Päivystysvuoroa edeltää varovainen ilta

Viikonlopun hammaspäivystys sattuu omalle kohdalleni joitakin kertoja vuodessa. Edeltävä ilta kuluu varoen niin trampalla, hiihtoladulla kuin keittiössäkin.

Tänään sunnuntaina uskaltauduin taas trampoliinin päälle hyppimään. Se on hauskaa treeniä ja tasapainon hallintaa, ja välillä tulee heitettyä jokunen volttikin. Vaan ei koskaan päivystysvuoroa edeltävänä iltana: silloin hypitään vain pää taivasta kohti ja kaihdetaan riskejä.

Omassa organisaatiossani viikonloppupäivystys osuu kunkin hammaslääkärin kohdalle muutaman kerran vuodessa. Se tarkoittaa, että yksi hammaslääkäri ja yksi hoitaja ottaa vastaan päivystyskriteerit täyttäviä potilaita maakunnan keskuskaupungissa. Päivystys alkaa aamukymmeneltä ja jatkuu niin kauan kuin potilaita paikalle saapuu – heitä voi olla nolla tai kaksikymmentä. Varsinaisen päivystysrupeaman jälkeen hammaslääkäri ja hoitaja pitävät vielä puhelinta auki iltayhdeksään. Jos puhelin soi 20:59, ja tulee tieto päivystyshoitoa vaativasta potilaasta, on vielä lähdettävä päivystyksen tiloihin uudelleen.

Tietoisuus siitä, että on ainoa koko maakunnan päivystyksestä vastuussa oleva hammaslääkäri, kytkee joka kerta aivoistani päälle kiinnostavan vaihteen, jonka olemassaolosta en tiennyt aiemmin. Se on vaihde, joka on valmis reagoimaan nopeasti, herkistämään kuuloa ja tekemään hyvin turvallisuushakuiseksi. Kun arki-iltapäivänä lähden töistä luuppeineni ja suojavisiireineni, ja pakkaan työvaatteet mukaan, alkaa erityisen varovainen ilta.

Trampalla ei tehdä voltteja sinä iltana. Pajupillejä ei veistellä puukolla, eikä munkkeja paisteta kuumassa rasvassa. Maastoon ei lähdetä liian kauas autosta pitkospuiden kevätkestävyyttä testaamaan. Jos kesällä tekee mieli pulahtaa veteen, uidaan rannassa pieniä pyrähdyksiä puhelimen kantaman päässä. Ylipäänsä itsesuojeluvaisto on pinnassa: nyt on parasta olla maltillinen ja tavallinen, kokeilunhalun aika on vasta päivystyspäivän jälkeen.

Onneksi on varajärjestelmä. On useampikin lääkäri, joka voi ottaa päivystyksen hoitaakseen, jos varsinainen päivystäjä on äkillisesti sairastunut tai estynyt. Hoitajienkin takapassari löytyy nykyisin aiempaa helpommin, oikeastaan kiitos koronan edellyttämän varahenkilön. Silti päivystys tuntuu joka kerta kunniatehtävältä ja seikkailulta: eteen voi tulla mitä vain, ja siksi mieleni suhtautuu edessä olevaan kuin kuulentoon.

Päivystysvuoron jatkuminen puhelinpäivystyksenä jatkaa varovaisuuden tunteja iltamyöhään saakka. Alussa en ollut varma, kuinka hyvin puhelimen – tuon niin yksinkertaisen perus-Nokian – soittoääni kuuluu, ja kantaako se vaikkapa imuroinnin yli. Kaupassa käyntiä varten tuli valittua vaatteita, joissa on povitasku, ja joista ääni varmasti kantoi yli taustamelun. Onneksi yhtään vastaamatonta puhelua ei ole kohdalleni sattunut. Sen sijaan yhden aamulla yllättäneen päivystysvuoron muistan varmaan aina – koronan vuoksi tyhjentyneestä ajanvarauskirjasta kun oli hävinnyt myös päivystyksestä kapitaaleilla muistuttava merkintä.

Viikonloppupäivystyksessä on jotain kiehtovaa: se on vastuullista, ennakoimatonta ja jännittävääkin. Hoitajapari voi olla vieras, hoitolan tarveainevalikoima erilainen ja eksoottinen, ja potilaiden vaivat vaikeudessaan mieleenpainuvia. Minulle päivystys tuntuu tuovan kulttuurista evoluutiota, jossa käynti toisella paikkakunnalla tarkoittaa lähes joka kerta jonkin uuden tavan tai työmenetelmän omaksumista. Kannattaa siis joskus lähteä merta edemmäs kalaan!

Tämä puoli päivystyksestä ja siihen valmistautumisesta ei kuitenkaan näy potilaille. Viikonloppupäivystyksen kriteerit ovat arkipäivystystä paljon tiukemmat, ja puhelimen päässä päivystävä hammaslääkäri lähtee matkaan vasta vielä tätäkin tiukempien kriteerien täyttyessä. Ehkä jollekin potilaalle tiukka kriteeristö näyttäytyy välinpitämättömänä suhtautumisena häntä huolestuttavaan vaivaan. Toisinaan (toivottavasti aniharvoin) voi käydä niin, että päivystyskriteerit täyttävä potilas ei saakaan apua samana päivänä.

Hammaslääkärinä ajattelen, että kaikki vaiva ja kipu suussa on sellaista, joka ansaitsisi ideaalimaailmassa tutkimuksen ja hoidon saman tien. On ilman muuta hammaslääketieteellisesti hyvä asia, jos kieltä hankaavaan lohkeamaan saa paikan tänään eikä kolmen päivän päästä. Päivystyksen tiukka kriteeristö johtuukin muusta, eikä vähiten kustannuksista, riskinarvioista ja tasavertaisuuden vaatimuksista.

Monissa kunnallisen puolen organisaatioissa rekryilmoituksissa vahvuutena mainitaan ulkoistettu päivystys. Omakohtaisesti olen vain tyytyväinen, että saan osallistua viikonloppupäivystykseen, oppia erityisen haastavista keisseistä ja omaksua uusia taitoja sairaalapäivystyksen tiloissa. Ainakin tähän saakka kaikki himmailu edeltävinä iltoina on ollut sen arvoista.