Olisinpa tiennyt jo kauan sitten. Mun heinäkuun yksi kohokohta on ollut tajuta, mitä lääketieteessä sairastumisriski oikeasti tarkoittaa.
Aloitan konkreettisella tarinalla.
Livolammen kaupunkiin saapuu nuhjuuntunut kirje. Kaupunginjohtaja avaa sen ja saa vaivoin selkoa vettyneen paperin tekstistä:
Tähän kaupunkiin osuu elokuun puolivälissä 16.8. drooniryhmä. Se osuu kolmeenkymmeneen väriltään [!#%]iseen omakotitaloon. Talot valikoituvat iskuun sen mukaan, onko pihassa [%&#]. Varoittakaa riskissä olevia!
Kaupunginjohtaja kutsuu koolle kunnanhallituksen ja lähimmät virkahenkilöt. He lukevat kirjettä vielä yhdessä.
Livolammella on 2800 asukasta joista omakotitaloissa asuu 2000. Omakotitaloista (n = 1000) valkoisia on 200, punaisia 200, sinisiä 200, harmaita 200, ruskeita 200. .
Kaupunginjohtaja ja alueen poliisi piirtävät otsat kurtussa kokoushuoneen fläppitauluun riskiryhmän kuvausta.
Riskissä eivät ole ainakaan ne 800 asukasta, jotka asuvat rivi- tai kerrostalossa.
Riskissä eivät ole myöskään ne omakotiasujat, joiden talon väri on ruskea tai harmaa.
Riskissä on 600 omakotitaloa, joista 30:een drooni tulee iskemään. Riski on siis kirjeestä selville saadut ominaisuudet täyttävää taloa kohden 30/600 = 5 %.
Koska kirjeestä ei saa tarkemmin selkoa, riskiryhmäksi määritellään kaikki omakotitaloasujat, joiden talo on sininen, punainen tai valkoinen (n = 600).
Heidän ovillaan käydään henkilökohtaisesti antamassa evakuointikäsky. Kaikkien punaisten, sinisten ja valkoisten ok-talojen asukkaat majoittuvat vaarapäivän lähestyessä koulujen ja urheiluhallien lattioilla.
Jokainen heistä kokee kotinsa puolesta suurta huolta.
Kaikeksi onneksi riski ei realisoidu yhdenkään talon kohdalla, koska droonintorjunta onnistuu aukottomasti. Kaikki Livolammen talot ovat 17.8. pystyssä.
Paria päivää myöhemmin kuntaan saapuu poliisin erityisryhmä tutkimaan kirjettä. Erityismenetelmin ryhmä saa kirjeen puuroutuneet sanat esille.
Selviää, että droonien oli määrä iskeä sinisiin taloihin (200/600) ja niistä tarkemmin kolmeenkymmeneen, joiden pihalla oli grilli.
Punaisten ja valkoisten talojen asukkailla ei siis ollut riskiä ollenkaan. Heidät oli evakuoitu turhaan. Riskiä ei ollut myöskään niillä sinisten talojen asukkailla, joilla ei ollut grilliä pihassa. Todellisessa riskissä iskulle oli
- 30/1000 ok-taloa = 3%
- 30/600 ei-ruskeaa/harmaata taloa = 5%
- 30/200 sinistä taloa = 15%
- 30/30 pihagrillillä varustettua sinistä taloa = 100%.
Riski tapahtumalle riippuu siis tiedon tarkkuudesta. Usein kukin meistä saa tiedon jonkin riskiryhmän jäsenyydestä, koska katsotaan paremmaksi varoittaa tiedon epätarkkuuden vallitessa kuin olla varoittamatta. Yksilötasolla ei kuitenkaan ole olemassa mitään 20, 45 tai 68 prosentin riskiä. Yksittäinen ihminen joko sairastuu tai ei sairastu.
Kun hammaslääkäri suosittaa hammaskiven poistoa, ja perustelee sitä parodontiitin ehkäisyllä, hän tavallaan sanoo:
Tiedämme jo laadukkaiden tieteellisten tutkimusten perusteella joitakin riskitekijöitä, jotka altistavat parodontiitille. Sinulla on joitakin sairaudelle altistavia riskitekijöitä – olet mies, tupakoit ja sinulla on 2-tyypin diabetes. Koska tiede ei tiedä vielä tämän tarkemmin, mikä on se puuttuva pihagrillin tapainen palanen, suositan kaikille, joilla nämä riskit ovat, hammaskiven poistoa ja biofilmin häirintää tehostetun omahoidon ja tupakoinnin vähentämisen/ lopettamisen oheen. Se saattaa olla juuri Sinun kohdallasi turhaa, mutta on toisaalta toimenpiteenä varsin turvallinen ja kohtalaisen edullinen siinäkin tapauksessa, että juuri Sinulla onkin jokin suojaava tekijä jonka ansiosta et koskaan sairastu.
Riski, silloin kun se on pienempi kuin 1 eli 100%, on siis eräänlainen kollektiivinen taakka tieteen epävarmuudessa.
Moni, jolla ei ole mitään hätää, evakuoidaan vertauskuvallisesti kodistaan vain, koska tieto vaarasta on puutteellista.
Riskiryhmään kuuluvalle voi tulla helposti olo, että on “ihan pian sairastumassa” jo siksi, että kuuluu riskiryhmään. Valkoisten ja punaisten omakotitalojen asukkaat kokivat evakuoinnista suurta stressiä, vaikka heillä oli yhtä vähän hätää kuin evakuoimattomilla rivitalojen asukkailla. (Tosielämässä huolta olisi kannettu tietysti ystävien ja tuttavienkin puolesta, mutta sallinette yksinkertaistuksen)
Minulle tämä oivallus oli heinäkuun epidemiologinen mansikkasato. Riskiryhmään kuulumisen ei tulisi aiheuttaa sairauden tunnetta.
Mutta niin kauan kuin tarkemmat tiedot riskistä puuttuvat, on varminta mennä riskin mukana ja toimia tavoin, joilla sairastumisriski pienenee. Varsinkin, jos kokee, että se vaivannäkö, jota sairastumisriski pienentäminen vaatii, on pienempi paha kuin itse sairaus tai sen paheneminen.
Hammaskivestä puhdistettu suu on monelle arvokas asia itsessään – ei silti kaikille.
Jos riskin filosofia kiinnostaa lisää, kannattaa etsiä lukemista aleatorisesta ja episteemisestä riskikäsitteestä. Silloin tarinaan tulee pari uutta käännettä.
HLL Anni Temonen 