Erikoista, kun sen näin ilmaisee: olen etsinyt poikkeusoloihin oppia suomalaiselta rikolliselta. En kuitenkaan siksi, että hän on rikollinen, vaan siksi, että Venäjän vankilaan joutunut suomalainen oppi pärjäämään poikkeusoloissa viisaasti, turvallisesti ja toimeliaasti. Esittelen tässä jutussa ne toimintatavat ja ajatusmallit, joiden avulla suomalainen vanki sopeutui vaikeaan tilanteeseen, selvisi ja sulautti kokemuksen osaksi elämäntarinaansa.
En tiedä, onko Jan Salo hänen oikea nimensä. Sen tiennee toimittaja Ilkka Karisto, joka on tavannut ja puhelimitse kuullut Saloa kymmeniä kertoja tätä kirjaa varten. Mutta nyt jätän Salon henkilön tähän, sillä rikolliseen elämään on kuulunut myös muille aiheutunutta haittaa, eikä niille toimille ole syytä antaa enempää näkyvyyttä. Toisaalta kuten kirjassa kerrotaan, Venäjän vankiloissa istuu myös huomattavan paljon syyttömiä ihmisiä (joskus myös suomalaisia) ja tämä blogikirjoitus olisi voinut syntyä kenen tahansa syyttömänkin tarinasta. Pointti ei ole rikollisessa, vaan poikkeusoloissa.
Luin kirjan sattumalta. Perheenjäsen oli saanut sen joululahjaksi ja koronaepidemian ulottuessa Suomeen etsin hyllystä lukemattomia opuksia. Tämä kirja oli täysosuma, puuttuva palanen THL:n, STM:n ja valtakunnan median koronaohjeiden keskellä. Mietin, miksi kirja teki niin syvän vaikutuksen ja päädyin siihen, että tämä on kuin aikuisten satu, jossa voi turvallisesti käsitellä ja pohtia poikkeusolojen aiheuttamia tuntoja, mainitsematta kertaakaan koronavirusta.
HAASTEET
Jokainen meistä on joskus sairastanut nuha- ja kuumetaudin. Ei se mukavaa ole ollut koskaan, mutta adeno- ja rhinovirukset jotenkin sietää hintana siitä, että saa liikkua ihmisten keskellä. Koronavirus on eri asia, se on tuntematon ja vaarallisempi hinta sosiaalisista kontakteista.
Mies tiesi, että riski kiinnijäämiseen oli olemassa, niin voisi käydä, mutta hän oli aina ollut varovainen. Kun hänet pidätetään Venäjän tullissa, ja hän tajuaa jäävänsä rajan itäpuolelle, tilanne on pelottava: suomalaiset vankilat ovat tuttuja, joskin ilman muuta epämiellyttäviä, mutta siedettäviä. Venäjän vankila on ihan eri asia, paljon vaarallisempi ja vieraampi. Tämä ei ole hyvä juttu.
Tietotulva oli koronapandemian alussa valtava, ohjeet keskenään ristiriitaisia ja termit vieraita. Henkilönsuojain, hengityksensuojain, suu-nenäsuoja, karanteeni, eristys, lomautus, työvelvoite. Vaati suurta kapasiteettia omaksua tämä tietomäärä nopeasti, jotta osaa toimia oikein mahdollisimman pian.
Hän ei ymmärrä venäjää yhtään. Vartijat eivät puhu englantia, eivät suomea. Hän ei tunne tahoja, joiden puoleen kääntyä, jos haluaa parempaa ruokaa. Hän ei tiedä, mikä on mystinen laatikko, jossa säilytetään teetä ja savukkeita. Hän ei tiedä viestijärjestelmästä, puhelinvahdista, vankien keskinäisistä kokouksista eikä tuberkuloositilanteesta. Hän ei ymmärrä eroa venäjän liudentuvan konsonantin ja liudentumattoman välillä.
Rokotetta kehitetään. Se on ehkä tulossa, 1-2 vuoden päästä, tai sitten virus muuntuu. Tämä voi kestää syksyyn. Tämä voikin kestää vuoteen 2022. Tämä voikin jatkua vuosia. Nyt ollaan aallon alussa. Ei vaan sittenkin kesäkuussa jo helpottaa. Haluan uimahalliin. Haluan luopua visiiristä, mitä sekin tekee kaularangalle . Kauanko jaksan pestä näitä käsiä? Nyt ne uudet maskit eivät toimikaan.
Hän odottaa levottomana tuomiota. Yli 10 vuotta olisi paha, kotona on sentään taaperoikäiset kaksostytöt, 7 ja puoli olisi vielä siedettävä, sen hän pystyisi ottamaan vastaan. Entä kauanko siitä Venäjällä? Siirtoanomus lepää jossain pöydällä, kukaan ei osaa sanoa liikkuuko se. Missä hän istuu, kahden hengen sellissä jonkun hankalan tyypin kanssa vai isommassa sellissä, onko muita suomalaisia? Patja on niin kova, ruoka on niin olematonta. Suomen konsuli ei osaa sanoa siirrosta mitään, kerta kerran jälkeen ei mitään uutta kerrottavaa. EU-pakotteet Krimin valtauksesta voivat estää vankien siirrot kotimaihin.
