinyt, onko bruksaaminen kenties suun terveyden ammattilaisten ammattitauti: isolla osalla hoitajista ja lääkäreistä tuntuu olevan narskuttelutaipumusta ja vakiovarusteena purentakisko, monella kaksi tai kolmekin eri paksuista kiskoa. Vaikea sanoa, onko kyse siitä, että suun terveyden ammattilaiset tunnistavat narskuttelunsa paremmin ja saavat siihen hoitoa. Toisaalta olen miettinyt myös, onko ergonomisesti kuluttavalla ja kenties stressaavalla työllä osuutensa. Kolmas kauempaa haettu selitysmalli, jota joskus mietin, on peilisoluihin ja empatiaan liittyvä: kertyykö suun terveyden ammattilaisille jonkinlaista myötätuntostressiä, spesifisti purentaelimeen kohdentuen, kun keskitymme päivisin näkemään suun alueen kärsimystä?

Yläleuan kova, keittoakryylista valmistettu stabilisaatiokisko

Narskuttelu on käsittämättömän äänekästä: hereillä ollessaan ei voi uskoa, millaista kirskunaa hampaista öisin lähtee. Oman lapsen narskuttelu voi pitää hereillä muita perheenjäseniä, ja puolison narskuttelu vaimoa tai miestä. Kannattaa ehdottomasti äänittää, jos saa siihen perheenjäseneltä luvan – narskuttelija ei ole öisestä konsertistaan ollenkaan tietoinen.

Narskuttelu on kamalaa ja epätoivoista. Öinen hampaiden yhteenhankaaminen on kovaa työtä, joka kipeyttää leuat, kaulan, ohimon, korvat, silmäntaukset ja koko pään. Se on kipua, joka tekee kasvoista turrat ja jäykät, väsyneet ja raskaat. Se voi olla niin kovaa arkuutta, että kun hammaslääkäri koskettaa leukapieliä tai ohimoita, potilas väistää kivusta ja kyyneleet valuvat silmistä. Se voi kuluttaa hampaat ikeniä myöten, saada hammaspaikat irtoamaan, juurihoidetut hampaat lohkeamaan ja murtumaan, ikenet vetäytymään ja hampaat jopa tulehtumaan ja heilumaan. Se tietää rahanmenoa, särkylääkkeitä ja hampaiden muodon (nuoruudesta kertovien mamelonien) menetystä.

Jos hampaat kuluvat voimakkaasti (mikä ei aina johdu narskuttelusta, vaan mm. eroosiosta), purentakorkeus madaltuu, suupieleen ilmaantuu kosteutta hautova poimu ja sieni-infektio. Narskuttelun vuoksi käsivarsissa ja käsissä voi kihelmöidä tai tuntua oudolta, korvat voivat soida, niska-hartiaseutu tuntua aristavalta. Suun avaaminen voi vaikeutua niin, ettei omenaa saa purtua. Kurkussa voi velloa palan tunne ja suu voi tuntua kuivalta ja karhealta. Kielen sivuille ilmaantuu piparkakkureunat ja poskiin puruvallit. Leukanivel voi naksua, rahista ja paukahdella, hampaat vihloa ja olla herkillä.

Narskuttelu voi olla vaikka sitä, että kahvitaulla lämmin kahvimuki painautuu mieluummin jomottavaa, tuskaisen turraa poskea vasten sen sijaan, että keskittyisi siemailemaan juoman parempiin suihin. Tai sitä, että yötä vasten hapuilee käsiinsä mitä tahansa, mitä voisi purra purentakiskon puuttuessa – vaikka lakanamyttyä.

