Jännittää jo: syksy 2020

Yhä tiheämmin odotukset ja ajatukset alkavat kääntyä kohti syksyä. Kevät on ollut poikkeuksellinen, mutta myös syksystä tulee sellainen. Millainen siitä tulee? Miten me tämän kunnallisella handlaamme? Mikä on tärkeintä, mikä turhinta? Ja miten määritellään onnistuminen? Mieleni valmistautuu kolmeen kovin erilaiseen syksyyn. Kunpa niistä vain yksi, skenaario 3, toteutuisi.

Skenaario 1: se todella, todella ruuhkainen syksy

Leimaan itseni sisään töihin, vuorossa on päivystyspäivä. Kello on vasta kahdeksan, mutta kuulen toimistossa puhelimen soivan jatkuvasti. Päivystyskirja täyttyy hyvää vauhtia. Potilaat laitetaan kirjalle 45 minuutin välein, jotta välipyyhinnät ehditään tehdä, Kofferdam asettaa, anamneesi tarkistaa, visiiri pyyhkiä, ja mahdollinen pulpiittihammas laajentaa heti kokoon kolmekymmentä.

Puoleen päivään mennessä päivystyskirja on täynnä. Silti särkyjä ja hankalia lohkeamia pyrkii yhä vaan vastaanotolle. Ajanvaraushoitaja kirjaa ylös potilaiden vaivoja:

11:30 Särky. Juurihoitoaika peruttu huhtikuussa, aika marraskuussa, ei pärjää sinne asti.

12:15 Keraaminen silta irronnut, yksityisen potilas, yksityishammaslääkäri karanteenissa, ei pääse sinne.

13:00 Poski turvoksissa, kuumetta. Hammas jätetty auki toukokuussa, perunut silloin jatkoajan hampaan poistoon flunssan takia.

Töistä ei pääse lähtemään kolmelta. Leimaan ulos 16:40, mikä on täysin poikkeuksellista, yleensä olen nopea päivystäjä.

Eletään lokakuuta. Maakunnan tautihuippu on nyt. Kukaan hoitolasta ei ole sairastunut, mutta päivystävä hammaslääkäri on vaihtunut jo kolmena viikkona peräkkäin covid-19-altistuksen takia ja muiden hammaslääkärien kiireettömät potilaat on jouduttu taas perumaan useammalta päivältä, jotta päivystys toimii. Emme pääse lyhentämään korjausvelkaa: useamman kuntalaisen hammas on ollut duotipalla tai sinkkioksidieugenolilla tammikuusta saakka: ensin peruttiin maaliskuun aika, sitten toukokuun ja nyt lokakuun.

Tykkään yhä päivystää. Kollegoilla, jotka tekevät tänään kiireetöntä hoitoa, on paradoksaalisesti vielä kuormittavampaa, koska suunnitelmat eivät pidä. Potilaiden suissa ei ole mikään ennallaan jopa vuoden tauon jälkeen, koska statuskaaviot eivät päde, kustannusarviot eivät kelpaa, potilaat joutuvat muuttamaan mieltään taloustilanteen takia, lasten kasvuspurtit ovat ohittaneet mahdollisuuden jo suunniteltuun oikomiskojeeseen ja väliaikaiset paikat ovat irronneet niin kauan sitten, että on tullut uutta kariesta, ruoanpalasten täyttämiä juurikanavia ja tulehdusta. Hoitajaa käy sääliksi, kun suunnitelmat vaihtuvat lennossa – ei tarvitakaan paikkausvälineitä, nyt poistetaan. Ei sementoidakaan niskavedon renkaita, vaan korjataan kuutosista isot kariesleesiot.

Tärkeimmät luottovälineeni ovat Ubistesin, Hygenic Fiestan upeat uudet klammerit, duotippa, heebeli ja premolaaripihdit. Toimenpidemäärät paisuvat ja niiden vastapainona viikonloput ovat entistä tärkeämpiä. Mutta en vain ota tottuakseni siihen hetkeen, kun päivystyspotilaalle pitäisi antaa jatkoaika. Sitä ei vain kerta kaikkiaan löydy. On kirjoitettava palveluseteli, ja kaipaisin sen laadintaan paljon nykyistä nopeampaa sovellusta. Kun olen jo kirjoittamassa palveluseteliä excel-sovelluksella, potilas empii vielä, kertoo taloustilanteestaan ja pyytää sittenkin aikaa huhtikuulle 2021.