KEINOT SELVITÄ
Työ poikkeusoloissa alkaa sujua. Ihmiset osaavat käyttäytyä, vahdimme moraalisesti toisiamme. Hoitajat pyyhkivät pintoja niin tarkasti ja ovat alati tilanteen tasalla, tehoimu tulee aivan lähelle, yritän hidastaa omaa poraa että hoitaja ehtii mukaan. He keksivät koko ajan uusia keinoja minimoida aerosoleja, joku muistaa jonkun 80-luvulla käytetyn instrumentin joka on tosi kätevä. Tosi luottavainen olo, kun kaikki tietävät mitä tehdään. Suuhygienisti on aina ensimmäisenä lukenut uusimmat ohjeet ja suoltaa loogista toimintatapaa koko työyhteisöön kuin algoritmilla. Alan olla perillä siitä, kuka osaa mitäkin parhaiten: Suomen työturvallisuuden liitto tietää eniten hengityssuojaimista, Työterveyslaitoksen sivuille päivittyy potilaiden hoitoon liittyvät ohjeet ja Haapala BNB:n kotiinkuljetus tuo näköjään lounasruoan tosi luotettavasti ulko-oven taakse.
Hän alkaa osata kielen, oleminen vankilassa alkaa sujua. Vangit vahtivat toisiaan ja pitävät itse kuria yllä. Hän sulautuu joukkoon ja pystyy jopa heittämään läppää venäjäksi, hauskuuttamaan koko parakkia, 150 miestä pakkautuneena vessajonoon. Hän tietää yhä paremmin, miten parakeissa eletään yhdessä: tupakkaa vastaan saa ruokapakettivuoron, hiustenleikkuuta vastaan joku järjestää selliin seuraksi kissan. Hän huomaa kuinka tärkeää tutustua oikeisiin tyyppeihin, niihin, joilla on jokin taito, ja jotka tuntevat paikat ja tavat. Hän etsii jatkuvasti osaamista ja elämänlaatu paranee sitä mukaa. Hän on alati valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Hän teettää räätälillä hienon takin ja kasakkatyylisen päähineen, hän tilaa mausteita ja perunoita tehdäkseen parempaa ruokaa, vankilan ulkopuolella on pakettilähetyksiä toimittava vanha mummo. Hän opastaa vankilaan joutuneita shokissa olevia, todennäköisesti syyttömiä ja huijatuiksi tulleita vanhoja suomalaismiehiä.
Pitää olla ihan hirveästi malttia, itsekuria. Pitää jaksaa odottaa, että tehoimu on lähellä ja sitten vasta päästää vettä puustinkärjestä ja niin ettei se kimpoa poskista. Pitää tsempata itsensä hakemaan lounas ruokalasta heti 10:30, ennen kuin siellä on ketään muita, vaikkei ole edes nälkä. Pitää jaksaa kysyä joka potilaalta, onko tämä hengitystieoireinen. Täytyy malttaa joka aamu tarkistaa, että LifeCaren asetuksissa on oikea hoitajapari, jotta jos täytyy jäljittää tartuntaketju, se on aukottomampaa. Itsehillintä ja maltti ovat keinoja vaikuttaa ja tehdä tästä mahdollisimman hyvää.
Hän on kuullut Suomessa vankilassa ollessaan, että Venäjällä vankisellin johtava vanki osoittaa alempiarvoisille makuupaikan. Sen on kertonut Vantaalla samassa vankilassa istunut venäläinen joskus aikoja sitten. Nyt se tulee hänen mieleensä, kun ryhmää vankeja siirretään uuteen selliin. Hän malttaa jäädä seisomaan ovensuuhun odottamaan makuupaikan osoittamista. Muutama muu vanki ei tätä tiedä, malta tai jaksa vaan rojahtaa sänkyihin. Idiots. Maltti ja itsehillintä ei jää huomaamatta sellin johtavalta vangilta. Hyvä maine on hänen suojansa.
Potilailla on nyt hirveästi muutakin. Lapset kotona, vaikeaa työpaikalla, tukihakemukset vetämässä, lomautukset päällä, huoli isovanhemmasta. Tämä yksi hammas on nyt saatu säryttömäksi, mutta oikeasti hoidon tarvetta on vielä paljon, paksut plakit ienrajoissa, kariesta. Potilas vielä nuuskaa ja polttaakin. Tällä potilaalla on nyt ihan hirveästi muistettavaa, tiedän että se lomautus on ollut kova paikka, lasten etäopetus ei anna hetken rauhaa pienessä kodissa ja se ettei teeveestä tule kunnon jalkapalloa on varmaan piste i:n päälle. Voinko nyt vielä harjaamisestakin puhua? Tai tupakoinnin lopettamisesta, onko nyt hyvä hetki, nythän kaikki on muutenkin huonosti, eikai tähän tilanteeseen nyt voi vielä hammasväliharjasta alkaa puhumaan? Nyt on itse asiassa tosi hyvä hetki.
150 vankia aamutoimilla. Ensin ulkona loskaisella, liejuisella pihalla nimenhuuto, sitten valtavalla kiireellä wc-jonoon. Vessoja on kolme. Kolme. Tässä ei ole mitään järkeä, hän miettii. Hän ei ole aamuihminen, hän ei yleensä halua nousta aikaisin, mutta kaiken tämän keskellä hän päättää tehdä tämän kaiken eri tavalla. Hän luo rutiinin. Hän ottaa tavaksi nousta joka aamu, auringon sarastaessa Komin tasavaltaan havumetsien takaa, puolta tuntia aiemmin kuin muut. Hän syö aamiaisen rauhassa ja saa wc-tilan itselleen niin, että ehtii rauhassa harjata hampaat. Vitsit, hän tekee sen, harjaa hampaat joka aamu. Näissä olosuhteissa hän tekee sen, poikkeusoloissa pitää huolta suun terveydestä ja itsestään, keskellä Komin tasavallan mutalilluista vankileiriä.
Kannattaa lukea.
HLL Anni Temonen 