Joskus narskuttelu voi olla vihje taustalla piilevästä uniapneasta. Noin neljännes uniapneapotilaista narskuttelee. Yöllinen hengityskatkos voi johtaa narskutteluun, joka on silloin ikäänkuin vastavoima apneassa liian rennoksi heittäytyneille hengitystien lihaksille. Toinen teoria on, että apnean aiheuttama unen keventyminen aiheuttaa öisen stressivasteen, joka näkyy verenpaineen kohoamisen ja pulssin kiihtymisen ohella narskutteluna. Vuonna 2016 Hammaslääkäripäivillä luennoinut Frank Lobbezoo on tuonut esille, että narskuttelusta voi olla tätä kautta hyötyäkin: se pitää nielun ilmatilan auki ja estää öisiä apneoita. Narskuttelu voi lisätä myös syljeneritystä, parantaa puremalihasten kuntoa, lisätä luuntiheyttä ylä- ja alaleuassa ja hiirikokeiden perusteella parantaa kognitiota.

a

Kipu voi kuitenkin olla suurta ja hätä voi olla vielä suurempi. Narskuttelusta kärsiville potilaille terveyskeskus tarjoaa purentakiskoja, purennan tasapainotushiontoja, jumppaohjeita ja puremalihasten venytystä. Myös stressiä tulisi vähentää, vaikka helpommin sanottu kuin tehty. Pieni osa potilaista päätyy myös erikoissairaanhoitoon, jossa hoitoon kuuluvat myös botuliinitoksiiniilla tehdyt injektiot. Niiden hyötyjen ja haittojen puntarointiin ei oma asiantuntemukseni riitä. Lisäksi määrätään tulehduskipulääkkeitä, kehotetaan suojaamaan kaula hyvin viimalta ja auton ilmastoinnilta ja tarkistamaan nukkumishygieniaa.

On harmi, että purentakiskoista tuli puolitoista vuotta sitten arvonlisäverollisia tuotteita. Purentakisko on suuri apu: se suojaa hampaita narskuttelun aiheuttamilta vaurioilta, jopa vähentää narskuttelua, tasapainottaa purentaa ja suojaa leukaniveliä. Ilmeisesti kiskon teho puremalihaskipuihin voi ajan myötä hiipua, mutta hampaiden kulumista se ehkäisee vuodesta toiseen. Julkisella puolella työskennellessä en erityisesti pidä potilaan rahastamisesta, ja satojen eurojen hinta purentakiskosta kirpaisee itseäni joka kerta. Kiskon hinta koostuu terveyskeskuksen perimästä osasta ja hammaslaboratorion hinnasta, johon on viimeisen puolentoista vuoden ajan kuulunut tuo viheliäinen arvonlisävero. Jos yksityispuolella kisko maksaa noin 500-700 euroa, julkisella potilaani maksaa kiskosta noin 300 euron verran.

Olen tehnyt tähän mennessä kymmeniä (ellen satoja) purentakiskoja, ja niistä valtaosa on ollut kovia akryylistä valmistettuja yläleuan stabilisaatiokiskoja. Toivon niiden nyt suojaavan kaikkia omistajiaan tämänkin poikkeusvuoden öinä – näitä suojavälineitä kun ei Huoltovarmuuskeskuksesta noin vain löydy.

Hajanaisia ajatuksia tästä kaikesta

Havainto 1: en ole koronapandemian aikana ollut yhtään stressaantuneempi tai kuormittuneempi kuin normaalin vastaanottotyön aikaan. Huoli, epävarmuus ja jatkuvat muutokset kompensoituvat sillä, että päivät ovat väljempiä. Ei, en suostu sanomaan että päivät ovat liian väljiä. Olen varma, että työtahti nyt on itse asiassa inhimillisin ikinä, paras mahdollinen. Ilman koronaa en ehkä olisi saanut kokea tällaista. Sille potilaalle, joka tuoliin saa tulla, on hyvin aikaa. Lisäksi potilaat ovat hyväntuulisia, kiitollisia ja ymmärtäväisiä. Huomaan jopa toivovani, että tällainen työtahti jatkuisi normaalioloissakin.