Haluaisin meille kolme hammaslääkäriä lisää, ainakin viisi hoitajaa ja kaksi heistä jatkuvasti ajanvaraukseen ja taustalle, kolmen suuhygienistin vahvuuden ja ajanvarauskirjan, jossa on paljon vihreitä palkkeja merkkinä vapaista ajoista. Tämä syksy palkitsee vain rahallisesti. Sekin on suuri etuoikeus, mutta potilaiden hoidon edistymättömyys ja kognitiivisen kuorman kasvu verottaa palkasta paljon enemmän kuin veroprosentin. Keväällä viimeistään on tehtävä lyhennettyä työviikkoa akkuja ladatakseen.

Skenaario 2: hitaasti sateessa mateleva syksy

Leimaan itseni töihin, vuorossa on päivystyspäivä. Kello on vasta kahdeksan, ja kuulen ajanvaraushoitajan juttelevan työtoverin kanssa. Puhelin soi tasaisesti. Päivystyspäivä on puolittain täynnä, ja iltapäivällä, lounastauon jälkeen, hoidetaan vielä muutama akuuttihoitoa tarvitseva potilas. Koska iltapäivän viimeinen aika jää tyhjäksi, soitamme siihen potilaan, jonka juurihoito on aloitettava pian, sillä biologinen lääkitys on ollut tauolla infektiofokuksen löytymisestä lähtien eikä erikoissairaanhoidon lääkäri halua enää pitkään odottaa, tai potilaan sairaus pahenee.

Joudumme yhä tekemään toimenpiteet varoen ja aerosoleja välttäen. Meininki muistuttaa kevättä, kun korona saavutti Suomen ja kiireetön hoito ajettiin alas. Meidän on yhä vältettävä aerosolien tuottoa, ja pystymme ottamaan paljon vähemmän potilaita kuin tavallisesti, koska aerosolien välttäminen vaatii aikaa. Kofferdam pelastaa paljolta, punaisia kulmakappaleita on tilattu lisää ja muutamia keväällä väliaikaisella paikattuja hampaita paikataan vieläkin väliaikaisella. Hienoja muovikruunua ei voi tehdä vieläkään.

Epidemia jyllää yhä. On lokakuu ja koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on enemmän potilaita kuin muina kuukausina – epidemian huippua eletään nyt. Potilaat, kuntalaiset, ovat kuitenkin osin jo turtuneet uuteen normaaliin, ja soraääniä alkaa kuulua enemmän kuin keväällä. Potilaat eivät noin vain hyväksykään kuukausien päähän meneviä jatkoaikoja ja pyrkivät päivystykseen hoidattamaan oireettomia hampaita. Varsinkin perussairauksista kärsivät potilaat ja parodontiittidiagnoosin aiemmin saaneet ovat aktivoituneet ja pyrkivät vastaanotolle saamaan suun tulehduskuorman alas. Tämä on todella ristiriitaista: on ilman muuta perusteltua hakeutua hoitoon, aina, sen pienenkin lohkeaman takia ja ennen kuin mikään pahenee. Mutta keskussairaalan petipaikat alkavat täyttyä siihen malliin, että alueellinen rajoitus kiireettömästä hoidosta on voimassa ja joudumme himmailemaan vereslihalla. On vain pieni lohtu, että pääsen iltapäivisin kotiin hyvissä ajoin ja jaksan päivät hyvin läpi.

Skenaario 3: hammaslääketieteellisesti palkitseva syksy

Leimaan itseni töihin, vuorossa on päivystyspäivä. Tämä on todennäköisesti työviikon työteliäin, sillä muuten tämä syksy on tuonut eteen aivan uudenlaisen tavan olla hammaslääkäri.

