Arkipäiväni kuluvat nykyisin toimistotyössä. Puolentoista vuoden tauon jälkeen pääsin palaamaan potilastyöhön, viikonloppujen avustuksella. Nitriilihanskat käsissä tilastot muuttuvat eläväksi arjeksi.
Tänä lauantaina olin töissä. Hammashoitolan käytävä oli lähes autio, mutta sen perällä yksi ovi oli raollaan ja ovessa jononpurusta kertova kyltti. Kaikki oli jälleen laitettu viimeisen päälle valmiiksi. Kaapit täynnä instrumentteja ja tarveaineita, tietokone käynnistetty, violetti myssy valmiina pöydällä.
Jononpurkupäivinä tarkastan, paikkaan, juurihoidan, poistan (hampaita ja hammaskiveä, ja toivon poistavani pelkoa ja häpeää), valokuvaan, otan röntgenkuvia ja lausun niitä. Pääsen tekemään lauantaisin samaa, mitä kollegani päivittäin. Luen Reumatalo-sivuston ohjeita, Käypä hoito -suosituksia, tarkistan lääkkeiden yhteisvaikutuksia interaktiotietokannasta, aikataulutan hampaan poiston Marevan-kontrollin suhteen. Keskustelen potilaan kanssa, minkä hoitovaihtoehdon hän arvottaa korkeimmalle. Saan jatkuvasti apua hammashoitajasta, joka on askeleen edellä, täydentää ja tukee havainnointia. Annan jatkoaikoja, mikä on kaikkein opettavaisin osa jononpurkuvuoroa: aikoja etsiessäni kohtaan konkreettisesti sen, kuinka pitkälle vapaat ajat menevät ja kuinka täynnä ajanvarauskirjat ovat. Saan myös käsityksen siitä, millaiset sairaudet, perussairaudet ja vaikkapa taloudelliset tilanteet potilailla ovat nyt pinnalla.
Jononpurkuvuorojen ohella olen voinut tehdä viikonloppuisin töitä myös hammaspäivystyksessä. Kainuussa hammaspäivystys tarjoaa töitä vuoden jokaiselle päivälle. Olen toivonut monena vuonna päivystysvuoroa itselleni jouluksi: joulun päivystyvuorosta on tullut perinne, jolle on varattu luuppirasiaan oma tonttulakkinsa, ja ajan Kainuun keskussairaalaan hiljaisessa, useimmiten uneliaan talvisessa maisemassa. Perinne alkoi, kun sain itse hyvää hoitoa jouluna useampi vuosi sitten – kuinka tärkeää olikaan, että joku oli silloin yölläkin vointia seuraamassa, auttamassa ja puuduttamassa synnyttäjää. Nyt kesällä, kun lomaryhmien vuoksi päivystäjiä on käytettävissä vähemmän, tuli minullekin useampi päivystysvuoro lauantai- ja sunnuntaipäiville. Arki-iltojen puhelinpäivystystä tein aikanaan paljon ja siitä jäi hyvät muistot, se kuitenkin lakkautettiin yli kaksi vuotta sitten, kun hälytyksiä tuli vuodessa vain yksittäisiä ja hintalappu oli järjestelylle liian kova. Onneksi arkipäivien aktiivipäivystys ja viikonloppupäivystys mahdollistavat yhä kosketuksen nopeatempoiseen hammaslääkärin työn osaan. Pidän tunteesta, jota moni päivystävä sairaanhoitaja ja lääkärikin kuvailee: hälytystilanteissa adrenaliini virtaa, keskittyminen on huipussaan ja onnistuminen on iso elämys. Hyvin kivuliaan potilaan auttaminen tuntuu ehkä vaikuttavimmalta hoidolta, mitä oman kliinisen osaamisen puitteissa pystyn tarjoamaan. Kun potilaan koko vasen puoli päätä on kuin tulessa, kun kipu ei paikallistu oikein mihinkään tiettyyn hampaaseen vaan säteilee korvaan, ohimolle ja yläleuasta alaleukaan, ja silti onnistut löytämään syyllisen. Se on yksi hienoimpia juttuja, eikä siihen kyllästy koskaan.
Keskussairaalassa päivystäminen on erilaista kuin aikana, jolloin viikonloppupäivystykset olivat ns. tavallisissa hammashoitolarakennuksissa. Päivystävät yleislääkärit ovat muutaman metrin päässä, elvytystiimi lähellä, laitteet ja välineet käden ulottuvilla. Hoitokoneet ovat uusia, kutsujärjestelmä moderni ja varustelu kunnossa. Potilaan toimenpidekelpoisuus – uskaltaako toimenpidettä tehdä – on nykyisin ikääntyvässä ja monisairaassa väestössä se suurin ratkaistava kysymys, ja sairaalan tiloissa päätös on helpompi ja luottavaisempi tehdä.
Viime aikoina moni kainuulainen on säikähtäen pohtinut, onko hammaspäivystys kokonaan siirtynyt Kainuun metsäisten rajojen ulkopuolelle, satojen kilometrien päähän. Kyseessä oli kuitenkin hiljaisen ilta-ajan yhteistyösopimus viereisen hyvinvointialueen kanssa, samaan tapaan kuin yöpäivystys on jo vuosikaudet ollut Oulussa, mutta olisin itsekin kansalaisena hätkähtänyt samaa. Ehkä vähitellen asia korjaantuu: huomataan, että päivystys toimii pitkälti kuten ennenkin, 365 päivää vuodessa Kajaanin korkealla mäellä. Siitä muistuttaa omakin seinäkalenteri: kolmena kesäisenä viikonloppuna luvassa on päivystysvuoro. Silloin uimalasit vaihtuvat luuppeihin ja lammenpohjasta pintaan nousevan ulpukan sijasta on aika tähytä hampaan juurten kärkeen: mikä niistä on aamuyön tunteina todennäköisimmin akutisoitunut ja tuonut potilaan vastaanotolle?
HLL Anni Temonen 