Havainto 2: käytän nyt valtavan paljon Kofferdameja, klammereita, hiontanauhoja, ekskavaattoreita koossa 1, 2 ja 3, ommellankaa ja vanupalloja. Oikeastaan haluaisin ehkä aina paikata Kofferdamin kanssa. Kaipaan myös vinkkejä, miten se asetellaan erilaisiin hampaisiin ja erilaisia kaviteetteja varten. Itse asiassa tarvitsisin kunnon koulutuspäivän siitä, miten matriisi + Kofferdam + kiila -yhdistelmä toimii parhaiten. Lievästi sanottuna tälle tiedolle olisi tarvetta nyt heti äkkiä.

Havainto 3: saman ohjeen voi ymmärtää monella tavalla. Varsinkin siten, että eri ihmiset ja ammattiryhmät käsittävät saman ohjeen taustat tai syyt eri tavoin. Kun ohjeen taustat ovat jokaisen mielikuvissa erit, myös reagointi ohjeeseen muuttuu ja käytännöt hajautuvat toisistaan.

“Kuvantamiseen käytetään PTG-tutkimusta. Intraoraalikuvia otetaan vain, jos PTG-kuvantaminen ei ole mahdollista.”

https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-suun-terveydenhuoltoon

Niin, miksi ei intraoraalikuvia? – Siksi, että hoitaja joutuu lähtemään huoneesta kehittämään kuvaa suojavarusteineen, sanoo yksi. – Siksi, että kuvalevyn puhtautta on vaikea taata, kun se laitetaan kehityskoneeseen, sanoo toinen. – Siksi, että intraoraalikuvan ottaminen voi yökkäyttää ja yskittää potilasta, sanoo kolmas (tämä olin minä). – Ei vaan siksi, että kuvan ottaminen lisää potilaan syljeneritystä, uskoo neljäs. Siksi, että siinä säästyy hanskoja ja käsidesiä kun ei tarvitse kesken kaiken tehdä lähetettä ja tietokoneen hiiri pysyy varmemmin puhtaana, improvisoi viides. Mikä näistä onkaan ollut Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden syy suositella PTG-kuvaa?

Havainto 4: Aerosoli tuntuu nyt ebolalta. Silti tavallisesti aerosoli on – kaikista patogeeneistaan huolimatta – siedettävä kumppani. Se tuntuu vaaralliselta nyt, ja se onkin vaarallista nyt. Mutta kuinka paljon onkaan eläkeikään asti terveinä pysyneitä hoitajia ja lääkäreitä, suuhygienistejä, jotka ovat viettäneet ison osan elämästään aerosolipilvessä. Ja saaneet lapsia aerosolipilvessä (toki synnyttäneet ehkä ilokaasupilvessä, mutta se on toinen asia), olleet raskaana aerolipilvessä. Ja silti meidän jälkeläiset voivat pääsääntöisesti hyvin ja ovat terveitä, ja silti siitä aerosolipilvestä lähtee joka vuosi eläkkeelle vireää porukkaa, joka valittaa mikrobien sijasta useammin polvea, tietotulvaa tai selkää. Ei Liitolla muuten olisi aktiivista senioritoimintaakaan.

Kiitollisuus nostaa päätään, kaiken tämän keskelläkin.

Kirja, joka antaa voimaa poikkeusoloihin: Vankina Venäjällä

Erikoista, kun sen näin ilmaisee: olen etsinyt poikkeusoloihin oppia suomalaiselta rikolliselta. En kuitenkaan siksi, että hän on rikollinen, vaan siksi, että Venäjän vankilaan joutunut suomalainen oppi pärjäämään poikkeusoloissa viisaasti, turvallisesti ja toimeliaasti. Esittelen tässä jutussa ne toimintatavat ja ajatusmallit, joiden avulla suomalainen vanki sopeutui vaikeaan tilanteeseen, selvisi ja sulautti kokemuksen osaksi elämäntarinaansa.

