Itsestään paraneva penkki

Minulla on kukkapenkki, jonka pääasiallinen tarkoitus on ilahduttaa keväisin, kun luonto on vielä raaka ja paljas. Se on vartavasten tehty tulppaaneille, pomponette-lajin sipulikukille, jotka elävät ennen maitohorsmia, apiloita ja kimalaisia.

Sipulikukkien elämän ehdyttyä penkki jää niille sijoilleen. Minulle riittää pariviikkoinen tulppaaninäytös, enkä ole hankkinut penkkiin muita kasveja niiden jälkeiseen aikaan.

Luonto kuitenkin päätti toisin. Nyt penkissä on – minusta riippumatta – kaunis rengasmuodostelma ORVOKKEJA. Jep, makealta tuoksuvia jopa syötäviä pikkukukkaisia, jotka ovat itäneet mullassa minusta riippumatta. Keltaisia, tricoloreja ja taivaansineä. Orvokit nousivat lähes symmetrisesti penkin laitamilta talkootyyliin, pelastamaan rennon puutarhurin etupihan.

Jos olisin istuttanut penkkiin tulppaanien lisäksi muita kasveja, olisi kesäni ollut erilainen. Kasveja olisi pitänyt kastella, hoitaa, leikata ja niistä olisi täytynyt maksaa. Silti lopputulos olisi voinut olla huonompi kuin nyt – orvokit ovat selvästi menestyneet penkissä sinnikkäästi ja elinvoimaisesti.

Tietenkään kukinnot eivät ole minkään suunnitelman mukaiset. Orvokkien värivalikoima on sattumanvarainen, ja niiden asettautuminen muodostelmaan yhtä holtiton. Saatoin vain seurata vierestä, mitä sieltä vielä nousee. Tyytyväisyyteni penkkiin on kuitenkin yhtä suuri kuin aiempina vuosina, jolloin olen itse tehnyt työtä kasvien kukoistamiseksi. Osa kasveista on aiempina suvina nuupahtanut hyvästä hoidosta huolimatta.

Jos olisin istuttanut penkkiin kasveja, luonnon oma kyky kaunistaa penkki olisi jäänyt havaitsematta. Lääketieteellisesti sanottuna hoitotoimenpide olisi peittänyt alleen satunnaisvaihtelun ja spontaanin paranemisen.

Orvokkien palvelukseen astunut kukintaporukka on muistuttanut minua muutamasta kliiniseen työhön liittyvästä ilmiöstä:

• spontaani paraneminen ja sopeutuminen olotilaan voi toisinaan olla lopputuloksena yhtä hyvä kuin hoidolla saavutettu. Tämä pätee mm. protetiikassa, purentafysiologiassa ja oikomishoidossa.
• hoito vaatii sitoutumista, aikaa, resursseja, rahaa
• aktiiviseen hoitoon liittyy haittoja, riskejä ja komplikaatioita, mutta myös iloa, tervehtymistä ja tuloksia
• hoitotoimenpiteen hyödyt voivat selittyä osin satunnaisvaihtelulla. Spontaani paranemistaipumus voi jäädä havaitsematta

Alla oleva kuva muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on ottaa potilas mukaan päätöksentekoon. Mitkä ovat potilaan toiveet, tarpeet ja odotukset?

Kuvan alle linkatun tutkimuksen mukaan lyhentyneen hammaskaaren hoito irrotettavin osaproteesein versus sopeutuminen (ei tehdä mitään) johtaa yhtä hyvään lopputulokseen toiminnan, koettujen kipujen, ulkonäön ja psykososiaalisen elämänlaadun mittareilla. Julkisella puolella tämä tarkoittaa sitä, että lähtökohtana on sopeutuminen. Lopullisen päätöksen ratkaisee keskustelut potilaan kanssa – jaettu päätöksenteko.

Minulle orvokit toivat riittävän puutarhaisen elämänlaadun. Innokkaalle perennaharrastajalle elämä ei ole mitään ilman kunnon interventiota.