Puuduttaminen on kuin kättely bisnestapaamisessa: ensikosketus potilaaseen ennen toimenpidettä. Sen täytyy sujua mahdollisimman kivuttomasti ja rauhallisesti.
Hammaslääkärin työpäivästä minuuttimääräisesti valtava siivu kuluu puuduttamiseen, ainakin minulla. Vaikka työtahtini on nopeutunut kokemuksen myötä, puuduttamistahtini ei. Käytän nykyään useampia minuutteja yhtä puuduteampullia (vaivaista 1,7 millilitraa) kohden. Syy? Hidastelu käy vähiten kipeää + potilaat arvostavat sitä.
Hitaasti puuduttamalla voi käydä niin onnekkaasti, ettei potilas tunne puuduteneulaa ollenkaan. Joka kerta, kun näin käy, on voittajaolo. Usein nipistää vähän, mutta onpahan yritetty. Kun puuduteaineen vie kudokseen kilpikonnan vauhdilla, se alkaa vaikuttaa mennessään, eikä turhaan pullistele limakalvon alla. Hidastelulla pyrin välttämään myös kudoksiin tulevia mustelmia, potilaan kokemaa ahdistusta ja ihan jo omaakin kuormitusta. Varsinkin lapsilla yhteistyö loppuu seinään, jos puuduttaminen epäonnistuu.
Jonkin verran hammaslääkäreillä on käytössä puudutuslaitteita, tietokoneavustajia, jotka hoitavat puuduteaineen annostelun kudoksesta välittyvää paineentunnetta mitaten. Laite piippailee taustalla ja päästää puudutepisarat kudokseen vaikkapa 0,006 millilitran sekuntivauhtia. Omalla, kunnallisella työpaikallani tällaista laitetta ei ole, joten saavutus tuntuu sitäkin suuremmalta, kun potilas nousee tuolista ja kertoo puudutuksen olleen kivuttomin ikinä.
HLL Anni Temonen 