Lasi puoliksi täynnä

Sekasortoisuus on lisännyt iloa pienistä asioista.

Tapahtui tänään työhuoneessani.

Olin perehdyttämässä työntekijää uuteen tehtävään. Samassa huomasimme, että työntekijä tarvitsi kulkulätkän työajanseurantaa varten ja se oli toistaiseksi anomatta. Oli siis minun vuoroni anoa kulkulätkä siihen tarkoitetusta henkilöstöhallinnon käyttöoikeusohjelmasta.

Tein anomuksen ensimmäistä kertaa tietojärjestelmässä, jossa on tähän saakka anottu vain muita käyttöoikeuksia. Kulunvalvontalätkä oli sen uusin ominaisuus.

Kulkulätkän anomista varten oli ohjelmaan laadittu uusi kuvake. Kuvakkeessa oli ihan oikea valokuva kulkulätkistä, havainnollistamassa ja helpottamassa uuden ominaisuuden löytymistä. Joku oli kaiken keskellä ehtinyt ottaa valokuvan ja liittää sen kulkulätkän valintalaatan kohdalle.

Siirryin kulkulätkien tilauskohtaan – siihen valokuvan päälle – ja täytin lomakkeen, joka sekin oli uudistunut. Kysymyksistä oli tullut osuvampia ja lomakkeen täyttö oli paljon helpompaa kuin aiemmin.

Tuntui, että elin tuon pienen edistysaskeleen voimalla koko päivän. Olin valtavan iloinen pienestä helpottavasta ominaisuudesta.

Kuluneen viikon aikana olen ollut kiitollinen hirmuisen vaihtelevista asioista.

Mietin,mistä kiitollisuus voi johtua ja luulen, että tiedän vastauksen.

Kiitollisuus on sitä, että mieltää asioiden sujuvan hyvin, ennemmin kuin yksiselitteisen huonosti. Kiitollisuus on korostunut ajattelussani sen jälkeen, kun olen alkanut nähdä elämää jonkinlaiselta näköalapaikalta. Yhteisöt voivat mennä lukuisiin suuntiin, ja omat mahdollisuudet vaikuttaa ovat rajalliset. Vaikka terveydenhuollossa on helppo puhua rakenteista ja hoitotakuun kaltaisista laeista, mikään toiminnassa ei ole fysiikan lakien varassa, vaan ihmisten. Ihmiset ovat toiminnon oikea aikaansaava voima.

Meillä ihmisillä, oli se sitten maailma, kaupunki tai vaikka työyhteisö, on alati elämä heittämässä eteemme tapahtumia, kokemuksia ja koettelemuksia, jotka sysäävät pienen ihmisen Saturnuksen renkaien ulkokehälle. Jo se, että saa tehtyä aivan tavallisen, vaikka innottomankin työpäivän, on iso saavutus siihen nähden, mitä kaikkea ihmisten eteen elämä tuo.

Piirtelin illalla Paintilla kuvan, joka ehkä koostaa ajatukseni.

Ihmisten elämän ajattelee helposti olevan oikeanpuoleista. Useimmiten se on kuitenkin vasemmanpuoleista. Miten iso saavutus on jo se, että saa aikaan tasaisen viivan: pystyy työhön, pystyy suunnilleen olemaan mukava työkaveri ja perheenjäsen ja pystyy tulemaan ihmisten ilmoille, hoitamaan asioita. Jaksaa edes perusasiat: toivottaa hyvää huomenta, odottaa suunvuoroa, puhua nätisti ja ojentaa oikea instrumentti. Voi miten paljoon se riittää. Koska kapasiteetin kannalta käytössä voi olla kaikki (alempi kuva). Joskus kaikkensa tekeminen johtaa tasaiseen viivaan. Siksi tasainen viivakin on niin arvokas. Joskus se on jopa huippusuoritus. Tulla töihin ajoissa, sanoa huomenta ja heihei, tehdä välttämättömät.

Elämä lävähti eteeni erilaisella tavalla, kun aloitin nykyisessä työssä esihenkilönä. Ponnistelut jäävät herkästi piiloon, koska vauhti ei kasva, vaan pysyy vakiona. Pienet ilonaiheet työpäivieni aikana ovat varmaankin sitä: on nyt vähän haastavaa, mutta laineet ovat maltilliset ja veneessä voi tähystää eteenpäin jopa seisten.

Toivottavasti ihmiset antavat itselleen kiitosta siitä, miten pärjäsivät ja saivat perusasiat hoidettua. Silloin, kun elämä toi eteen muuta kuin tikapuita.