366 päivää

Tämä vuosi oli paikallismediani, tämän blogin, ensimmäinen toimintavuosi. Miten kummallinen, hieno ja opettavainen 366 päivän matka!

Tammikuussa osallistuin Hammaslääkäristä suulääkäriksi -kurssisarjan kolmanteen osaan, lensin koulutusta varten Helsinkiin. Lentokoneessa kuului huolestuneita ääniä heti koneen laskeuduttua: SE oli nyt Suomessa. Olin päättänyt jättää kentän taakseni niin pian kuin suinkin, ja kävelin puolijuoksua kohti lähijunaa. Sitten sattuma puuttui peliin.

Keskellä lentokentän aulaa törmäsin arvostamaani luennoitsijaan, jota tervehdin (päätös jonka tein aivan kohdalla) ja joka vastasi tervehdykseen pysähtymällä juttelemaan. Meine Güte. Oloni ei ole koskaan ollut yhtä jakomielinen: olin valtavan iloinen kohtaamisesta ja samalla kankeana kauhusta. Näin jutellessamme, kuinka hänen oikean olkansa takana, muutaman metrin päässä parveili iso joukko kaukomailta Suomeen lentäneitä matkustajia. Yksi aivasteli muutaman metrin päässä ja nuokkui väsyneen oloisena korkeaa ikkunalasia vasten. Yritin keskittyä vaihtamaan ajatuksia odonttoloogisista hienoista aiheista samalla kun jalkaterät kääntyivät pakosuuntaan. Arvoisa kollegani, jos luet tämän ja muistat nähneeni silmieni seilaavan tuon tuosta olkasi yli, syyttäkäämme koronaa ja alkushokkiani.

Ehdin lentää alkuvuodesta vielä toisenkin kerran. Lähtöportilla huomasin lääkärikollegan, joka työskenteli SOS Internationalille ja joka saattoi koneeseen potilasta. Kyseessä oli kasvomurtumapotilaan kuljetus jatkohoitoon. Kohtaamisestamme kasvoi pitkä lennon aikainen oppitunti, jossa sain kattavan perehdytyksen ilmailulääketieteeseen ja leuka- ja kasvomurtumapotilaiden siirtolentoihin. Artikkeli kohtaamisesta julkaistiin Hammaslääkärilehdessä. Muuten käsittämättömän hienoa, mutta olin kynätön ja jouduin lainaamaan kirjoitustarvikkeet lapseltani. Tein muistiinpanot ilmailulainsäädännöstä tällä.

Maaliskuussa jokaisen oli tahollaan alettava käsitellä koronaa ja sopeuduttava siihen. Kukin huolestui vuorollaan milloin aerosoleista, milloin veriryhmästään, milloin potilaiden puolesta. Joka päivä tiedonjano oli valtava, jokainen työntekijä auttoi toinen toistaan täydentämään rikkonaista kuvaa. Seurasimme työpaikalla vuoroin jos mitä asiantuntijaa ja opettelimme pukemaan FFP2-maskit kasvoillemme. Oli tunne, että jos jätti yhdenkin kahvitauon väliin, oli heti jäänyt joistain tärkeästä paitsi. Kun tajusi hioa linguaalikaaren renkaat ennen suuhunsementointia purentaan sopivaksi, perusturvallisuus ja hallinnantunne otti vallan.

Huhtikuussa toiminta työpaikallani ajettiin alas, vain kiireetön ja aerosoliton hammashoito jatkui. Monen viikon ajan välttelimme poraa, muutimme unitin asetukset, luovuimme turbiiniporista, kävimme tartunnanjäjityskoulutuksissa ja yritimme keksiä, miten Kofferdam-eristyksen kanssa voi paikata. Kauhoimme kariesta ekskavaattorilla ja huomasimme, että visiiri alkaa puristaa noin tunnin kohdalla. Koululaiset siirtyivät etäopetukseen ja monen talon pihalla näkyi toukokuussa (osin vanhempien avustuksella tehtyjä) ötökkähotelleja.

Kesä oli lämmin ja aurinkoinen. Lomailin ja kuvasin lumpeita. Heinä- ja elokuun vehreän suven ajan päivystin paljon ja yllätyin suuresta hoidontarpeesta, joka tuntui työteliäinä päivinä. Potilaita oli paljon, kivut olivat suuria ja tulehdukset ärhäköitä. Keväällä perutut kiireettömät vastaanottoajat realisoituivat pieneltä osin päivystyshoidon tarpeena.

Syksyllä jatkuivat jo keväällä aloitetut webinaarit. Koulutuskuluissa säästyi isoja summia ja olin äärettömän onnellinen naputellessani kysymyksiä koulutustilaisuuksien viestiseinille. Koko koulutusvuoden kohokohta oli professori Svante Twetmanin luento Hammaslääkäripäivillä, på svenska. Pitkin syksyä perehdyin Twitterissä erilaisiin kansanterveyden, vaikuttavuuden ja asiakaslähtöisyyden näkökulmiin ja ujutin vähä vähältä omaan potilastyöhön uusia elementtejä, leveämpiä harteita hammaslääkärin professioon. Yhdessä Twetmanin luennon kanssa nämä näkökulmat osoittuivat työn imun ja potilaiden odotusten suhteen erittäin kullanarvoisiksi.

Siivotessani varastoa löysin lastenvaatevalmistajan, tanskalaisen Serendipityn pahvisen tuotelapun vauvanvaatelaatikon pohjalta. Googlatessani sanan merkitystä löysin tieni tieteen sattumanvaraisuuden maailmaan. Kirjoitin aiheesta Hammaslääkärilehteen ja toivoin, että löytäisimme uusia tapoja, työkaluja ja oivalluksia poikkeuksellisen vuoden avulla. Mitä tapahtuu, kun potilaat odottavat jatkoaikaa pidempään kuin koskaan aiemmin?

Loppuvuodesta sementoin lasten pahoin karioituneisiin maitohampaisiin ensimmäiset teräskruunut urallani ja tein muuan pikkupojasta virallisesti Teräsmiehen (tai ainakin näin me sovimme).

Jouluaattona ajoin lumisessa maisemassa kauniiseen keskussairaalaan päivystämään.

2020. Kaksikymmentä tarkoittaa hammaslääketieteessä selvimmin maitohampaistoa, kahtakymmentä maitohammasta, jotka kouluvuosien aikana vaihtuvat vähitellen pysyviin hampaisiin. Se on kehityksen, muutoksen ja väliaikaisuuden tila.

Ensi vuosi, 21, on hammaslääkärin kannalta pysyvän etuhampaan (d.21) vuosi, kuten Hammaslääkäriliiton entinen toiminnanjohtaja, oikomishoidon ehl Matti Pöyry twiitissään mainiosti totesi.

Ehkä se tarkoittaa, että ensi vuonna keksimme jotain hyvin pysyvää ja vakaata. Sellaista joka näkyy maailmalle ensimmäisenä, viestii ja haukkaa, etulinjassa valkoisena loistaen. Se alkaa piparkakkureunaisena ja kuluu ja tasoittuu 365 päivän aikana. Kaikista hampaista juuri d.21 (kuten myös d.11) pyritään säästämään – ja jos se menetetään – korvaamaan.

Tulkoon hyvä hammaslääketieteen vuosi.