Keväällä ja kesällä järjestettiin runsaasti webinaareja ja päivitetty osaaminen on päässyt käyttöön heti kesälomien jälkeen. Olen alkanut paikata Kofferdamin kanssa, hoitolaan on tilattu hyvissä ajoin Wedjets-kofferdamkuminauhoja, lisää kauniita ja toimivia klammereita, teräskruunuja ja kaikkea muuta tarpeellista. Keväällä, kun potilaita ei kerta kaikkiaan ollut täyttämään ajanvarauskirjoja ääriään myöten, oli aikaa selvittää asioita, tarkistaa, ketkä potilaat tulee kutsua limakalvokontrolleihin ja ketkä tarvitsevat syksyllä hoitoa ensimmäisenä mm. perussairauksien ja lääkitysten vuoksi.

Puhelimet alkoivat soida toden teolla elokuussa ja potilaat, joiden aikoja oli siirretty keväältä syksyyn, löysivät tiensä vastaanotolle. Emme voi edelleenkään hoitaa flunssaisia potilaita omassa hoitolassa, ja myös henkilökunnan on oltava töissä vain terveenä ja koronatestiin joutuu hengitystieinfektion vuoksi heti. Hoitolan henkilökunnasta muutama on pitkin syksyä ollut karanteenissa altistusten vuoksi, ja päivystyksiä on jouduttu järjestelemään sen vuoksi uudelleen.

Suurin asia on kuitenkin se, että vaikka on lokakuu ja tautitapauksia on nyt enemmän kuin aiempina kuukausina, työ on hallinnassa. Olemme saaneet palveluseteleitä varten selkeämmän sovelluksen ja nopean “linjan”, ja potilaat toden totta ohjautuvat yksityiselle jatkohoitoon, mikäli terveyskeskuksen aikoja ei ole tarjota. Kela-korvausta on päätetty nostaa takaisin sille tasolle, jolla se oli ennen vuoden 2015 leikkauksia ja kaikki yksityishammaslääkärit ovat mukana purkamassa keväällä kertynyttä ennätyksellistä sumaa. Positiivinen käänne ei kuitenkaan johdu vain resursseista, vaan siitä, että kevään koulutusten myötä tarkentui, millaisiin asioihin hammaslääkärin vastaanotolla kannattaa panostaa ja kiinnittää huomiota. Kevät mahdollisti pysähtymisen: hyötyykö tämä potilas tästä hoidosta, ja onko hänellä edellytyksiä hoitaa oma osuutensa, jos suuhun tehdään nyt tätä ja tuota?

Kevät, niin outo ja poikkeuksellinen kuin olikin, oli ensimmäinen ajanjakso vuosikausiin, kun potilaiden kanssa todella istuttiin rauhassa alas, tuumattiin ja pohdittiin mikä kussakin tilanteessa on parasta, selvitettiin toiveita ja taloutta ja maltettiin käydä vaihtoehtoja läpi. Muistisairaiden potilaiden omaisten kanssa käytiin keskusteluja, joissa huomioitiin kotona uusien proteesien kanssa selviämiseen vaikuttavia seikkoja, ja joissa myös omaishoitajan valmiuksia kuultiin tavalla, jota en koskaan aiemmin ollut ehtinyt tehdä. Tämä kaikki heijastuu nyt syksyyn, jossa harkinta ja potilaan kuuleminen korostuu ja tekee työstä palkitsevaa.

Leimaan itseni ulos 14:50, hoidettuani täyden päivän potilaita, mutta ilman hallitsematonta kiirettä ja painetta. On perjantai ja huomenna vuorossa on koronajäljitystä osana jäljitystiimiä. Se työ onnistuu hyvin kotona. Tällä koronan ansiosta hitaammaksi opitulla tahdilla ja näillä resursseilla työ on palkitsevampaa kuin koskaan.

Published by hammastemonen

Olen 33-vuotias Suomessa laillistettu hammaslääkäri. Työskentelen kliinikkona julkisessa perusterveydenhuollossa. Kirjoitan säännöllisesti myös Suomen Hammaslääkärilehteen avustavana toimittajana. Arvomaailmaani kuuluu potilaiden mahdollisuus hakeutua korkealaatuiseen hammashoitoon lähtökohdistaan riippumatta. Ajatukset ovat omiani. hammastemonen@gmail.com

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: