On tullut aika tallentaa yksi työpäivä tästä hullusta, erikoisesta vuodesta. Pidin kirjaa yhden työpäivän ajan siitä, mitä tein, koin ja mitä jätin tekemättä.
AAMU
Aloitan aamun manuaalisesti. Hivelen pihalle istuttamaani riipparaitaa, sen samettisia lehtiä. Se kasvaa kauniisti, runsaana ja niin levollisena. Sen alaspäin riippuvat oksat maadoittavat mielen. Vieressä kasvaa atsalea, villimpi ja virkeämmän näköinen pieni pensas, joka on pudottanut purppuranpunaiset kukkansa.
Lähden töihin.
Yle Puheesta kuuluu tähän aikaan aamusta Puheen aamu. Anna Cadia, Juhani Kenttämaa ja Alina Kulo puhuvat influenssarokotteesta ja miettivät, kannattaisiko se ottaa. Itse en kysymystä pohdi, koska otan rokotteen marraskuun tienoilla joka tapauksessa. Sen sijaan pohdin, miltä Kulo, Cadia ja Kenttämaa näyttävät. En ole koskaan selvittänyt. Googletan heidät. Ui jui jui! Maailmani läikähtää. En olisi ikinä arvannut. Cadia näyttää tuolta! Kenttämaa tuolta! Ja Kulo tältä!
Auton tuulilasi alkaa olla täynnä pieniä kiveniskemiä, aivan pienenpieniä. Ne tervehtivät aamuauringossa vastavalossa räikeästi. Vielä ei liikenneturvallisuus vaarannut, mutta lasi on vaihdettava.
Laitan maskin heti, kun saavun työhuoneeseen. Meitä on ohjeistettu pitämään maskia koko työpäivän ajan. On outoa nähdä kollegat ja muu henkilökunta maskit kasvoilla jatkuvasti. Käytän takaraivolle solmittavia nauhamaskeja. Tavallisissa olosuhteissa en jaksaisi niitä, mutta nauhoja lukuun ottamatta näiden tuntuma iholla on paras. Nauhamaskit on tehty Euroopassa ja ne tuoksuvat raikkaalle.
Avaan vastaanoton koneen. Uusi kone on nopea, saan kaiken tehtyä siihen tahtiin kuin haluan. Mietin Navalnyin myrkytystä ja nyky-Venäjää ja muistelen, millä aksentilla Angela Merkel puhuu. Potilastietojärjestelmä ei ole kaatunut viikkoihin, ehkä kuukausiin.
Jatkan toisaalla tehdyn hammastarkastuksen kokonaishoitoa. Teen muutoksia hoitosuunnitelmaan ja jätän monta suunniteltua toimenpidettä tekemättä, koska käsitykseni korjaavan karieshoidon tarpeesta eroaa. Hampaat korjaavat omat vaurionsa tässä laajuudessa, minun ei pidä puuttua tähän poralla vain siksi että jokin pinta on vähän ruskea. Potilas saa nauttia hyväkuntoisista hampaistaan vuosia, kunhan mitään radikaalia ei tapahdu, suu ei kuivu tai hän ei dementoidu. Kiitän potilasta kotona tekemästään työstä.
Tapaan vastaanotolla pelkopotilaan. Suunnittelemme tulevaa toimenpidettä, joka vaatii onnistuakseen sedaatiota. Maski on vihoviimeinen apu tässä kohtaamisessa. Juuri tämän takia laitoin aamulla ripsiväriä – on edes jotain jolla kasvot selkeytyvät näkyviltä osin. Häiritsee hirveästi, kun on tämä maskipakko. Se antaa nyt kovin kylmän ja kovan vaikutelman. Sovimme jatkoajan hyvin nopealla aikataululla, koska asialla on kiire. Kiire siksi että muuten leukojen kasvu romuttaa suunnitelman, ja siksi, koska mahdolliset uudet koronarajoitukset voivat pamahtaa niskaan koska tahansa. Tällekään potilaalle ei periaatteessa löydy vapaata vastaanottoaikaa kuin vasta maaliskuulta. Etsin vapaan ajan aikaiselta aamulta, jotta sedaatio sujuu turvallisesti ja perun toisen potilaan. Peruttu potilas ottaa asian superhyvin, ja järjestän hänelle uuden ajan vielä parempaan ajankohtaan.