En tiedä, onko Jan Salo hänen oikea nimensä. Sen tiennee toimittaja Ilkka Karisto, joka on tavannut ja puhelimitse kuullut Saloa kymmeniä kertoja tätä kirjaa varten. Mutta nyt jätän Salon henkilön tähän, sillä rikolliseen elämään on kuulunut myös muille aiheutunutta haittaa, eikä niille toimille ole syytä antaa enempää näkyvyyttä. Toisaalta kuten kirjassa kerrotaan, Venäjän vankiloissa istuu myös huomattavan paljon syyttömiä ihmisiä (joskus myös suomalaisia) ja tämä blogikirjoitus olisi voinut syntyä kenen tahansa syyttömänkin tarinasta. Pointti ei ole rikollisessa, vaan poikkeusoloissa.

Luin kirjan sattumalta. Perheenjäsen oli saanut sen joululahjaksi ja koronaepidemian ulottuessa Suomeen etsin hyllystä lukemattomia opuksia. Tämä kirja oli täysosuma, puuttuva palanen THL:n, STM:n ja valtakunnan median koronaohjeiden keskellä. Mietin, miksi kirja teki niin syvän vaikutuksen ja päädyin siihen, että tämä on kuin aikuisten satu, jossa voi turvallisesti käsitellä ja pohtia poikkeusolojen aiheuttamia tuntoja, mainitsematta kertaakaan koronavirusta.

HAASTEET

Jokainen meistä on joskus sairastanut nuha- ja kuumetaudin. Ei se mukavaa ole ollut koskaan, mutta adeno- ja rhinovirukset jotenkin sietää hintana siitä, että saa liikkua ihmisten keskellä. Koronavirus on eri asia, se on tuntematon ja vaarallisempi hinta sosiaalisista kontakteista.

Mies tiesi, että riski kiinnijäämiseen oli olemassa, niin voisi käydä, mutta hän oli aina ollut varovainen. Kun hänet pidätetään Venäjän tullissa, ja hän tajuaa jäävänsä rajan itäpuolelle, tilanne on pelottava: suomalaiset vankilat ovat tuttuja, joskin ilman muuta epämiellyttäviä, mutta siedettäviä. Venäjän vankila on ihan eri asia, paljon vaarallisempi ja vieraampi. Tämä ei ole hyvä juttu.

Tietotulva oli koronapandemian alussa valtava, ohjeet keskenään ristiriitaisia ja termit vieraita. Henkilönsuojain, hengityksensuojain, suu-nenäsuoja, karanteeni, eristys, lomautus, työvelvoite. Vaati suurta kapasiteettia omaksua tämä tietomäärä nopeasti, jotta osaa toimia oikein mahdollisimman pian.

Hän ei ymmärrä venäjää yhtään. Vartijat eivät puhu englantia, eivät suomea. Hän ei tunne tahoja, joiden puoleen kääntyä, jos haluaa parempaa ruokaa. Hän ei tiedä, mikä on mystinen laatikko, jossa säilytetään teetä ja savukkeita. Hän ei tiedä viestijärjestelmästä, puhelinvahdista, vankien keskinäisistä kokouksista eikä tuberkuloositilanteesta. Hän ei ymmärrä eroa venäjän liudentuvan konsonantin ja liudentumattoman välillä.

Rokotetta kehitetään. Se on ehkä tulossa, 1-2 vuoden päästä, tai sitten virus muuntuu. Tämä voi kestää syksyyn. Tämä voikin kestää vuoteen 2022. Tämä voikin jatkua vuosia. Nyt ollaan aallon alussa. Ei vaan sittenkin kesäkuussa jo helpottaa. Haluan uimahalliin. Haluan luopua visiiristä, mitä sekin tekee kaularangalle . Kauanko jaksan pestä näitä käsiä? Nyt ne uudet maskit eivät toimikaan.

