Suu on hampaiden koti, jossa asukkaat vaihtuvat kahdesti ja jossa on joskus jopa ahdasta. Vähitellen koti kuluu ja sen hoito hankaloituu, mutta sen ylläpito ei saa lakata. Suuta ei voi vaihtaa pienempään ja esteettömämpään oman kodin tavoin, vaan ikääntyvien on päästävä hammaslääkäriin suunnittelemaan suun esteettömyyttä ja turvallisuutta – ja saatava apua hampaiden ja proteesien pesuun.
Talo on rakennettu 1937.
Se on laajentunut pienestä mökistä pitkänmalliseksi asumukseksi vuosien saatossa, ja noin vuonna 1962 saavuttanut nykyisen kokonsa. Nyt naapurit ovat huomanneet jonkin muuttuneen. Sama talo, jossa oli aina ennen järjestys, puhdasta ja siistiä, on rapistunut. Sitä oli alkuun vaikea huomata, kun muutos tapahtui lähinnä sisällä. Nyt kunnon romahduksen näkee ja haistaa ulos asti.
Sisäänkäynnin kohdalla saa esimakua siitä, millaista sisällä on. Ulko-oven pielet ovat halkeilleet ja oven yläkarmi on painunut senttejä alaspäin. Ovenpielissä hautuu kostean maton muodostavaa jäkälää ja sammalta.
Sisällä talossa tuoksuu tunkkaisen imelälle. Talo on ollut täynnä elämää: heti sodan jälkeen tupa oli täynnä, silloin, kun talo oli kymmenen ja neljäntoista. Silloin oli ahdasta, mutta asukkaiden vaihdunta helpotti aina hetkeksi. Nyt asukkaita on enää yksi, se, joka on majoittunut talon vasemman puoleiseen huoneeseen ja juurtunut sinne. Kaikki muut asukkaat ovat lähteneet, muutama sairauden heikentäminä, jokunen omasta tahdostaan ja kaksi tapaturmaisesti.
Talon keskellä on olohuone, jonka lattiaa peittää punertava, paksu matto. Sen pinta on paksun pinttyneen lian peitossa. Maton reunalta nousee sama imelä tuoksu, joka leijuu koko asunnossa. Tuon maton päällä on saatu maistaa elämää: istuttu syömässä pihan ensimmäisiä mansikoita ja maisteltu ensimmäistä kertaa kaupoista ostettua jogurttia, ananaksen makuista. Sen päällä on leijunut tupakan makea tuoksu.
Pahin ongelma on välikatossa. Koko välikatto jäi auki sen jälkeen, kun perheen 12 lasta muuttivat kerralla pois. Sittemmin päälle laitettiin levy, joka on rakoillut pahoin. Sen uriin on pesiytynyt kosteutta ja mikrobeja. Sisäkatto on silminnähden painunut alaspäin ja huonekorkeudessa huomaa huolestuttavan muutoksen. Kun kattoa naputtaa harjanvarrella, se hyllyy kupruillen.
Asukas kertoo, että talon käyttövesiputket ovat tiensä päässä. Talossa on neljä vesipistettä, mutta vedentulo on katkaistu. Kun talousvesi täytyy tuoda ulkopuolelta, on koti kuin sisilialaisten roskankuljettajien lakon kourissa. Astiat on huljuteltu vain puoliksi, pyykit odottavat myttynä parempia aikoja. Asukas on siivottomassa kunnossa, kauhtuneet ja pinttyneet vaatteet yllään. – Veden niukkuus tekee suorastaan kipeää, hän sanoo.
Keraamiset pinnat ovat paksun katteen peitossa. Ennen niin kauniin vaaleissa pinnoissa on halkeamia ja kylpyhuoneen laattojen saumoissa on vuotoja, joiden alla muhii kosteusmittarinkovia löydöksiä. Puisessa ulkovuorauksessa on pehmenneitä kohtia, naulat ovat vääntyneet ja tulleet näkyviin.
Talo ei missään määrin ole esteetön. Kiinteät kaapistot tekevät imuroimisesta vaikeaa, eikä asukas enää taivu keräämään roskia sieltä, minne ne usein ruoanlaiton yhteydessä tippuvat, lattianrajaan lieden ja kaapiston väliin. Löydän keittokomeron ja lieden välistä loven, jonne on pakkautunut kaikkea, mitä talossa on käsitelty.
Jos tätä taloa kuvailisi hammaslääkärille, voisi hän vertauskuvallisesti sanoa, että 28 hampaasta on jäljellä enää yksi, yläkokoproteesin alla on lehahtanut kivulias sienitulehdus, suupielet ovat auki hiivasienen pesiydyttyä niihin ja syljeneritys on vanhuksen lääkkeiden vuoksi alentunut niin paljon, että rutikuiva suu on täynnä usean viikon takaista plakkia ja ruoantähteitä. Hammaslääkäri saattaisi myös sanoa, että bakteerikuorma kulkeutuu ennen pitkään hengitysteihin ja voi aiheuttaa heikolle vanhukselle keuhkonkuumeen ja koitua hänen kuolemakseen paikassa, jonka pitäisi olla turvasatama.
Mutta sitä hammaslääkäri ei halua sanoa. Vaan sen, että näin ei tarvitse käydä. Naapurissa oleva talo on myös yhtä vanha, vuodelta 1937, ja se on mitä parhaimmassa kunnossa maalämpöineen, puhtaine lattioineen ja uusittuine ovenpielineen. Sen tunnistaa vanhaksi taloksi, mutta sieltä puuttuvat kipu ja kaaos.
Vanha talo ja vanha suu tarvitsevat vain samoja asioita: ajoissa tehtyä tutkimusta, säännöllistä ylläpitoa ja iän tullen esteettömiä ratkaisuja, joiden kanssa vanhus pärjää. Nyt alkaa olla kiire.
(Kirjoitus on fiktiivinen kuvaus siitä, miten suun terveys voi romahtaa hyvin nopeasti vanhuksen kunnon heiketessä, ja miten hammaslääkäri näkee vanhoissa taloissa tapahtuvan saman.)
HLL Anni Temonen 