Oikomiskontrolli, jossa kaikki mallillaan. Tässä perheessä on jotain upeaa, mitä en ensin osaa sanoittaa. Sitten tajuan, mistä on kyse: siitä, että he tajuavat mistä on kyse. Oikomishoito ei ole koskaan pakollista. Se on vapaaehtoista, yhteiskunnan lapsille mahdollistama hoito. Se on lahja, jonka voi ottaa vastaan, jos siihen on valmis ja motivoitunut. Perhe tulee käynneille mielellään, koska he tietävät, mikä kaiken vaivannäön tarkoitus on. Tällä kertaa ei tehdä mitään. Odotetaan oikeaa hetkeä, hampaiston kehitysvaihetta, jolloin koko työkalupakki kaivetaan esille ja ryhdytään töihin: kiinteät kojeet, päheät braketit, sateenkaaren väriset kumiligatuurat, nuoren valtaisan kasvuspurtin hyödyntävä aktivaattori ja II-luokan vedot.
On lounastauon aika.
Syön koronan hiljentämällä lounasravintolan terassilla yksin. Aurinko lämmittää, keitto on maukasta, ihmisiä ajaa maskit kasvoilla terveyskeskuksen parkkialueelle. Infektiopuolella otetaan näytteitä, ohi kävellessä kantautuu korviin lapsen itkua.
ILTAPÄIVÄ
Nuori vastaanotolla. Jatkan taas toisaalla aloitettua hoitoa. Paikkaan hampaan, mutta pidättäydyn toisen hampaan poraamisesta. Tämän suun tarina voi kääntyä kahteen päinvastaiseen suuntaan. Voi olla, että seuraavien vuosien aikana suun kunto romahtaa ja hampaisiin viedään kapseleittain yhdistelmämuovia – kunnes samat täytteet vuosien päästä lohkeilevat, vuotavat ja rikkoutuvat. Puhelen nuorelle pitkään tästä hauraan tärkeästä mahdollisuudesta, joka hänen käsissään on: fluorihammastahnaa on käytettävä, hampaat on harjattava ja välit saatavat pidettyä puhtaina. Karies voi pysähtyä, pinnat voivat korjaantua ja kovettua. Sokeria ei voi nyt vetää naamaan jatkuvasti, limsoja ei voi siemailla koko ajan. Suu ei kestä, kiille ei kestä, fissuurat eivät pidättele. Nyt kytee kymmenessä kohtaa, palo on saatava sammumaan heti.
Kaimojen luvatussa maakunnassa kaksi ihmistä nousee samalla nimenhuudolla. Ei hätää, protokolla on aina sama, aivan kaikille (paitsi omille lapsilleni): osoite, henkilötunnus. Aina. Potilas, se osoitteella ja henkilötunnuksella oikeaksi todettu, tulee vastaanotolle hampaan takia. Minä sen sijaan en ole hampaasta juuri nyt erityisen kiinnostunut vaan limakalvosta, joka ei ole terve. Tutkin heti.
Tänään kuluu kauheasti Betadinea. Pursk pursk. Sakean ruskea liuos tehoaa vaipallisiin viruksiin, jollainen SARS-CoV2 on. Povidonipurskutteesta tulee tällä vauhdilla lasten ja nuorten uusi sukupolvikokemus ohi aiemman hammashoitolan tyyppituoksun, neilikkaöljyn eli eugenolin.
–Aa, konjakkiryypyllä aloitetaan, ikäihmiset vitsailevat. (Siinä kohdin muistutan taas, etteivät nielaise.)
–Onko tää pahaa? Miltä se maistuu? lapset kysyvät. Ovat urheita, kun purskuttelevat.