Hän odottaa levottomana tuomiota. Yli 10 vuotta olisi paha, kotona on sentään taaperoikäiset kaksostytöt, 7 ja puoli olisi vielä siedettävä, sen hän pystyisi ottamaan vastaan. Entä kauanko siitä Venäjällä? Siirtoanomus lepää jossain pöydällä, kukaan ei osaa sanoa liikkuuko se. Missä hän istuu, kahden hengen sellissä jonkun hankalan tyypin kanssa vai isommassa sellissä, onko muita suomalaisia? Patja on niin kova, ruoka on niin olematonta. Suomen konsuli ei osaa sanoa siirrosta mitään, kerta kerran jälkeen ei mitään uutta kerrottavaa. EU-pakotteet Krimin valtauksesta voivat estää vankien siirrot kotimaihin.

KEINOT SELVITÄ

Työ poikkeusoloissa alkaa sujua. Ihmiset osaavat käyttäytyä, vahdimme moraalisesti toisiamme. Hoitajat pyyhkivät pintoja niin tarkasti ja ovat alati tilanteen tasalla, tehoimu tulee aivan lähelle, yritän hidastaa omaa poraa että hoitaja ehtii mukaan. He keksivät koko ajan uusia keinoja minimoida aerosoleja, joku muistaa jonkun 80-luvulla käytetyn instrumentin joka on tosi kätevä. Tosi luottavainen olo, kun kaikki tietävät mitä tehdään. Suuhygienisti on aina ensimmäisenä lukenut uusimmat ohjeet ja suoltaa loogista toimintatapaa koko työyhteisöön kuin algoritmilla. Alan olla perillä siitä, kuka osaa mitäkin parhaiten: Suomen työturvallisuuden liitto tietää eniten hengityssuojaimista, Työterveyslaitoksen sivuille päivittyy potilaiden hoitoon liittyvät ohjeet ja Haapala BNB:n kotiinkuljetus tuo näköjään lounasruoan tosi luotettavasti ulko-oven taakse.

Hän alkaa osata kielen, oleminen vankilassa alkaa sujua. Vangit vahtivat toisiaan ja pitävät itse kuria yllä. Hän sulautuu joukkoon ja pystyy jopa heittämään läppää venäjäksi, hauskuuttamaan koko parakkia, 150 miestä pakkautuneena vessajonoon. Hän tietää yhä paremmin, miten parakeissa eletään yhdessä: tupakkaa vastaan saa ruokapakettivuoron, hiustenleikkuuta vastaan joku järjestää selliin seuraksi kissan. Hän huomaa kuinka tärkeää tutustua oikeisiin tyyppeihin, niihin, joilla on jokin taito, ja jotka tuntevat paikat ja tavat. Hän etsii jatkuvasti osaamista ja elämänlaatu paranee sitä mukaa. Hän on alati valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Hän teettää räätälillä hienon takin ja kasakkatyylisen päähineen, hän tilaa mausteita ja perunoita tehdäkseen parempaa ruokaa, vankilan ulkopuolella on pakettilähetyksiä toimittava vanha mummo. Hän opastaa vankilaan joutuneita shokissa olevia, todennäköisesti syyttömiä ja huijatuiksi tulleita vanhoja suomalaismiehiä.

Pitää olla ihan hirveästi malttia, itsekuria. Pitää jaksaa odottaa, että tehoimu on lähellä ja sitten vasta päästää vettä puustinkärjestä ja niin ettei se kimpoa poskista. Pitää tsempata itsensä hakemaan lounas ruokalasta heti 10:30, ennen kuin siellä on ketään muita, vaikkei ole edes nälkä. Pitää jaksaa kysyä joka potilaalta, onko tämä hengitystieoireinen. Täytyy malttaa joka aamu tarkistaa, että LifeCaren asetuksissa on oikea hoitajapari, jotta jos täytyy jäljittää tartuntaketju, se on aukottomampaa. Itsehillintä ja maltti ovat keinoja vaikuttaa ja tehdä tästä mahdollisimman hyvää.

