Viattomien lasten päivä

Huomenna seinäkalenterin 28. päivän kohdalta löytyy merkintä viattomien lasten päivästä. Menin vähän sekaisin kahdessa, joten todettakoon muillekin: se ei ole sama kuin Lapsen oikeuksien päivä, joka pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Kumpi tahansa päivä sopii fantastisesti lapsen aseman pohdintaan.

Viattomien lasten päivänä kristityt muistavat alle 2-vuotiaita betlehemiläisiä lapsia, jotka Herodes tarinan mukaan surmautti. En tiedä, onko lasten kokonaiskärsimyksen määrä meidän ajassamme suurempi vai pienempi kuin Raamatun raakoina aikoina. Jos vuonna 0 maailman väkiluku oli jotakuinkin 170 miljoonaa ja nyt 7,8 miljardia, veikkaan lasten kaltoinkohtelua olevan ihan tarpeeksi tänäkin päivänä. Koska Suomi ei ole pakolaisleiri Tindoufissa tai slummi Caracasissa, lasten turvattomuutta on vaikeampi nähdä. En ainakaan itse osaa lukea mestarillisella varmuudella nykylasten turvattomuuden paljastavia merkkejä, vaan tarvitsen siihen(kin) koulutusta. Hyvä esimerkki tästä on Katjan tarina.

Yle kertoo 28-vuotiaasta Katja Pääkkösestä, joka sijoitettiin teininä lastenkotiin. Pääkkösen kokemukset lastenkotielämästä ovat valoisia. Hän kiittää suomalaista lastensuojelua ja lastenkotiaan ja lukee niiden ansioksi muun muassa kaksi maisterintutkintoaan. Nykyisin Pääkkönen on ammatiltaan pappi.

Ensimmäistä kertaa Pääkkönen sijoitettiin kiireellisesti 1-vuotiaana. Kouluikäisenä levottomat kotiolot pahenivat muutaman hyvän vuoden jälkeen. Pääkkönen muutti paikasta toiseen äitinsä perässä, eikä kotona ollut turvaa tai tarpeeksi ruokaakaan. Koulussa tyttö sai mainetta ja kunniaa siitä, kuinka hienosti hän hoiti asiansa “kaikesta huolimatta”. Tokariinkin tuli kymppejä.

Jutussa ei mennä yksityiskohtiin, mutta lopulta teini-ikäinen Pääkkönen vietti puoli vuotta ensi- ja turvakodissa Rovaniemellä. 14-vuotiaana hänet sijoitettiin lastenkotiin, josta hän lopulta muutti omilleen.

Miksi kotioloihin ei puututtu jo paljon varhemmin? Pääkkösen mukaan lastensuojelujärjestelmä petti hänen kohdallaan siinä, että äidin levotonta menoa katseltiin liian pitkään.

Hammaslääkärinä olen melko varma siitä, että sormieni läpi on kulkenut tuntematon määrä lapsia, joiden asuinolot ja perhe eivät takaa perusturvallisuutta. Joukossa täytyy olla ainakin yksittäisiä, joiden elämän perusedellytykset ovat akuutissa vaarassa. Uskon, että asioita on jäänyt huomaamatta ja tunnistamatta, varsinkin Katja Pääkkösen kaltaisten lasten kohdalla, jotka vetävät tokariin kymppejä ja ovat itse reippaita, suorastaan kohteliaita ja mukavia.

Ei tarvitse olla Sherlock Holmes tai Neiti Marple äkätäkseen tietynlaisia turvattomia, vaikeita tai kaoottisia kotioloja. Joskus riittää soitto kotiin ja toteamus, ettei hampaan paikkaus onnistu, koska 9-vuotias kertoo nukkuvansa 4 tunnin unia eikä jaksa tässä vieressäni avata lainkaan suutaan.* Aniharvoin mutta sitäkin mieleenpainuvammin tulee vastaan lohduntonta synkkyyttä. Joskus, hyvin harvoin, lapsi laskee alleen ahdistuksissaan. Useimmiten kodin näkee lapsesta. Katjan tapaus kaihertaa mieltäni, koska se ei sovi tähän kuvaan. Kutominen ja kympit sokaisevat avuntarpeen arvioijan.

Ensi vuoden suunnitelmaan on lisättävä vähintään kirja lastensuojelusta ja lasten kaltoinkohtelun havaitsemisesta. Myös niiden kympin tyttöjen ja poikien, jotka tulevat vastaanotolle säntillisesti oikomiskojeet mukanaan ja toivottavat hyvää päivänjatkoa.

_{29.12.20: juttua editoitu kollegojen kanssa käytyjen kokemustenvaihtojen jälkeen. Poistettu kuvauksena liian epätarkka ja turhan paljon huteja antava lause “Helpointa se on tunnistaa puhkikuluneista vaatteista, ääneen lausutusta köyhyydestä antibioottia määrätessä tai likaisesta päänahasta jossa on verisiä rupia.” ja lisätty *-merkkiin päättyvä lause uutena.}