–Tällähän minä hevosen kavioita olen puhdistanut, hymähtävät ratsastajat.
Kaikki ymmärtävät, tänäänkin.
On hoitajavajetta. Tiukka linja pienestäkin flunssanpoikasesta vie työkavereita sairaslomalle odottamana koronatestitulosta. Olen osan päivästä ilman hoitajaa, ja ajan peruneiden potilaiden tilalle ei oteta uusia.
Teen kirjallisia töitä: Ilmoitan koepalavastauksen (se ei ollut syöpää eikä esiastetta). Laitan eteenpäin sieniviljelyn (suulaki oli kirkuvan punainen). Soitan Ouluun ja tilaan Michelin-liuosta sisältävän näyteputken tulevaa immunifluoresenssitutkimusta varten. Kun rakkulat nousevat, olemme valmiina putkinemme ja labra pääsee työstämään neljä vasta-ainetutkimusta. Pian pääsen poissulkemaan immunologisen rakkulataudin.
Tässä vaiheessa päivän pitäisi päättyä, mutta se ei päätykään. Päivystävä sairaanhoitaja soittaa. Luoja että puhelin soikin kovaa keraamisessa, pöydällä olevassa purnukassa. Virka-ajan päivystys on päättynyt, ja ilta-ajan taustapäivystys alkamassa. Aina ei tarvitse lähteä ja puhelinneuvonta riittää, mutta tänään on lähdettävä. Pakkaan luupit, työvaatteet, kengät, kulkukortin ja lupaan olla paikalla 40 minuutissa.
Ajan kodin ohi, pois kunnasta naapurikaupunkiin, sen liikennevaloihin. Uusi, kaunis sairaala rakentuu yhä. Etuovella tasainen, matala piippausääni ohjaa näkövammaisia oikealle ovelle. Kiirehdin aulaan, jossa leijuu vastaleivotun pullan tuoksu, vaikka kahvio on jo kiinni. Hoitaja on saapunut, huone on valmiina. Otamme hätään joutuneen potilaan huoneeseen. Taas purskutellaan, riisutaan ja puetaan maskeja. Tämä visiiri puristaa eri kohdasta kuin oman työpaikan visiiri, ihanaa.
Olen vihdoin valmis. Astun aurinkoiseen ulkoilmaan. Ajan kotiin, en kestä enää melusaastetta enkä radion ääntä, vaan ajan hiljaisuudessa. Mietin Navalnya ja sitä millainen spesialiteetti toksikologia on Berliinin huippusairaalassa. Työvuoroni jatkuu varallaolona iltayhdeksään. Puheluita voi vielä tulla. Pysyttelen kotosalla, uimahalliin en voi mennä mutta lähes kaikkea muuta voin puuhastella.
Olen rakastunut tähän työpäivään, sen merkityksellisyyteen ja ihmisiin, joita olen saanut kohdata.
Hammaslääkärin työpäivä lukuina:
- pidättäytyminen 8 (kahdeksasta!) aiemmin suunnitellusta toimenpiteestä uusimman tieteellisen näytön vuoksi
- 3 (kolme) aiemmin suunnittelematonta ylimääräistä toimenpidettä/tutkimusta uusimman tieteellisen näytön vuoksi
- keskimääräistä vähemmän korjaavaa karieshoitoa ja enemmän karieksen riskitekijöiden minimointia, gerodontologiaa ja Leeway-tilan hyödyntämistä. Tämän takia päivä tuntui lääketieteellisesti onnistuneelta, samalla, kun toimenpidemäärät hieman laskivat.
- yksi akuuttihälytys, joka johti päivystykselliseen lähtöön keskussairaalalle
- tavoitteena oli kohdentaa päivän resursseja niitä eniten tarvitseville, perussairaille ja riskiryhmäläisille. Haluna oli myös antaa kiitosta niille, joilla suun terveys on omin toimin kunnossa vuosiksi eteenpäin.
HLL Anni Temonen 