Hän on kuullut Suomessa vankilassa ollessaan, että Venäjällä vankisellin johtava vanki osoittaa alempiarvoisille makuupaikan. Sen on kertonut Vantaalla samassa vankilassa istunut venäläinen joskus aikoja sitten. Nyt se tulee hänen mieleensä, kun ryhmää vankeja siirretään uuteen selliin. Hän malttaa jäädä seisomaan ovensuuhun odottamaan makuupaikan osoittamista. Muutama muu vanki ei tätä tiedä, malta tai jaksa vaan rojahtaa sänkyihin. Idiots. Maltti ja itsehillintä ei jää huomaamatta sellin johtavalta vangilta. Hyvä maine on hänen suojansa.

Rajat suljettiin. Jan Salo jäi Komin tasavallan rajojen sisäpuolelle ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Kuva: Google Maps.

Potilailla on nyt hirveästi muutakin. Lapset kotona, vaikeaa työpaikalla, tukihakemukset vetämässä, lomautukset päällä, huoli isovanhemmasta. Tämä yksi hammas on nyt saatu säryttömäksi, mutta oikeasti hoidon tarvetta on vielä paljon, paksut plakit ienrajoissa, kariesta. Potilas vielä nuuskaa ja polttaakin. Tällä potilaalla on nyt ihan hirveästi muistettavaa, tiedän että se lomautus on ollut kova paikka, lasten etäopetus ei anna hetken rauhaa pienessä kodissa ja se ettei teeveestä tule kunnon jalkapalloa on varmaan piste i:n päälle. Voinko nyt vielä harjaamisestakin puhua? Tai tupakoinnin lopettamisesta, onko nyt hyvä hetki, nythän kaikki on muutenkin huonosti, eikai tähän tilanteeseen nyt voi vielä hammasväliharjasta alkaa puhumaan? Nyt on itse asiassa tosi hyvä hetki.

150 vankia aamutoimilla. Ensin ulkona loskaisella, liejuisella pihalla nimenhuuto, sitten valtavalla kiireellä wc-jonoon. Vessoja on kolme. Kolme. Tässä ei ole mitään järkeä, hän miettii. Hän ei ole aamuihminen, hän ei yleensä halua nousta aikaisin, mutta kaiken tämän keskellä hän päättää tehdä tämän kaiken eri tavalla. Hän luo rutiinin. Hän ottaa tavaksi nousta joka aamu, auringon sarastaessa Komin tasavaltaan havumetsien takaa, puolta tuntia aiemmin kuin muut. Hän syö aamiaisen rauhassa ja saa wc-tilan itselleen niin, että ehtii rauhassa harjata hampaat. Vitsit, hän tekee sen, harjaa hampaat joka aamu. Näissä olosuhteissa hän tekee sen, poikkeusoloissa pitää huolta suun terveydestä ja itsestään, keskellä Komin tasavallan mutalilluista vankileiriä.

Kannattaa lukea.

FFP2/3 on arvaamaton veitikka, joka pitää kouluttaa

Jotta kukaan hammaslääkäri tai tätä maskia käyttävä lääkäri ei joutuisi turhaan kokemaan säikähdystä, jaan nyt kuulemani tiedon FFP2:n luonteesta. Että näin on näreet: FFP2 on hankalasti koulutettava kaveri, joka sooloilee omiaan, jos omistajan otteet eivät ole vakaat. Varaa tutustumishetki ennen kuin otat FFP2:n tositoimiin kanssasi.

Tämä on FFP2-maski. Sen kanssa työskentely on useimmille hammaslääkäreille nyt eka kerta elämässä. Sinänsä maski ei ole vaarallinen, jos se on pakkauksessa, se kyllä pysyy siellä eikä pure tai pärski tai hauku. Mutta kun se suorittaa työtehtäväänsä, se tekee sen täysillä, eikä osaa tukea käyttäjäänsä hienosäätämällä mitään.

Sinänsä maskin kanssa kyllä pärjää. Ei se yltiöpäistä voimaa vaadi, eikä siitä tule mustelmia. Mutta vaaranpaikka tulee siitä, että tämän maskin kanssa pitäisi toimia myös silloin, kun se on kontaminoitunut, siis mahdollisesti ulkopinnaltaan koronainen. Osaatko viedä koiran kuraisena suihkuun niin, ettei sivullisten valkoisille vaatteille koidu harmia? Osaatko riisua tämän maskin niin, ettei se yhtäkkiä – niin mitä?

Tämä maski nimittäin saattaa vetäytyä kuoreensa. Siihen kuoreen, jossa se on levännyt fossiilina varmuusvaraston perällä vuosia, jopa viimeisen käyttöpäivämäärän yli. Vähän kuin kilpikonna. Se saattaa siinä poisottovaiheessa vähän niin kuin ihan yllätyksenä käpräistä kasaan ja sitten tehdä sellaisen kiepsahduksen ympäri, 180 astetta, jolloin se kaikki p**** on vasten hammaslääkärin naamaa. Ja juuri sitähän nyt halutaan välttää.

Se saattaa tehdä sen 180 asteen tempun erityisesti silloin, kun maskipulan takia samaa maskia pitää käyttää useammalle potilaalle, ja se pinnastaan kontaminoitunut maski pitäisi taas laittaa kasvoille. Silloinkin se voi leikkiä kilpikonnaa, joka haluaa tehdä kuperkeikan.

Kun se on nenällä, sen tehtävä on olla tiivis. Ja kuten yllä kerroin, se suorittaa vain sitä tehtävää. Se ei voi olla tiivis ja mukava yhtä aikaa. Sillä on ominaishajunsa ja se on nenälle aika tyly. Sellaiselle lääkärille, jonka nimessä on paljon N-kirjaimia, tilanne on erityisen hankala, nimerkillä Addi Temoded. Sen läpi on vähän hankala hengittää, ja kun sen päällä on vielä toinen tavallinen kirurginen suunenäsuojus ja visiiri, pitää puhua aika lujaa, että potilas ja hoitaja kuulevat. Jos yleensä sanot, että “sitten laitetaan kirsikanmakuista pintapuudutetta”, haluatkin nyt sanoa vain “sitten pintapuudutetta”, koska tämä maski vaatii oman osansa energiasta.

Kuvakaappaus 3M:n ohjevideosta, https://www.youtube.com/watch?v=05wyH1-mLGk

Olkaa siis varovaisia ja käyttäkää näitä maskeja niiden koko kapasiteetilla: ajakaa parta pois jos sellainen teillä on (valmistajan ohjeen mukaan maskin on istuttava paljaalle iholle), painelkaa se nenää vasten kunnolla, tehkää ohjeen mukaiset puhallusharjoitukset falskaavien kohtien löytämiseksi ja harjoitelkaa maskin pukeminen ja ennen kaikkea sen riisuminen, jotta ette sairastu.

Muun muassa 3M:n maskeista löytyy Youtubesta runsaasti käyttöohjevideoita. Niistä on apua, ja ne kannattaa katsoa läpi. Pakkauksen mukana ei tosin tule tällaista henkilökohtaista lady-supervisoria, joka auttaisi säätöjen kanssa. Ohjeissa ei myöskään kerrota, miten maski puetaan, jos samaa maskia joutuu käyttämään monta kertaa. Ainakin se täytyy tehdä vielä varovaisemmin.

Onko lukijoilla tietoa siitä, miten maski kannattaa pukea, jos samaa maskia on pakko käyttää monelle potilaalle, ja saako sitä silloin painaa ulkopinnastaan tyköistuvaksi, puhtain hanskoin?